lauantai 21. kesäkuuta 2014

Hugo 4 vuotta!

Tänään eli juhannuspäivänä juhlistettiin Hugon 4-vuotissynttäreitä. Juhlinta toki vaati kaksi päivää eli aloitettiin jo eilen nakkikakun merkeissä :) Tänään Hugo vietti synttäriään, leikkien, herkutellen ja Ofelian kanssa painien - aika huippusynttärit siis :) 


Tällä viikolla oli vikat ohjatut toko- ja agilitytreenit ja seuraavat viisi viikkoa ollaan ohjatuista treeneistä siis kesälomalla Tämä ei toki tarkoita sitä, että jätetään kaikki treenaaminen tauolle. Agilitytreenien osalta jätetään kyllä aika lailla ratatreenaukset yms. ja keskitytään nyt saamaan varmuutta kontakteille. Tosin kovasti olisi kyllä tarkoitus antaa Hugolle myös pari-kolme viikkoa ihan täysin lomaa agilitytreeneistä heinäkuun loppupuoliskolla. Agilityn ollessa tauolla keskitytään sitten tokoiluun ja siellä tarkoituksena oli tehotreenata vauhtia liikkeisiin eli tiedossa lentävää palkkaa, motivaation nostatusta ja vain pieniä osia liikesuorituksista. Tokoilun lisäksi on tarkoitus treenailla jälkeä ja tehdä sekä janatreeniä pelkällä suoralla jäljellä että tehotreeata kulmia (nämä siis eri suorituskerroilla). Suunnitelmat on siis luotuna - kirjoittelen sitten blogissa, että miten hyvin suunnitelmia tulee noudatettua :)

Viime tiistain lupaavien treeneissä tehtiin rataa, jossa oli otettu pätkiä maksien SM-finaaliradalta edelliseltä viikonlopulta. Tässä video vikasta suorituksesta.


Tehtiin radalla kaikki kontaktit ja A:lla oli apuvälineenä pehmoponnari. Tätä ei oltu aiemmin käytetty, mutta koska se oli siinä valmiina, päätin kokeilla miten toimii. Hugo ei oikein tuntunut reagoivan siihen (oli kapeahko eli ehkäpä huomaamattomampi kuin se aiempi ponnari..?) ja oli myös eka kerta, kun tehtiin puisella A:lla juoksaria, joten tuli aika epämääräisiä osumia A:lle. Pääosin kyllä osui, mutta laukan rytmi ja laukan paikka kontaktilla ei ollut ihan halutunlainen... Puomilla vähän taas epäröi, mutta kuitenkin jo parempaan suuntaan ollaan menossa. Keinulla sen sijaan taas tuli loikkia ennen vapautusta eli sinne kaivataan kyllä nyt tehotreeniä (tätä siis ohjelmassa nyt kesätauolla juoksarien lisäksi).

Muilta osin treeni sujui kivasti ja saatiin hinkattua pari haastavalta tuntuvaa kohtaa sujuviksi. Ensimmäinen hiontaa vaatinut kohta oli 6. hypylle tehty  päällejuoksu ja jarrutus ja siitä seiskalle tehty takaakierto. En alkuun onnistunut jarruttamaan Hugoa tarpeeksi, jolloin se hyppäsi pitkän hypyn ja laskeutui tosi kauas, eikä näin ollen taipunut enää seiskalle takaakiertoon. Jarrutus kuitenkin toimi hyvin, kun sen vain riittävän ajoissa teki. Pituuden jälkeiselle hypylle tehtyä valssia myös hiottiin, että saatiin ajoitus, paikka ja suuntaa kohdilleen. Tein valssin herkästi vasta hypyn linjan ylitettyäni, jolloin Hugon käännöskin valui ja seuraavalle hypylle oli vaikeaa saada hyvää linjaa. Uutena kokeiluna oli vastakäännös. Ollaan tehty sitä vain kerran aiemmin (tajusin sen vasta treeneissä!!) ja siitä on jo pari vuotta aikaa melkeinpä eli radalla ei olla koskaan vastakäännöstä käytetty. Kunhan vain maltoin odottaa koiraa putkesta ja edetä hypylle enemmän yhtä matkaa, niin homma toimi hyvin. Hugo kääntyi ohjauksella hyvin, eikä epäröinyt hypyllä, kunhan oma liike vain koko ajan jatkui.

Treenissä tyytyväinen olin putki-puomierotteluihin, joissa ei kertaakaan ollut ongelmia! Toinen positiivinen yllätys oli se, että Hugo kesti hienosti persjätöt kepeillä. Olen jostain syystä vältellyt persjättöä kepeillä ja tehnyt sen sijaan valsseja. Persjätön kanssa ei ainakaan näissä treeneissä ollut mitään ongelmia eli pitäisi nyt kyllä ehdottomasti lopettaa tiettyjen ohjausten välttely siksi, että kuvittelen niiden olevan meille turhan haastavia. Kaikki ohjaukset olisi kuitenkin kiva saada sellaiseen kuosiin, ettei niitä tarvitsisi vältellä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti