sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hugosta tuli tokaluokkalainen!

Tosiaan torstain treeneissä oli PIKKUISEN ongelmia lähtöjen kanssa. Niinpä löysin itseni ja Hugon eilen aamulla vapaatreenaamasta niitä lähtöjä. Ei mitään vaikeaa treeniä, vaan keskityttiin niihin lähtöihin niin, että Hugo jäisi rauhassa ja saisi kunnolla palkkausta siitä paikalla pysymisestä. Ja lähdöt toimi tosi hienosti! Ei yhtään nykimistä tai muutakaan hässäkkää, vaan malttoi hyvin pysyä paikoillaan, vaikka itse tein juoksupyrähdyksiä, hypähtelyitä yms. Ehkä se yhtäkkinen noin iso lähtömalttamattomuus johtui agilitytauon tuomasta ekstraenergiasta :)

Tänään oli sitten agikisojen vuoro. Ensimmäisenä oli agilityrata, jossa alku tuotti hieman päänvaivaa... Koska en vieläkään luota kunnolla takaaleikkauksiin, päädyin tekemään alun vähän tönkösti ja lähdin liian myöhään liikkeelle, jolloin tuli aavistuksen yllätyksenä Hugolle, että mihin ollaan menossa. Oikeasti pitäisi kyllä saada nämä perusohjaukset (kuten se takaaleikkaus!) sen verran varmoiksi, että niitä uskaltaa tehdä radoilla... Olin ajatellut, että valssattuani kolmosen ja nelosen väliin, rientäisin niistämään kepeille. Kuitenkin radalla totesin, etten ehdi sinne ilman, että teen valtavan ryntäyksen ja se olisi hyvinkin voinut johtaa kieltoon. Niinpä oli pakko vain antaa Hugon itse löytää kepeille oikea väli ja niin se löysikin! Seuraava jännäyksen paikka oli A, sillä en ole koskaan treeneissä takaaleikannut kontakteille. Niinpä en ollut ihan satavarma, jatkaisiko Hugo A:lla eteenpäin vai kääntyisikö se mahdollisesti ympäri. Jatkoi kuitenkin hienosti eteenpäin. A:lta vapautin nyt vapautuskäskyllä jo ennen 2on2off:ia. Tämä ihan tarkoituksella, koska olen päättänyt opettaa Hugolle juoksu-A:n. Täytyisi, vaan löytää nyt aikaa vapaatreenaukselle, että pääsisi sitä juoksu-A:ta hiomaan. Jotenkin tuntuu, että vapaatreenaus jää liian vähälle nyt, kun on kahdet ohjatut treenit viikottain.. Mutta itselle jäi kyllä radasta kokonaisuutena ihan hyvä maku ja etenkin olin uskomattoman tyytyväinen etenemään! Radalta nimittäin tulos -14,9 s etenemällä 4,06 m/s, sij 4 ja SERT!! Etenemä on kyllä meidän mittakaavalla tosi hieno, kun kyseessä on vieläpä agilityrata :)



Koska SERT tuli päivän ekalta radalta, niin päästiin korkkaamaan kakkoset jo tänään iltapäivällä hyppärin osalta :) Rata ei vaikuttanut mitenkään mahdottomalta - paljon tuli valssailtua! Pari valssia oli vähän myöhässä, joka johti siihen, että kaarros valui... Radalla tuli yksi kielto ja TAAS ihan vain suoralla! Videolla hyvin näkyy, etten vilkaisekaan Hugoa sen jälkeen, kun se tulee putkesta, vaan lähden pinkomaan eteenpäin. En siis katso koiraa, en "ota sitä mukaan", en ohjaa edessä olevaa hyppyä, vaan juoksen hypyn ohi kohti seuraavaa hyppyä käsi alhaalla kertomatta mitenkään Hugolle, että toivoisin sen hyppäävän sen putken jälkeisen hypyn.. Videolla myös hyvin näkyy, ettei Hugo vilkaisekaan sitä hyppyä eli sille ei tulee pieneen mieleenkään, että se kuuluisi suorittaa, kun en kerran anna minkäänlaista vinkkiä siitä. Eli ihan oma mokani oli taas :) Rimat olivat tällä radalla 60 cm eli olen taas tyytyväinen siitä, että rimoja ei kolissut! Vähän nämä korkeammat rimat ehkä hidastivat menoa - täytyy siis alkaa nyt enemmän tehdä treenejä korkeammilla rimoilla. Ei tietenkään joka treeneihin aiota laittaa korkeita rimoja, mutta silloin tällöin voisi treenata 60 cm rimoillakin ja etenkin niin, että korkeudet vaihtelee radalla. Nythän meillä on ollut vain tasan kerran treeneissä kaikki rimat 60 cm.. Lopputulos 5 rv, aika +1,09 s eli kaikkiaan 6,09. Ihanneaikaan oltaisiin helposti päästy jo sillä, että kieltoa ei olisi tullut. Lisäksi tosiaan meno oli yleensäkin normaalia hitaampaa ja kolmanneksi kaarrokset venyivät ja valuivat. Nämä kaikki seikat johtivat siihen, että etenemä oli melkein 1 m/s vähemmän kuin agilityradalla! Toivoa siis on, että päästään ihanneaikaankin ;)



Kaikkiaan ihan tosi hieno kisapäivä :) Ja sain pistää viestiä menemään oman seuran kisajärjestäjille, että ensi viikonloppuna kisataankin kakkosissa, toisin kuin ilmoittautuessa oltiin ilmoitettu! Kivaa :)

Ja sitten vähän myös arjen kuulumisia. Nyt saatiin ensimmäiset oikeat lumet, mutta Hugo ei ollut lumesta moksiskaan. Minä sen sijaan olen lumesta ihan innoissaan ensinnäkin siksi, että Hugo pysyy puhtaana, eikä tarvitse olla pesemässä jalkoja lenkkien jälkeen! Toisaalta lumi on tervetullut myös siksi, että ulkona on valoisampaa. Kyllä on kivempi lenkkeillä nyt, kun näkee eteensä vielä myöhään illallakin. Täytyykin joku päivä ottaa kuviakin Hugosta - ei ole juurikin pimeyden ja harmauden takia tullut otettua kuvia pitkiin aikoihin!

Hugo on saanut lähipäivinä myös leikkiseuraa. Oltiin perjantai-iltana lenkillä koirapuiston lähellä ja koska siellä oli vain yksi labbisnarttu paikalla, mentiin puistoon. Hugo pääsi siellä sitten riehumaan nuoren tytön kanssa ja näytti olevan hauvoilla hauskaa. Tänään oltiin kisapaikalla lenkeillä Ofelian kanssa ja jäähdyttelylenkillä päästettiin koirat riehumaan. Eli painithan siitä kehkeytyi ja lystiä oli :) 

1 kommentti: