maanantai 28. joulukuuta 2015

Vihdoin pakkasta!

Vieläkään maassa ei ole juurikaan lunta, mutta silti keli on jo kivan talvinen! Pakkasta on nyt pari päivää ollut viidestä kymmeneen astetta ja sen seurauksena on kuivaa ja raikasta! Niin kivaa vaihtelua pitkien sadekelien jälkeen :)
Olen tämän viikon lomalla, joten poikkeuksellisesti päästiin arkenakin nauttimaan lenkkeilystä valoisaan aikaan. Koirat pääsi kirmailemaan pellolla ja käytiin tutustumassa uusiin lenkkimaastoihin. Oli kivoja reittejä!



Katsaus vuoteen 2015 ja tavoitteet vuodelle 2016

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika kurkistaa vuoden takaisiin tavoitteisiin ja katsoa kuinka ne ovatkaan täyttyneet. Tähän kopioitu vuosi sitten kirjoitetut tavoitteet ja vihreällä kirjoituksella olen nyt kommentoinut, että miten ovat täyttyneet.

"Hugon ja Nooran tavoitteet vuodelle 2015

Agility:
-Kisataan kohtalaisen säännöllisesti kolmosissa ja jokunen nollakin sieltä olisi kiva saada (Parit kisat ehdittiin käydä ennen kuin ilmeni taas outoa hyppyhaluttomuutta ja jumiutumista. Mitään vikaa ei onneksi löytynyt, mutta tämä yhdistettynä takkuavaan menoon ja alkukesästä sattuneeseen hauislihaksen revähdykseen sai minut päättämään, että jätetään kisaaminen ja siirrytään treenaamaan matalemmin estein.)
-Ohaajalle rentoutta ja sujuvuutta liikkumiseen - myös kisaradoille! (Kisaradat saivat jäädä, mutta treeneissä ollaan saatu kyllä selvästi enemmän "flow'ta" ja Hugo on alkanut vähitellen taas hakeutua esteille paremmin. Selvästi alkaa itseluottamus sillä nousta ja tämän myötä vähitellen uskallan itsekin ohjata vähän rohkeammin).
-Kontaktit kuntoon (tämä voi olla haastava, kun puomin kanssa ollaan taisteltu jo niin kauan ilman, että siihen ollaan löydetty varmuutta, mutta jatketaan yrittämistä!) (Jumiutumisten ja etenkin hauislihaksen revähdyksen vuoksi päätin, ettei enää treenailla A:ta. Vaikka hauis on nyt ollut täysin oireeton ja parantui siis hyvin, tulee se kuitenkin aina olevan ns. riskialtis kohta, joten en halua turhaan kuormittaa etupäätä juoksuttamalla Hugoa A:lla. Puomin kontakteja ollaan treenailtu ja vähän varmempaa menoa on ollut, vaikkei edelleenkään tule kontaktille niin nopeasti kuin olisi toiveena).

Toko:
-Jatketeaan kotitreenailua hauskanpitomielessä (Toteutui - olemme treenailleet kotona ja välillä jopa käyneet kaveritreeneissä treenailemassa tokoa. Nyt, kun ollaan treenailtu ihan vain aktivointimielessä, niin ollaan onnistuttu tekemään treeneistä hauskoja ja Hugon motivaatio on ollut tosi kohdillaan!)
-Ei tavoitteita kisaamisen suhteen. Parit möllikokeet voisi tosin käydä kokeilemassa, jotta saisi vähän tuntumaa kisamaiseen paikkamakuuseen, mutta ihan sitten möllikokeiden sujumisesta riippuu, että haaveillaanko edes enää kisaamisesta. (Rally-tokon aloittamisen myötä se on tuntunut meille sopivammalta lajilta, joten toko jäänee kisamielessä kokonaan.)

Rally-toko:
-Treeniryhmäpaikka (ainakin kesäkaudelle!) (Toteutui - treenattiin ohjatusti kesän ajan ja talvellakin oltaisiin näin tehty, mikäli treeniryhmä olisi saatu kasaan. Talvella ollaan siis vain omatoimitreenattu)
-RTK1 ja ehkäpä jopa AVO:n korkkaus! (Ensimmäinen osa toteutui eli käytiin kolmessa kokeessa ja Hugo sai RTK1-koularin koesuorituksin 97 /100 p, 100/100 p ja 94/100 p. Avoimeen oli jo koepaikka varattuna, mutta selkäjumin takia annetut kipulääkkeet estivät osallistumisen. Melkein kuitenkin täyttyi siis tuo toinenkin osa ;) ).

Muuta:
-Tavoitteena olisi, että Hugo pysyisi terveenä ja jumittomana. (Hauislihaksen revähdys oli ikävä "takapakki" ja tämän lisäksi oli yksi isompi jumiutuminen, mutta muuten Hugo on vietellyt oikein vetreää ja tervettä vuotta. Nyt, kun agilityssa ollaan siirrytty treenailemaan mediestein ja jätetty osat kontakteista, niin Hugo on vaikuttanut pysyvän vetreänä eli toivotaan, että sama jatkuu!)
-Tarkoituksena tarkistaa kilpirauhasarvot alkuvuodesta. (Kilpirauhasarvojen osalta tarkistettiin vain T4-arvo, kun ELL suositteli testaamaan ensin vain sen ja sitten jos se on kovin matala, niin sitten tarkistamaan sen TSH:n. T4-arvo oli noin 13 eli vaikka se oli vähän ehkä viitearvoja matalampi, niin ei kuulemma niin alhainen, että kertoisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta.)
-Treenaillaan kesäkaudella jälkeä (toivottavasti viime kesää aktiivisemmin!) ja tavoitteena edistyä janojen kanssa ja saada kulmiin varmuutta. (Jälkiä treenailtiin jonkin verran ja kulmiin tosiaan tuli varmuutta. Janat edelleenkin haastavia. Janojen osalta treenisuunnitelmana, että kun treenataan janoja, niin varsinainen jälki on helppo ja sitten jos tehdään vaikeaa jälkeä, niin jätetään jana tekemättä. Jälkitreeneissä tuli esiin myös se, että Hugo ajaa hyvin minun tai Markuksen tallaamaa jälkeä, kun on tottunut näihin, mutta huonommin, jos on joku muu tallaamassa. Ensi kesänä siis yritetään saada muiden tallaamia jälkiä enemmän!).

Jipin ja Noora tavoitteet vuodelle 2015

Agility:
-Aloitetaan keppien ja kontaktien treenaaminen kesemmällä. (Toteutui. Kesällä aloitettiin keppien ja puomin treenaaminen ja syksymmällä A:n ja keinun treenaaminen. Kepit ja puomi on hyvällä mallilla - A ja keinu vielä kesken, mutta aloitettu nekin)
-Möllien korkkaus loppuvuodesta? (Möllit päästiin korkkaamaan jo kesällä, kun käytiin muutamissa supermöllikisoissa (mölleihin ei asiaa, kun A ei ole valmis). Tämä tavoite kuitenkin ylittyi huimasti, sillä korkattiinkin jo viralliset kisat hyppyradoilla joulukuussa saaden myös eka LUVA!).

Toko:
-ALO:n korkkaus sääntömuutoksen jälkeen eli syksymmällä ja ehkäpä varovaisesti uskaltaisi tavoitella ALO1-tulosta...? (Toteutui. ALO korkattiin uusilla säännöillä, käytiin kahdet kokeet ja kaksi ALO1-tulosta ehdittiin saada tämän vuoden puolella.)
-Hauskuuden säilyttäminen treenaamisessa ja riittävään motivointiin panostaminen, jotta into säilyy (meillä molemmilla!). (Toteutui. Treeneissä on ollut hauskaa ja Jippi tuntuu olevan helposti motivoitavissa myös tokoiluun. Itse asiassa kouluttajalta saatiinkin jossain vaiheessa neuvoksi, etten yrittämällä yritä nostattaa Jippiä, kun se aika herkästi saattaa nostaa virettä sitten turhankin korkealle).

Haku:
-Viikottainen treenaus hakuryhmässä. (Toteutui. Treenattiin koko vuosi ryhmässä, jossa kesäkaudella joka toinen viikko treenattiin hakua ja joka toinen viikko raunioita).
-rullailmaisun opettamisen aloittaminen (ei mitään tietoa, kuinka nopeasti tässä asiassa edetään, kun laji sen verran uusi itselleni...). (Toteutui. Rullailmaisua ollaan aloitettu, mutta Jippi on vasta hakenut rullaa näkyvissä olevalta maalimieheltä eli ei yhdistetty vielä hakua ja ilmaisua.)
-Tavotteiden asettaminen haun osalta tässä vaiheessa todella haastavaa, koska laji itselle uusi, eikä vielä oikein ole tietoa siitä miten siinä edetään. Joten ei aseteta oikeastaan muita tavoitteita vielä vuodelle 2015 kuin että treenailtaisiin säännöllisesti ja edistyttäisiin treeneissä sopivaa tahtia :) (Osittain toteutui. Jippi on edennyt hyvin siinä, että sillä on hyvä keskittymiskyky etsiessä ja se tekee partiointityylisiä tehtäviä varman ja keskittyneen oloisesti. Pistotukset hakumetsällä sen sijaan ovat tuottaneet päänvaivaa, sillä Jippi kovin mielellään pistotuksissakin lähtisi "sahaamaan", enkä ole saanut sille opetettua suoraan irtoamista keskilinjalta poispäin. Treenit jatkukoon siis!)

Paimennus:
-Tavoitteena käydä paimentamassa noin kerran kuussa. (Toteutui. Melkeinpä kuukausittain päästiin paimentamaan.)
-Ohjaajalle ymmärrystä lajista ja loogisuutta omaan toimintaan. (Ymmärrystä on hieman kertynyt ja välillä jopa ehkä tuota loogisuutta toimintaan, mutta edelleenkin taistelen sen kanssa, että annan aika ajoin epäloogisia signaaleja Jipille. Jipin työskentely lampailla on kuitenkin mennyt eteenpäin, sillä vihdoin se on alkanut pitämään hieman paremmin etäisyyttä (ollaan treenattu tähän suullista käskyä) ja kuljetukset toimivat aika kivasti.)

Muuta:
-Luustokuvaus vuoden iässä ja toki kovasti toivotaan sieltä hyviä uutisia! (Luustokuvaukset oli 1-vuotissyntymäpäivänä ja hyviä uutisiahan sieltä saatiin, kun kaikki tulokset oli priimaa :) )
-mahdollisesti MH-kuvaus (hyväksytysti) (MH-kuvausta ei vielä järkätty - ja ehkä hyvä niin, sillä olihan Jippi vielä tänä vuonna tosi nuori siihen - mutta kuvaus on jo varattu huhtikuulle!).
-Tavoitellaan toki terveenä pysymistä. (Toteutui. Ainoa eläinlääkärireissu luustokuvausten lisäksi oli se kerta, kun jouduttiin poistamaan nielusta sinne juuttunut ruohonkorsi.)

Nooran tavoitteita vuodelle 2015
-Kunnon kohottaminen (juoksulenkit?). (Olin laiska ja lintsasin kyllä tästä.... Kyllähän ollaan tehty silloin tällöin juoksulenkkejä nyt, kun onnistuu juokseminen yhdessä molempien koirien kanssa, mutta vähän turhan harvoin näitä on tullut tehtyä...)
-Oman liikkumisen parantaminen agilityssa - sujuvampaa, nopeampaa menoa ja parempaa rytmittämistä. (Tuntuu, että ainakin jonkin verran on tullut edistystä tässä! Paljon on vielä parantamisenvaraa, mutta suunta on oikea.)

Hugolla kaikki tavoitteet eivät toteutuneet, kun tuli tosiaan kesken vuoden tuo päätös lopettaa agilityn kisaaminen ja siirtyä treenaamaan niin, että meillä on hauskaa, mutta että Hugo säilyy hauisvamman uusimiselta ja toistuvilta jumeilta. Moni tavoite kuitenkin täyttyi ja kaikkiaan Hugolla on ollut hyvä vuosi :) Jipin osalta melkein kaikki tavoitteet täyttyivät ja osa jopa ylittyi.

Yksi suuri saavutus vuonna 2015 oli se, että Hugon ja Jipin välit ovat muuttuneet huomattavasti. Vuoden 2014 aikanahan kyllä kaksikko leikki ja viihtyivät toistensa seurassa, mutta Hugolla kesti todella pitkään ennen kuin se alkoi sietämään tiettyjä juttuja Jipiltä. Kotona ollessaanhan se oli pitkään tarkkana omasta tilastaan eli Jipillä ei ollut asiaa sen "tontille" ja kovin herkästi Hugon lemppari-ihmisiä tervehtiessä Hugo ärähteli Jipille jos se tuli liian innokkaasti tervehtimään. Tämän eteen tein aika paljon töitä, jotta loin Hugolle selkeitä rajoja siitä, että missä tilanteissa on ok huomauttaa Jipille ja missä tilanteissa taas ei Hugolla ole asiaa kommentoimaan, vaan on minun tehtävä pitää kakara kurissa. Lopulta vuoden 2015 alulla päästiin kuitenkin siihen tilanteeseen, että Hugolta jäi kaikki ärähtelyt ja murahtelutkin pois, eikä enää tällaisia tilanteita synny. Kesän aikaan se alkoi jopa leikittämään Jippiä sisällä (ennenhän ne leikkivät ainoastaan ulkona), eikä se enää vahdi sitä omaa tilaansa, vaan itse asiassa se on juurikin Hugo, joka useimmiten hakeutuu Jipin viereen nukkumaan. Myöskin mustasukkaisuus tiettyjen ihmisten seurassa on loppunut eli nyt voi ihan rauhassa antaa koiruuksien tervehtiä ihmisiä joutumatta seuraamaan, että osaahan Hugo käyttäytyä. Kaikkiaan siis Hugon ja Jipin yhteiselo sujuu nykyään vallan mainiosti. Oli näköjään Hugo vähän hitaasti lämpenevää sorttia, kun kesti melkein vuoden tuo kakaran hyväksyminen täysin...! :D

Ja sitten siirrytään seuraavan vuoden tavoitteisiin eli tässäpä nyt listattuna odotuksia ensi vuodelle 2016 :)

 Hugon ja Nooran tavoitteet vuodelle 2016
-Jatketaan agilityn treenaamista noin kerran viikossa rytmillä. Tarkoituksena on saada Hugon itsevarmuutta kasvatettua entisestään ja tämän myötä yhä enemmän irtoavuutta. Kisaamaan tuskin on tarkoitus suunnata, ja treeneissä tarkoituksena onkin tarkoitus jatkossakin käyttää medikorkeuksia. Pääpaino siis siinä, että meillä molemmilla olisi hauskaa!
-Tarkoituksena olisi päästä ainakin kesällä taas treenaamaan rally-tokoa ohjatusti. AVO on tarkoitus korkata alkuvuodesta ja tavoitteena on saada RTK2 vuoden 2016 aikana. VOI-korkkausta en vielä uskalla asettaa tavoitteeksi, kun riippuu niin kovasti siitä, miten tuo oikean puolen työskentely edistyy.
-Kesäkaudella tehdään metsäjälkiä ja hieman kiinnostuin myös verijälkimahdollisuudesta! Katsotaan, josko innostuttaisiin kokeilemaan sitäkin.
-Uutena harrastuksena Hugolle on kaavailtuna hajuerottelua/noseworkia. Tarkoituksena on aloittaa treenit alkuvuodesta itse kasaamani treeniryhmän kanssa kouluttajan kera. Nosework-kisoja ei taida vielä Suomessa juuri olla (eikä se ainakaan ole virallinen kilpailulaji), mutta mikäli sellaisia tulevaisuudessa ilmaantuu, niin voitaisiin mahdollisesti kokeilla Hugon kanssa tätä kisalajia! Mutta vaikkei kisaamaan päädyttäisikään, niin tarkoituksena olisi opettaa Hugolle hajuerottelua ja kesällä/syksyllä mahdollisesti kokeilla, josko Hugosta saataisiin sienikoira :)
-TERVEYS! Tämähän se on aina se kaikkein tärkein tavoite. Tavoitteena on säästyä lihasvammoilta yms. nyt, kun agilitytreeneissäkin siirryttiin vähän iisimpiin treeneihin. Muutenhan Hugo on ollut tähänkin asti kovin terve koira eli saman linjan toivon jatkuvan!

Jipin ja Nooran tavoitteet vuodelle 2016
-Agilityssa ensimmäinen osatavoite on saada kontaktit kisakuntoon ja päästä korkkaamaan agilityradatkin. Vuoden 2016 aikana toiveena olisi saada luokkanousu kakkosiin. Toiveena olisi "mahdollisimman ehjä" agilityvuosi ja mikäli sellainen saadaan, niin uskallan aavistuksen haaveilla myös kolmosiin nousemisesta vuoden 2016 aikana. Muttei haittaa, jos se jää vain haaveeksi :)
-Tokossa olisi tavoitteena saada TK1 alkuvuodesta. Varovaisesti uskallan ehkä asettaa tavoitteeksi myös TK2-koularin vuoden 2016 aikana! Tärkeintä on taas pitää treenit mielekkäinä ja ylläpitää Jipin intoa ja motivaatioa (joskaan tämä ei vielä ainakaan ole osoittautunut olevan mitenkään vaikeaa :D ).
-BH-kokeen suorittaminen hyväksytysti. Pitkä paikkamakuu hirvittää ja siksi en tämän kanssa halua kiirehtiä kauheasti, kun Jipillä on ollut toistaiseksi paikkisten kanssa pientä levottomuutta havaittavissa. Ensin siis tavoitteena löytää paikkiksiin oikea mielentila ja sen jälkeen voitaisiin sitten suunnata BH-kokeeseen.
-Kesällä on tavoitteena metsäjäljen kokeileminen Jipin kanssa. Ei olla jälkiä lainkaan tehty, mutta kokeillaan kuinka lähtee sujumaan!
-Paimennuksesta ja hakuilusta en osaa vieläkään oikein asettaa tavoitteita, kun edelleenkään en osaa yhtään arvioida minkälainen edistyminen olisi realistista. Toistaiseksi tavoitteena olkoon se, että molemmissa lajeissa mennään eteenpäin ja tavoitteet täsmentyvät varmasti sitten vuoden mittaan.
-MH-luonnekuvaus on tavoitteena suorittaa keväällä.
-Ja se TERVEYS! Jippi on toistaiseksi ollut kovin terve eli toivotaan toki, että näin on myös ensi vuonna.

Kovasti tavoitteissa on listattuna eri lajien kisatavoitteita yms., mutta siitäkin huolimatta ihan oikeasti suurin tavoite on tosiaan pitää molemmat koirat terveinä ja päästä puuhailemaan niiden kanssa useita eri juttuja niin, että koirat saavat aktiviteetteja ja mielekästä touhuamista. Kisa- ja tulostavoitteet on vain asetettu itseäni varten, jotta pysyy treenaamisessa jonkinlainen suunta ja kehittymisenhalu - se, että tuleeko tietty koulari tai tietty tulos tiettyyn aikaan vuodesta, ei ole niinkään merkittävää. Treeneissä itselleni on tärkeää, että sekä minä että koira nautitaan eli se olkoon meidän ykköstavoite harrastusten osalta :)

tiistai 22. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Hugo ja Jippi taustajoukkoineen toivottavat kaikille lukijoille hyvää, rentouttavaa ja herkkujentäyteistä joulua <3


maanantai 21. joulukuuta 2015

Liebster award, vol 2

Saatiin joskus aiemminkin tämä Liebster award-haaste, mutta kun tykätään haasteista, niin kyllähän me toki vastataan uudestaan, kun kerran haaste saatiin :) Kiitos siis Milli!

Jippi sai siis Milliltä tehtäväksi kertoa yksitoista koirani hauskaa, ihanaa tai jopa ärsyttävää piirrettä tai tapaa. 

Haaste oli osoitettu Jipille, mutta en usko, että se on kauhean väärin, jos listaan 11 molemmista koirista ;)

