Hevosiin totutteleminen alkoi torstaina loppuen lopuksi aika hyvin. Aluksi Hugo oli silmin nähden kauhuissaan nähdessään sen oudon valtavan kokoisen eläimen. Pikkuhiljaa Hugo alkoi kuitenkin ymmärtää, ettei Mortti ole pahis, vaan ainoastaan hieman suuri. Hugo uskaltautui jo melko lähellekin haistelemaan ja yrittipä se houkutella Morttia leikkimäänkin tarjoamalla sille keppiä. Mortti ei tietysti Hugon harmiksi yhtään perustanut keppileikeistä :)
Sunnuntaina olin Hugon kanssa pk-treeneissä. Varsinainen aihe oli nouto, mutta pentujen kanssa jatkettiin kontaktiharjoituksia, treenattiin vähän nopeaa maahanmenoa sekä luoksetuloa. Lopuksi päästiin tutustumaan A-esteeseen. Kontaktin ottaminen on Hugon kanssa jo edistynyt eli tarjoaa jo katsekontaktia huomattavasti nopeammin kuin aiemmin. Se on alkanut ymmärtää, että ne namit saa suuhun paljon nopeammin, kun vaan muistaa aina tuijottaa namin pitelijää! Myös maahanmeno sujui melko hyvin, kun saatiin kouluttajalta hyvä vinkki: "maahan" käskyn yhteydessä ohjaaja itse putoaa nopeasti kyykkyyn. Tällöin Hugokin todella putosi maahan. Tätä siis täytyy treenata itsekin, että saa sitten jatkossa maahanmenoon nopeutta.
A-esteen ylittäminen jäi tällä kertaa vielä väliin. Tutustuimme esteeseen niin, että houkuttelin Hugoa kiipeämään etutassut esteelle ja palkitsemalla tämä. Takatassuja ei vielä uskaltanut nostaa esteelle, emmekä sitten yrittäneetkään hoputtaa. Hugo aina kummastelee jonkin aikaa uusia pintoja ja kiipeiltäviä ennen kuin ryhtyy toimeen. Ei se estettä varsinaisesti pelännyt, mutta ihmetteli sen tarkoitusta kenties. Tänään otimmekin lenkillä vähän harjoitusta siten, että kiipeilimme kiville ja paksujen puunrunkojen yli. Kivelle nouseminen oli myös Hugolle alkuun jännää, eikä se millään olisi halunnut nostaa takajalkoja kivelle. Pienen suostuttelun jälkeen kivelle nousu ja sieltä lasketuminen kuitenkin onnistui ja toistimme tämän useaan kertaan. Lopulta Hugo juoksikin jo oikein mallikkaasti kivelle ja sieltä alas. Eli näitä treenejä lisää, niin Hugo tottuu kiipeilyyn ja myös tällaisiin vähän hankalampiin pintoihin.
Hugolle on myös löytynyt ihan ehdoton suosikkilelu: narupallo. Sillä ei leikitä lainkaan sisällä, vaan se on meillä mukana usein lenkeillä ja koulutuksissa. Tänäänkin lenkillä heiteltiin pitkään narupalloa ja samalla vaivihkaa opeteltiin pallon luovutusta ohjaajalle. Ja kyllä oli Hugolla hauskaa! Ja se viihtyisi narupallon kanssa ihan yksinkin, sillä sen mielestä sitä on hauskaa heitellä itselleenkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti