perjantai 22. elokuuta 2014

Katsaus pentuarkeen

Väliaikatietoja siis siitä, miten arki pennun kanssa sujuu. Jippi nukkui kokonaisia öitä heräilemättä puuhastelemaan välillä ja tekemättä tarpeitaan, mutta nyt noin viikon ajan se on lähes poikkeuksetta herännyt aamuisin 5.00-6.00 aikoihin eli vähän ennen herätyskellon sointia. Ei se silloinkaan ala itkemään tms., mutta herää touhuamaan itsekseen. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, etten vie sitä ulos kesken yön, joten olen antanut sen leikkiä itsekseen. Tosin usein touhuamisen seurauksena on sitten löytynyt pissatkin papereille tehtynä, kun taas silloin, kun se nukkuu koko yön leikkimättä, niin tarpeita ei ole tehtynä yön aikana. Mutta tavoitteena olisi, että aikaisen aamun touhotukset vähenevät taas, kun se huomaa, että muut todella yhä nukkuvat. Voi olla, että tämä aikaisemmin herääminen johtuu siitä, että päivärytmi muuttui aika radikaalisti, kun palasin lomala töihin. Aiemminhan lepoa ja touhuamista oli vuorotellen läpi päivän, kun taas nyt minun ollessa töissä koiruudet lepäilee melkein tauotta ja sitten illalla taas touhutaan täysillä. Hetken siis voi kestää ennen kuin sopeutuu tähän päivärytmiin!

Päivisin Jippi ja Hugo ovat tosiaan olleet yksin reilun 8 h päiviä ja on sujunut kyllä yksinolot paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Kameran välityksellä olen pystynyt seurailemaan, mitä kotona puuhataan ja tosiaan pääosin molemmat koirat vain nukkuvat. Jippi vaihtaa paikkaa useasti, mutta nukahtaa heti paikkaa vaihdettuaan taas uudestaan. Välillä se herää hetkeksi touhuamaan leluilla tai syömään luuta, mutta melko pian taas alkaa lepäilemään. Minkäänlaista meteliä kumpainenkaan ei pidä, mikä on ihan todella helpottavaa huomata! Ei ole ihan niin kurja fiilis jättäessään koiria aamuisin kotiin, kun tietää, ettei kumpikaan stressaa, vaan lepäilevät kerryttäen energiaa iltaa varten :)

Viime viikolla Jippi oli tehnyt päivisin papereille parit pissat, mutta tällä viikolla niitä on ollut vain yhdet enää. Hienoa! Eihän toki voi noin pieneltä, että pidätyskyky riittäisi koko päiväksi, mutta selvästi suunta on oikea ja sen on alkanut sisäistää ulos tarpeiden tekemisen idean. Tosin Jipin mielestä ilmeisesti riittää, kunhan on ulkoilmassa, sillä muutaman kerran se on pyrkinyt parvekkeelle, kun pissahätä on yllättänyt :D Nyt jo tietää, että kun se pyytää ulos parvekkeen ovella, niin pitää napata pentu kiireesti kainaloon ja kiikuttaa se ulos.

Kaikki lenkkeilyt ollaan nyt tehty jo koirien kanssa yhdessä eli päivittäiset erilliset lenkitykset ovat ihan käytännön syistäkin jääneet pois. Kuitenkin edelleen pyrin säännöllisesti puuhailemaan molempien koirien kanssa jotain ilman toisen koiran seuraa. Hugon kanssa ohjatut agi- ja tokotreenit on pyhitetty vain minulle ja Hugolle eli pentu ei kulje treeneissä mukana ja toisaalta taas Jipin kanssa on tullut käytyä iltaisin yksi ekstraulkoilutus, jolloin ollaan tehty pientä treenailua ja leikitty.

Tänään kävin molempien koirien kanssa agihallilla treenailemassa ja Markus oli apupalkkaamassa. Hugon kanssa tehtiin puista A-estettä, joka sujui todella kivasti ottaen huomioon sen, että materiaali oli joustamatonta (Hugo on enemmänkin tottunut joustavaan alumiini-A:han) ja pinta oli liukkaampi kuin alumiini-A:n kumirouhepinnoitus. A:n lisäksi tehtiin neljän hypyn suoralla eteen irtoamista ja lisäksi putkella ja parilla hypyllä ennakoivaa valssia oikein tehotreeninä. Lähinnä siis kivaa rallattelua ja Hugolle oikein kunnon hauskanpitoa. Ja selvästi se tykkäsikin! Alkutreenistä se oli niin into pinkeänä, että huusi lähes tauotta treenatessa. Tein putki-/valssitreeniä äänettömästi ohjaten, ja kunhan pahimmat höyryt oli päästelty, niin Hugokin hiljeni täysin ja keskittyi tekemiseen haukkumisen sijaan. Äänetön ohjaus on kyllä Hugon kanssa ehdottoman hyvä juttu!