Aloitetaan Jipistä:
1. Jippi ei hauku hirveästi arjen tohinoissa, mutta muuten siltä löytyy melkoisen laaja ääniskaala. Se tervehtii ihmisiä vetämällä huulet pyöreäksi ja päästämällä kummallista joikaavaa urinaa. Melkeinpä jokainen haukotus myös päättyy tällaiseen urinaan.  Tässä lystikästä on se, että nämä äänet tuntuu löytyvän myös valtaosalta Jipin sisaruksista eli lieneeköhän olevan Prilla-äidiltä opittua? Näiden urinoiden lisäksi Jippi on helppo provosoida leikin tiimellyksessä sellaiseen hassuun ääntelyyn, joka omaan korvaan kuulostaa siltä, että Jippi sanoisi "MöhMöhMöh" :D
2. Asumme kerrostalossa, jossa kuljetaan kierreportaita aina ulos mennessä tai sisään tullessa. Ulos lähtiessä päästän Jipin aina vapaana kulkemaan ensin, sillä Hugo jännittää portaita ja sen kanssa kestää aina hetken ennen kuin päästään alas. Olen palkannut koirat aina portaiden jälkeen ja Jippi on sitten palkkaa odotellessaan keksinyt tarjota pyörimistä. Se nimittäin kirmaa portaat alas vauhdilla ja koko sen ajan, kun se odottelee minua ja Hugoa portaista, se pyörii ympyrää. Yleensä se ehtii pyöri neljä täyttä ympyrää, mutta parhaimmillaan jopa viisi! Mahtaa siinä mennä pää pyörälle, sillä pyörimissuunta on aina sama!
3. Jippi ei saa tulla sänkyyn/sohville, ellei sitä erikseen pyydetä, mutta välillä pyydän sen sohvalle silloin, kun itse siinä makoilen. Tällöin Jippi kaikkein mieluiten asettuu kainalooni nukkumaan, niin että se asettaa päänsä minun kaulalle. Aika söpöä :)
4. Yksi Jipin tavoista, joka on jollain tapaa hassu, mutta toisaalta taas hieman ärsyttävä on se, että esimerkiksi televisiosta kuuluvat koirien ääntelyt (haukkuminen/vinkuminen/murina) saa Jipin purisemaan. Se ei hauku, eikä edes liiku paikoiltaan - ei siis varsinaisesti ole vahtiasemissa - vaan ihan vain niillä sijoillaan päästää matalaa purinaa. Se yleensä jopa paikantaa äänen tulevan televisiosta ja tuijottaa sitä muristessaan eli luulisi tajuavan, ettei siinä todellisuudessa ole koiraa vieressä, mutta siltikin täytyy kommentoida takaisin.
5. Leikkiessään Hugon kanssa sisällä painileikkejä Jippi on keksinyt leikkitekniikan, jolla se pärjää Hugolle, vaikka onkin Hugoa pienempi. Paineissa ja "niskaotteissa" se ei meinaa pärjätä, joten Jippi on ottanut tavakseen käydä kyljelleen maahan Hugon eteen ja tehdä maata pitkin hyökkäyksiä kohti Hugon jalkoja.
6. Jipillä voisi sanoa olevan melkoisen levottomat jalat. Tarkoittaa siis sitä, että sen ollessa innoissaan sen on ihan hirveän vaikeata malttaa pysyä paikoillaan, vaan se mielellään steppailee paikoillaan. Aavistuksen ehkä tuo haasteita tokon seisahtumisten treenaamiseen, kun Jippi sekunnin seisomisen jälkeen tarjoaisi mielellään joko paikoillaan teputtelua tai sitten vaihtoehtoisesti peruuttamista. Toisaalta, kun tämä Jipin tapauksessa kertoo valtavasta treeni-innosta, niin se on oikeasti aika mukava ongelma. Ja kyllä ne jalat saa paikoilleen, kunhan varoo palkkaamasta väärinä hetkinä.
7. Jipillä on kokonaisuudessaan aika mutkittelevan eläväinen kroppa. Etenkin sen ollessa iloinen sen liikkuminen on käärmemäisen mutkittelevaa eli takaosa menee ihan eri raiteita kuin etuosa. Huvittavaa on, että tämä tulee esille myös esimerkiksi peko-treeneissä, joissa Jipin kropan liikkeistäkin voi hyvin nähdä, koska se on saanut hajun maalimiehestä, sillä se alkaa kulkea peppu heiluen :D
8. Jipillähän on ns. ruusukorvat eli varsin ala-asentoiset sivuilla ruusuina olevat korvat, mutta siitäkin huolimatta jotenkin ihmeen kaupalla se välillä pitää korvia pystyssä. Ei niistä piikkisuorat pystyt tule, mutta korvan "runko" osoittaa ylös, mikä on mielestäni ihan käsittämätöntä, kun ottaa huomioon, että sen koko korvan lehti on ihan sellaista pehmeää. En siis millään ymmärrä, miten se voi saada ne korvat siihen asentoon! Tätä "pystykorvaisuutta" esiintyy etenkin tilanteissa, jolloin Jippi on hieman epävarma tai jännittynyt jostain.
9. Jipin häntä on PITKÄ! Jipin vanhemmista ei ollut mahdollistakaan tulla töpöhäntäisiä aussieita, mutta vaikka vanhempien perusteella osasta olisikin saattanut tulla "vajaahäntäisiä", niin Jipin kohdalla ei olisi jäänyt epäselväksi, että Jipillä niin ei ole :D Jipin häntä on itsessäänkin jo pitkän mallinen ja lisäksi sillä on vielä hännän päädyssä kropan varmaankin ainoat pitkät karvat, mikä saa hännän näyttämään entistäkin pidemmältä.
10. Yksi samalla ärsyttävä myös aika hauska tapa Jipillä on se, että se on ihan kaamean kuuliainen tokotreeneissä. Se nimittäin on ihan sitä mieltä, että kun hänelle jotain sanotaan, niin sitä on toteltava, eikä ole väliä, kenen suusta se käsky tulee. Ei se muiden koirakoiden ohjaajien käskyjä onneksi sentään tottele, mutta jos sen vierellä on joku, joka about sen suuntaan huikkaa käskyjä, niin Jippi ei yhtään ymmärrä, ettei niitä kuuluisi totella. Ei, vaikka ollaan treenattu näitä häiriökäskyjä tarkoituksella ja olen Jipille huomauttanut muiden käskyihin reagoimisesta. Se usein jopa aina kääntää katsekontaktin siihen toiseen käskynantajaan ja tottelee silmät suurina odottaen palkkaa omasta mielestään hienosta toiminnasta. Tuo haasteita tosiaan noihin häiriökäskytreeneihin. Paikkamakuissa ei ole muuten reagoinut toisten istu-/maahan-käskytyksiin, mutta viime kokeissa yksi rivissä joutui antamaan toisen käskyn koiralleen ja antoi sen varsin painokkaasti, joten siinä vaiheessa Jippi koki parhaakseen totella ja singahti oikein vauhdilla istumaan.
11. Jipin kanssa ollaan käyty nyt muutamia kertoja uimassa koirauimalassa ja Jippi on jo varsin rutinoitunut uimari. Homma toimii seuraavasti: Jippi menee altaan rampille selkä minuun päin ja katse kohti allasta odottamaan. Minä heitän lelun ja hihkaisen "uimaan". Jippi polskii noutamaan lelun, ui takaisin, tiputtaa lelun aina altaan tietylle portaalle ja kääntyy valmiiksi jo nenä kohti allasta odottamaan, että noukin lelun ja viskaan sen taas. Tähän tapahtumaketjuun ei oikeastaan juurikaan tule muutoksia koko uimakerran aikana, vaan koko puoli tuntia toistetaan tätä samaa sykliä ja minua jaksaa ihmetyttää, miten se touhu voi olla Jipin mielestä niin hurjan hauskaa, vaikka toistetaan tosiaan täsmälleen samaa kaavaa kerrasta toiseen. Välillä pidän heittelystä taukoa, jotta Jippi saa vähän levätä, mutta silloinkin Jippi seisoo selkä minuun päin tuijottaen kohti "ulappaa" tauotta ja odottaa, että milloin se lelu lentää.

