maanantai 30. tammikuuta 2012

Agility peruuntui :(

Maanantai-illan piristys - agilitytreenit - peruttiin tänään, joten lähdimmekin vierailemaan vanhemmillani ja kävimme äitini kanssa lenkkeilemässä ja leikkimässä lumileikkejä. Nyt kovasti jo odottelemme Hugon kanssa ensi viikkoa, jolloin keskiviikkona meillä on jo agilityn jatkokurssin ensimmäinen kerta ja perjantaina puolestaan tämänpäiväisen kerran korvaava kerta!

Kävimme viikonloppuna Nepin ja Kaijan kanssa treenaamassa pitkästä aikaa tottelevaisuutta. Edistystä tuli vihdoin maahanjätön kanssa eli siis ko. liikkeessä koira käsketään seuraamisesta maahan samalla, kun ohjaaja jatkaa itse kävelyä. Tämä on ollut pitkään Hugolle vaikea liike ja aina yrittää tarjota istumista tai ei yksinkertaisesti ole reagoinut mitenkään - jatkanut vain seuraamista. Nyt hiottiin hetki tätä ja lopulta maahanmeno oli melko napakka ja Hugo putosi maahan heti käskystä. Tämän jälkeen havaitsimme kuitenkin, että istumaanjättö ei toiminut enää, vaan Hugo tarjosi siinäkin maahanmenoa :D Eli koiran pieni pää oli selvästi hieman sekaisin siitä, että mitä häneltä nyt oikeastaan halutaan. Eli päädyimme siihen, että nyt toistaiseksi treenataan vain jompaa kumpaa liikettä yhdellä treenikerralla.

Seuraamisen kanssa on ilmennyt sellaista ongelmaa, että kontakti on alkanut tippuilemaan. Eli seuraa kyllä ja melko oikealla paikallakin, mutta katsoo vähän väliä ympärilleen. Tässä on sekin vaikeus, että niin kauan kuin kontakti on kateissa, Hugo ei keskity täysillä treeniin, eikä se välttämättä tällöin reagoi käskyihin, kuten esimerkiksi juuri istumaanjättöihin, riittävän nopeasti. Tätä täytyy nyt alkaa taas hioa - kovin vähän olemmekin ylipäänsä treenanneet lähiaikoina näitä! Saimme vinkiksi kokeilla seuraamista esim. nakkipala suussa (siis minun suussa - ei Hugon :D). Tämä tuottaa näin aluksi enemmän haastetta minulle, sillä tuntuu melkein mahdottomalta saada käskyt sanottua selvästi ja nakkipala vielä pidettyä huulien välissä! Eli täytyy tätä treenailla ensin itsenäisesti.

Hugon ja Ludden treffit siirtyivät vielä harmi kyllä, mutta eiköhän pojat vihdoin pääse tässä lähiaikoina leikkimään! Tässä kuitenkin kuvia Hugon omista leikeistä, joissa se piilotti luömeen narupallonsa ja kaivoi sitten valtavat kuopat lumeen sitä etsiessään :)Tässä järjestyksessä etsinnät eteni ja kyllähän se pallo sieltä viimein löytyi!





lauantai 28. tammikuuta 2012

Täysissä voimissa

Hugo tosiaan parantui vatsataudista yllättävänkin nopeasti, vaikka olikin niin raju pöpö, että vähän väliä sai juosta ulkona. Sunnuntaina ei enää ollut vatsa sekaisin ja uskallettiinkin sitten mennä agilityynkin maanantaina. A-este tosiaan sujuu nyt hyvin eli seuraavana mörkönä tulikin puomi. Nyt Hugo menee puomia puolesta välistä ja ensi maanantaina olisi tarkoitus saada puomi kokonaisuudessaan läpi.

Tänä viikonloppuna onkin Hugolla ihan extrakiva viikonloppu :) Eilen olimme koirapuistossa yhden tutun koiran kanssa ja tulipa sinne sitten muitakin koiria. Oli yksi colliekin joukossa! Hienosti sujui leikit, vaikka suurin osa porukasta oli poikia. Ei tullut ärinöitä ja jos tulikin niin ei ainakaan Hugon puolelta.

Tänään olemme menossa pitkästä aikaa Kaijan ja Nepin kanssa lenkille ja treenailemaan tottista. Nyt vuodenvaihteessa on tullut otettua aika kevyesti tottistreenien kanssa, mutta nyt pikkuhiljaa olisi tarkoitus alkaa taas vähän säännöllisemmin ja suunnitellummin treenaamaan. Seuraavana etappina siellä pk-puolella olisikin se BH-koe tällä kaudella...

Huomenna olisi vuorossa sitten ensimmäinen tapaaminen Hugolla ja Markuksen siskon Ludde-koiralla. Toivottavasti näilläkin pojilla leikit sujuu hyvin, niin voisi sitten myöhemminkin käydä yhdessä leikkimässä!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Vatsataudissa taas...

Eipä ole kovin kauaa vielä edellisestä vatsataudista Hugolla, ja nyt jo uusi ja vielä rajumpi alkoi. Oli alunperin tarkoituksena käydä huomenna Hugon kanssa leikkimässä ensimmäistä kertaa Markuksen siskon kultaisennoutajan kanssa, mutta jää kyllä huomiselta ainakin muiden koirien treffaamiset ehdottomasti. Tosiaan eilen alkoi olla jo vatsa sekaisin ja yön aikana Hugo pyysi ulos 8 kertaa, eikä kertaakaan turhaan.. Oksentelikin useamman kerran eli joku pöpö on nyt taas ilmeisesti liikkeellä. Kävimme eilen lenkin yhteydessä koirapuistossa leikkimässä eli ehkä sieltä tarttunut joku tauti matkaan.

Nyt on sitten Hugo väsy - onneksi vihdoin näyttäisi taukoavan tuo ulkona ravaaminen. Ei oikein yöllä Hugo tainnut nukkua, joten nyt uni maistuu, kun maha on vähän parempana. Ruokaa Hugo ei valitettavasti tänään saa, ehkäpä huomenna sitten jo riisiä. Onneksi oli vielä viime vatsataudista jäljellä eläinlääkärin määräämiä oksennuksenestolääkkeitä ja aamulla ensimmäiseksi käytiin hakemassa myös Canikur-tuubi. Eiköhän näillä taas Hugon olo kohene päivässä parissa! Täytyy seurailla tilannetta ja jos huomenna vielä oireilee, niin jää meiltä kyllä agilityt maanantailta väliin :/

tiistai 17. tammikuuta 2012

Alkuvuoden kuulumisia

Kirjoitinkin silloin pari viikkoa sitten, että meillä alkaa agility-kurssi ja niin tosiaan, nyt on kolmet treenit takana. Menimme uudestaan alkeiskurssille ja olen todella tykännyt tästä paikasta ja ohjaajasta! Hirveän kannustava ja innostava ote ja ehdottomasti hyvät keinot esim Hugon kaltaisen arkajalan (siis kontaktiesteiden suhteen) opettamiseen. A-estettä kävimme toisella agilitykerralla ja kuten siellä edelliselläkin kurssilla, se osoittautui taas todelliseksi möröksi. Hugo pisti siis jarrut pohjaan. Niinpä tekniikkana oli nyt se, että me ohjaajan kanssa nostimme Hugon aina "alastulorampille" ja Hugo sai siitä juosta alas. Ja koska Hugo ei siitä ollut moksiskaan niin kolmannella treenikerralla sitten nostettiin Hugo aina vähän lähemämksi esteen alkupäätä niin, että ensin se nostettiin esteen harjalle ja sitten "ylösmenorampille". Ja lopulta vain kahden treenikerran harjoittelun jälkeen hugo juoksikin esteen jo ihan korvat tötteröllä häntä innokkaasti heiluen aina, kun vain antoi käskyn "kiipeä". Että olin iloinen tästä meille niin valtavasta saavutuksesta - se A-este, kun tuntui selvästi olevan Hugon mielestä kaamean pelottava. Ensi kerralla sitten yritetään puomia... Saa nähdä, kuinka käy :)

Muuten agilityssa mennyt esteet hyvin ottaen huomioon, että useimmat niistä tosiaan olivat Hugolle jo ennastaan tuttuja. Uusina ovat tulleet vain rengas ja pöytä ja nekin sujuvat ihan kivasti. Teimme viimeksi helppoa lyhyttä rataa ja vaikkakin Hugo kyllä suoriutui siitä, niin ohjaaja neuvoi antamaan käskyt aikaisemmin. Ja tosiaan, kun tätä mietin, niin itse taidan tosiaan antaa yhden käskyn ja jäädä odottamaan, että suoriutuuko hugo siitä ennen kuin annan uuden käskyn. Niinpä siinä sitten meinaa aina käydä niin, että esteen suoritettuaan Hugo kurvaa jo minua kohti palkkaansa saamaan, kun sitten yhtäkkiä huudankin uuden esteen. Tässä tilanteessa Hugo myöskin haukahtaa minulle, mikä on ihan asiallinen kommenti siihen väliin :) Eli nyt vain ohjaajan pitää yrittää vähän ennakoida ja kertoa koirallekin etukäteen, mitä tuleman pitää!