Jipin kanssa tehtiin taas putkirallattelua suoralla ja myös loivalla mutkaputkella. Alla olevalla videolla näkyy muutama toisto suoraa putkea. Lisäksi tehtiin ihan pari toistoa eteen irtoamista namialustalle niin, että lähetin Jippiä Markuksella olevalle namialustalle kahtien siivekkeiden välistä (ilman rimoja tietysti). Vauhtia ja intoa riitti :) Kolmantena juttuna tehtiin vielä siivekkeen kiertoa. Aiemmat tehtävät oli vauhdikkaita, joten otettiin vielä loppuun sitten treeni, jossa sai käyttää päätä. Siivekkeen kiertoa ollaan alusta asti treenailtu niin, että olen halunnut Jipin tarjoavan tekemistä itse ja oikeasta tekemisestä sitten on saanut naksautuksen ja namipalkan. Nyt Jipin kanssa pystyi jo tekemään siivekkeillä takaakiertoja lähettämällä sitä vähän matkan päästä siivekkeestä. Ihan valtavan nopeasti tuntuu siis naksauttelemalla oppivan, että mitä sen toivotaan tekevän.

Jippi on kyllä osoittautunut olevan Hugon tavoin älyttömän kiva treenikaveri. Silläkin riittää motivaatiota ilman, että sitä yhtään joutuu suostuttelemaan yhteistyöhön. Se on aina valmis tekemään ja tehdessään se tuntuu tekevän täysillä paukuilla. Täytyykin itse pitää huolta siitä, että toistojen määrät pysyvät riittävän pieninä, koska Jippi ei helposti tunnu osoittavan väsymystä treenatessa. Nytkin hallilla käydessä Jippi teki yllä mainitut treenit kolmessa pätkässä niin, että Hugo tuli tekemään aina välillä. Lisäksi toistojen määrät tulee pidettyä vähäisinä.

On ollut myös tosi kiva huomata, että Jippi ei hirveän herkästi ota häiriötä treenatessa. Viime viikolla käytiin hallilla touhuamassa niin, että toinen pentu oli häkissä meidän treenaillessa. Jippi ei reagoinut pennun läsnäoloon treenien aikana mitenkään! Sama juttu tänään, kun Hugo odotteli hallissa häkissä Jipin ollessa treenivuorossa. Ei minkäänlaista ongelmaa. Tokihan tilanne on eri, kun koiria on ympärillä paljon ja etenkin, kun ulkokentillä viereisellä kentällä toinen koira treenaa samaan aikaan. Mutta pikku hiljaa edetään häiriöidenkin kanssa. Nyt toistaiseksi ollaan tosi tyytyväisiä siihen, että yksittäiset koirat eivät ainakaan tuota ongelmaa :) 

Ihan taas asiasta kolmanteen, Hugo on muuten yhä innokkaammin alkanut leikittää Jippiä. Edelleenkin Hugoa aavistuksen hermostuttaa silloin, kun pentu sisällä riekkuu kaikista villeimmiten, mutta koko ajan se relaa enemmän ja enemmän pennun kanssa. Nyt tosiaan Hugo hakee lenkeillä ja palloleikkien yhteydessä Jippiä leikkimään vähän väliä ja Jippi jo usein lähteekin juoksukisaan mukaan eli yhteinen sävel alkaa löytyä. Jippi on myös alkanut selvästi rohkaistua Hugon seurassa eli palloleikkien yhteydessä jo yrittää karvoihin kiinni ja hyppii Hugoa vasten. Tällaisia se ei alkuun uskaltanut edes yrittää, kun Hugo viestitti, ettei ole niin läheiseen kontaktiin vielä valmis. Nyt Hugo kuitenkin antaa pennun jo touhuta vapaammin eli pieniä edistysaskelia siis tulee koko ajan. Parhautta on se, että näkee koiruuksien nauttivan yhdessä touhuamisesta ja toistensa seurasta. Selvästi mielellään lenkeillä tutkivat ympäristöä kipassa eli menevät pitkin puskia kuin Majakka ja Perävaunu :) Aina, jos toinen löytää jonkin hyvän hajun, niin satavarmasti myös toinen kiiruhtaa sitä tutkimaan. Yhdessä nuuskuttelemalla tulee toki tehokkaimmin tarkistettua muiden jättämät "postit"!

Pakko kyllä todeta, että on ne ihania koiruuksia molemmat <3 br="">

4 kommenttia:

  1. Meilläkin oli Gatsbyn kanssa sama ongelma öisin eli alkoi jossain vaiheessa puuhailemaan öisin ja sitten tulikin pissahätä. Pienempänä se nukkui kevythäkissä ja joutui sinne muutamaksi yöksi, mistä otti opiskeen taas nukkua yöt läpi. Meillä ainakaan omaan puuhailuun ei tarvittu seuraa tai katsojia, joten en tiedä koska olisi muuten mennyt ohi...

    Taitava pieni aksa koira Jipistä on selvästi tuloillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurataan nyt vielä hetken aikaa, josko yöriekkumiset loppuisi, kun huomaa, ettei kukaan tule seuraksi.. Tosin Jippikään ei tunnu juuri kaipaavan sitä leikkiseuraa, vaan viihdyttää kyllä ihan itseään öisin :D Häkissä nukkuminen muutaman yön ajan voisi olla testaamisen arvoinen, on tullut nimittäin huomattua, että kun on ollut avoin häkki huoneessa (mökillä ollessa), niin silloin on aina oikein hakeutunut häkkiin, kun on käynyt nukkumaan...

      Poista
  2. Jippi tuntuu tosiaan olevan innokas pikkuinen agiliiturin alku :)

    VastaaPoista