Ja sitten on Hugon vuoro!
1. Hugo yksi hassu tapa on se, että tervehtiessään tuttujaan se haluaa välttämättä kulkea ihmisten jalkojen välistä. Kaikista parasta sen mielestä on se, että jos ihminen vielä rapsuttaa sitä pepun päältä samalla.
2. Hugo jännittää rappusia vielä asuttuaan 5,5 vuotta kerrostalossa, joten tästä syystä Hugo kulkee portaat alas vauvan jarrusukissa :) Ylös tulee reippaasti ilmankin, mutta alasmeno tassujen lipsuessa hirvittää...
3. Hugo ei ole älyttömän haukkuherkkä, mutta agilityssa siltä kyllä löytyy ääntä. Usein se haukkuu ihan intoakin, mutta välillä kyllä myös komentaa topakasti, jos ohjaaja on myöhässä! Tuleepahan ainakin huomattua, kun itse teen virheitä, kun Hugo kyllä tästä kertoo varsin suorasanaisen mielipiteensä :D
4. Hugo pienenä pelkäsi aivastuksia (en tiedä miksi...) ja aivastaminen sai sen haukkumaan. Ajan myötä se onkin opetettu siihen, että aivastus tietää nameja ja nykyään haukkumisen sijaan aivastus saakin Hugon innon syttymään ja sen säntäämään kohti tietyltä pöydältä löytyvää "aivastuspurkkia", josta se saa namin oltuaan hiljaa aivastuksen kuultuaan.
5. Vaikkei Hugo kotona vahdi pihaa (ehkä siitä johtuen, että asutaan kerrostalossa, eikä ole selvästikään mieltänyt pihaa täysin omakseen - hyvä näin, kun kerrostalossa vahtiminen voisi tuottaa ongelmia), niin mökillä ollessaan Hugo on omaksunut vahtikoiran roolin. Se ilmoittaa rajalla kulkevista ihmisistä varoitushaukullaan, mutta heti ihmisen kuitatessa tulijan olevan ok, se menee tervehtimään iloisesti. Siitä löytyy mielestäni sopivan verran vaihtiviettiä!
6. Hugo tykkää kovasti leikkiä sekä juoksu-, paini- että repimisleikkejä, mutta vain silloin, kun koiria on kaksi. Jos koira on kolme tai enemmän, Hugo jättäytyy leikkien ulkopuolelle ja toimii muiden leikkien kommentaattorina :)
7. Hugo RAKASTAA narupalloja! Vaikka se tykkääkin monista leluista, niin mikään ei päihitä narupalloa. Narupalloa se kantaa aina siitä narusta mätkien itseään samalla sillä pallolla. Ikinä koskaan en ole vielä nähnyt Hugon lopettavan pallon heittelyleikkejä, vaan se noutaa narupalloa aina niin kauan kuin sille jaksaa heittää.
8. Hugon mielestä kaikki ihmiset on ok (ei siis arasta ketään) ja useat ihmiset on aika jees (mikä tarkoittaa, että Hugo menee kyllä tekemään tuttavuutta omasta tahdostaan), mutta vain harvat ja valitut pääsee Hugo suosikkien listalle. Suosikit erottaa siitä, että näitä ihmisiä Hugo lähestyy painaen korvat niskaan, laskien päänsä alas ja heiluttaen häntäänsä intensiivisesti. Uusin lisäys näiden suosikkien listalle on Tamara-fyssari :)
9. Hugo heiluttaa häntää melko harvoin. Jippihän vispaa lähes tauotta, mutta Hugon häntä heiluu vasta, kun on jotain superkivaa meneillään. Hännänheilutustilateita ovat mm. omistajien tulo kotiin työpäivän jälkeen, suosikki-ihmisten näkeminen ja kivat treenitilanteet. Sitä ei kuitenkaan saa ihan pelkällä innokkaalla puheella, nameilla, rapsutuksilla tms. heiluttamaan häntää.
10. Hugo näkee paljon unia eli se melko usein önisee nukkuessaan tai heiluttaa sen tassuja tai korvia. Jippikin tätä tekee välillä, muttei läheskään niin usein kuin Hugo.
11. Hugo on hirmu ahne, mutta siltikään edes vahingossa sen kurkusta ei mene alas salaatti. Se on kerran varastanut autossa yksin ollessaan eväsleipäni, kun en muistanut autosta poistuessani, että leipä jäi sinne. Silloin se oli kauniisti paperipussia rikkomatta käärinyt leivän pussistaan ja hotkaissut kinkku-kananmunareissarin kokonaisuudessaan lukuun ottamatta salaatinlehtiä, jotka se oli jättänyt penkille tyhjän pussin viereen. Salaatti ei varmaan olekaan monen koiran herkkua, mutta se oli jo aika käsittämätöntä, että Hugo jaksoi leipää hotkiessaan sen verran malttaa mielensä, että ehti sen salaatin nyppiä pois sieltä leivän välistä :D