Sitten ihan muihin aiheisiin. Olimme Markuksen kanssa Lontoossa tammikuun alussa ja Hugo oli ensimmäistä kertaa vanhemmillani hoidossa pidemmän jakson. Aiemmin hoitoreissut ovat kestäneet yleensä vain sen yhden yön - joskus kaksi, muttei koskaan sen pidempään. Nyt Hugo olikin sitten kylässä viisi yötä ja hyvinhän heillä oli sujunut. Hieman oli ollut maha sekaisin tokasta päivästä lähtien, mutta vaikea sanoa johtuiko siitä, että jännitti emännän ja isännän katoamista vaiko siitä, että hoitopaikassa taisi olla vähän herkullisemmat sapuskat ;) Vanhempani toivat Hugon sitten aamulla palattuamme ja Hugo oli selvästi hieman hämmentynyt. Tervehti kyllä ja heilutti häntää hieman, muttei mitään hyppimisiä tai riehumisia. Ja samaisena iltana, kun käväisin Hugon kanssa vanhemmillani, niin Hugo käyttäytyi taas epänormaalisti. Normaalisti se riehaantuu aika lailla, kun pääsee sinne kylään, mutta nyt oli samalla tavoin hämmentyneen rauhallinen. Selvästi sen päässä raksutti kovasti, että missäkö se koti nyt sitten nykyään onkaan ja että onko isäntäväki nyt pysyvästi palannut vai mahtavatko he kaikota taas lähiaikoina. Tilanne kyllä normalisoitui nopeasti eli kaikki on palannut ennalleen tämän suhteen :)

Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä: varasin Hugolle ajan virallisiin silmätarkistuksiin ja lonnkien ja kyynärten kuvauksiin. Silmät Hugolla on tarkastettu pentunakin ja silloin sillä todettiin CEA:n (Collie Eye Anomaly) lievin muoto eli CRD. Nyt tarkastus uusitaan - luultavasti tilanne pysynyt samana. Etenkin kyynär- ja lonkkakuvauksia odotan kovasti. Tai en itse toimenpidettä, mutta niitä tuloksia. Molemmissa meidän harrastuksissa (pk ja agiltiy) on mukana hyppyjä, joten ehdottomasti haluan varmistua, että lonkat ovat kunnossa, jotta voin hyvillä mielin näiden lajien parissa jatkaa! Kuvaukset ovat parin viikon päästä ja silloin heti saadaan eläinlääkärin antama lausunto kuvista. Lisäksi kuvat lähetetään myös Kennelliittoon, mistä tulee sitten myöhemmin virallinen lausunto.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Nyt niitä kuvia!

Tässä vihdoin ja viimein tulee niitä lupailemiani valokuvia joulusta! Näiden lisäksi joitain valokuvia myös pelkästään Hugon valokuva-albumissa, johon tosiaan löytyy linkki tuossa vasemmassa sivupalkissa linkeissä. Ensin kuvia Hugosta kuusen kanssa


Sitten kuva poikien joulupuuron syönnistä. Hugo näyttää ihan siltä kuin yrittäisi lipaista pupua, mutta kyllä se ilmeisesti kuitenkin ihan vain puuroa maisteli :)

Illemmalla Hugo tutustui lahjoihin - sekä omiin että kaikkien muidenkin!

Ja lahjojen jakamisen jälkeen Hugo keskittyi sitten omiensa avaamiseen.

Ja tässä Hugo yhden lahjansa kanssa - sen nimi on Verneri :)


Sitten kuvia uudenvuodenaatolta, jonka tosiaan vietimme yhdessä Jamin omistajien kanssa. Hugo ja Jami pääsivät riehumaan ja niinpä kuvatkin ovat lähinnä taas epätarkkoja ja harvassa näkyy molempien koirien kasvot samaan aikaan :)







sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Joulu meni ja vuosi vaihtui. Joulusta sen verran, että meni aika samalla kaavalla kuin edellisenäkin vuonna - valokuvia tuli taas otettua eli jossain vaiheessa yritän saada niitä lisättyä tänne. Uusi vuosi meni meillä Hugon kanssa paremmin kuin hyvin. Ei jännittänyt raketteja ollenkaan, vaikka lenkillä ollessa ammuttiin välillä ihan läheltäkin - toki ei ihan pahimpaan aikaan ulos mentykään. Osa illasta vietettiin kaverillani, jolla on se Jami-koira, josta kirjoittelin aiemmin. Meno oli siis jälleen aika hulvatonta ja kuvia kaveruksista tuli taas otettua - lataan nekin tänne kyllä tässä lähipäivinä!

Huomenna onkin ensimmäinen kerta agilitykurssista, johon ilmoittauduimme. Innolla odotamme, vaikka varmaan aika paljon tulee vain entisen kertausta, kun kyseessä tosiaan on taas alkeiskurssi. Kirjoittelen sitten taas, että miten on sujunut :)