Huono hämärässä otettu kuva, mutta pakko se on silti laittaa, kun se on toistaiseksi ainoa tämän talven lumikuva.. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jipin ekat agilitykisat

Eilen oli vuorossa Jipin ihkaensimmäiset viralliset agilitykisat. Koska kontaktiesteiden opetus on vielä ihan vaiheessa, niin ei tokikaan agilityradoille osallistuttu, mutta Tampereella oli tarjolla kaksi hyppyrataa ykkösluokille, joten heti nuo kisat bongatessani pääin, että sinne voitaisiin tähdätä. Ja niinhän me sitten eilen kisailtiin kahden hyppyradan verran. Olipa muuten jännä huomata taas kerran, että kauhean suuri ero on agilityn ja tokon kisaamisen välillä oman jännityksen suhteen. Tokokokeita jännitän melko runsaasti jo useasti jo edellisenä päivänä ajatus seuraavan kokeista alkaa hirvittää. Nyt, kun vuorossa olikin agilitykisat, ei oikeastaan minkäänlaista jännitystä ilmaantunut missään vaiheessa eli varsin leppoisin tunnelmiin matkattiin Tampereelle! Matkaseuraksi saatiin Sonja, joka lähti mukaan ihan vain meitä kannustamaan - siis ihan oikeasti vapaaehtoisesti lähti tien päälle kanssamme ennen kuutta aamulla :D

Ensimmäisellä radalla huomasin jo alussa, että pohja tuntui Jipin tassuihin liukkaalta. Ekassa käännöksessä se selvästi kynsi mattoa yrittäessään saada pitoa ja monessa kohdessa se väähn suti tai kulki jäykän oloisesti. Radalla tuli yksi rima alas kohdassa, jossa huusin juuri ennen hyppyä putkeen-käskyä eli varmaan tämä sai aikaan kiirehtimisen kohti putkea ja rima tuli takajaloilla alas. Lopputuloksena oli siis 5 rv ja sij. 6/27. Positiivisia huomioita radalta oli onnistuneet kepit, vaikka lähestyminen oli putkesta eli kunnon vauhdista ja lopun irtoaminen minua kyttäilemättä. Muutekin Jippi eteni sujuvasti ja kyselemättä eli toimi kisatilanteessakin samalla tavoin kuin treeneissäkin, mikä on aina hyvä juttu :)



Täysin uusi ilmiö oli Jipin äännehdintä radalla, mutta tämä todennäköisesti ainakin osin johtui kisakierrosten lisäksi myös siitä, että Jippi vieroksui vielä pohjaa, eikä siitä syystä kenties päässyt aina kiihdyttämään tai kääntymään haluamallaan tavalla. Tokalla radalla nimittäin Jippi oli selvästi sinut pohjan kanssa, eikä minkäänlaista äännehdintääkään kuulunut.

Tokalla radalla tosiaan Jippi oli selvästi jo tottunut erilaiseen pohjaan (pohjana oli siis tekonurmi, jossa oli joustomatto alla, muttei kumirouhetta - ihan uudenlainen pohja siis Jipille) ja Jipin meno oli rennomman oloista. Vähän itse huomasin varmistelevani putkia edeltäville hypyillä eli saattelin lähemmäksi putkia ja välttelin huutamasta putkeen-käskyjä hypyillä. Varmistelu ei tietystikään ole hyvä juttu eli tästä annoin itselleni noottia...! Muilta osin oli kuitenkin ihan sujuvan oloinen rata. Kolmoshypyllä kaarros valui hieman, mutta toisaalta lähestyminen kepeille oli parempi, kun käännös ei ollut ihan niin tiukka. Tuo tuntui olevankin se radan haastavin kohta eli siinä tuli paljon virheitä.. Olisin voinut enemmän ennakoida käännöstä vekkaamalla ja rytmittämällä selkeämmin (aiemmin), mutta tässä näkyy se pieni varmisteluni... Noh, josko kisakokemuksen myötä varmisteluakin saadaan vähemmäksi, kun alan oppimaan, että miten Jippi toimii kisaradoilla :) Varmistelusta huolimatta maaliin päädyttiin virheittä eli lopputulos tältä radalta -19,35 s, etenemä 5,32 m/s ja sij. 1/29. Näin ollen Jippi sai siis ensimmäisen LUVA:n.



Seuraavaa LUVAa päästään metsästämään siis vasta, kun kontaktit on treenattu kisakuntoon eli siinä mennee jonkin aikaa... Puomihan on jo ihan kisakuntoinen, mutta A:ta tehdään vielä boksilla ja seuraavaksi pitäisi alkaa tehdä A:ta boksin kera ratojen osana (nyt ollaan tehty aina vain yhden esteen kautta). Keinua ollaan tehty vasta ihan madallettuna eli seuraavaksi nostetaan keskikorkeuteen se ja taas palkkaillaan alkuun laudalle pysähtymisestä, jotta vältytään lentokeinuilta. Jippi kuitenkin lomailee agilitysta joulun ja uudenvuoden yli reilun parin viikon ajan eli näihin treeneihin palataan sitten ensi vuoden puolella :) Ei meillä mitään kiirettä agilityradoille olekaan, onhan Jippi vielä nuori! Ja sitä paitsi nyt voidaan siihen asti käydä silloin tällöin kisaamassa hyppäreillä, kun voidaan unohtaa kaikkia LUVA-paineet ja pääsen testailemaan rauhassa sitä, että ohjaisinkin täysin varmistelematta.

Kisojen jälkeen käytiin pienellä metsälenkillä Jipin Tampereella asuvan Jedi-veljen kanssa. Jippi ei ollutkaan Jediä nähnyt kunnolla aikoihin, kun viimeksi tavattiin Wirneen-leirillä, mutta sielläkin Jipillä oli juoksut eli veljet kierrettiin kauempaa :) Vaikea sanoa, tunnistivatko sisarukset toisensa, mutta hauskaa niillä näytti olevan kirmatessaan pitkin metsää!

W. Jokumuumuka ja W. Jippijaijee


tiistai 1. joulukuuta 2015

Jippi käväisi tokokokeessa

Edellinen tokokoe jouduttiin jättämään tosiaan juoksujen takia väliin, mutta tällä kertaa päästiin ihan kokeeseen asti. Itseäni jännitti jostain syystä koepäivänä ihan hurjasti (paljon enemmän kuin edellisellä kerralla), eikä auttanut asiaa, että koe oli vasta illalla eli odotteluaikaa oli runsaasti.... Jippi tuntui kuitenkin ennen suoritusta normaalilta eli odotteli hallissa rennosti makoillen, mutta heti, kun tehtiin pieniä muistutteluja seuraamisen kontaktista, se oli mukana innolla ja teki hienosti. Suorituksen lähestyessä vähitellen siis jännityskin väheni. Sekin auttoi, että paikkamakuu oli vasta vikana liikkeenä, mikä meille sopi paremmin kuin hyvin, sillä ajattelin, että näin Jippi olisi paikkiksessa sopivassa vireessä.

Yksilökehään mentäessä kehän ulkopuolella löytynyt keskittyneisyys aavistuksen katosi, mikä näkyi ensimmäisessä liikkeessä eli seuraamisessa haahuiluna. Jippi piti seuraamisen paikan kyllä lähes koko ajan hyvin ja suoritti pysähdykset ja käännökset oikea-aikaisesti (viimeksihän kokeessa ei esim. ottanut heti perusasentoa pysähtyessä), mutta kontakti oli paaaaaljon eläväisempi kuin mitä se on treeneissä. Kontaktin pysyvyyteen ollaan treeneissä keskitytty paljon, mutta jälkikäteen pohtiessa tajusin, että ollaan tehty tosi paljon lyhyitä pätkiä, jossa palkka on tullut melko pian hyvän kontaktin löytyessä. Näin ollen ei olla tehty pitkiä seuraamispätkiä juurikaan eli kokeessa tämä toki sitten kostautuu, kun Jipin fokus häviää, kun kehuja/palkkaa ei tipukaan. Nyt siis aletaan treenata pidempiä pätkiä keskittyen silti kontaktin pysyvyyteen!

TOKOKOE 28.11. Vantaa (HSKH), tuomarina Leena Välimäki (pisteet tässä suoritusjärkässä)

Seuraaminen: 8 (Kontakti haahuili ja ihan loppupätkällä selvästi meinasi keskittyminen herpaantua)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 9,5 (Liikautti hieman toista etutassua jätön yhteydessä. Muuten ripeä ja melko siisti. Loppuasento suora)
Noutoesineen pitäminen: 9 (Pari puraisua alkuun, mutta sitten rauhoittui ja piti kauniisti).
Kauko-ohjaus: 10 (Omaan makuun istumaannousu oli vähän vaiheittainen eli ei ponnannut niin vauhdikkaasti istumaan kuin mitä normaalisti. Kaikkiaan kuitenkin melko siistit vaihdot - tassut ei liikkuneet ja asennot oli suoria).
Estehyppy: 9 (Etujalat siirtyi melkoisen paljon jätettäessä - alkaa siirtyä tämä tapa näköjään agilityn lähdöistä tännekin, kun este tulee eteen... Näihin siis nyt nollatoleranssi treeneissä!)
Paikkamakuu: 7 (Jännitin tätä, koska treeneissä on ollut sitä piippailu silloin, kun ei ole etupalkkaa käytössä. Nyt kuitenkin itse paikkamakuu oli ihan super!!! Olin niin iloinen siitä, että makasi asentoa vaihtamatta täysin rauhallisena, mutta kuitenkin keskittyneenä. Pisteitä lähti oudoista virheistä eli siitä, että meni vasta minun tokalla käskyllä maahan - siis oikeasti?!?! ihan epätavallinen virhe! - ja nousi ennen aikojaan lopuksi perusasentoon, kun yksi rivissä joutui antamaan koiralleen tuplakäskyn ja antoi tokan käskyn sen verran painokkaasti, että Jippikin päätti totella :D Olin kuitenkin paikkikseen hurjan tyytyväinen varsinkin, kun naapurikoira haukkui läpi paikkiksen eli oli kiva nähdä, että Jippi pysyi silti rauhallisena. Etupalkkatreeneillä siis jatketaan!)
Kokonaisvaikutus: 10 (Sai hymyn huulille, koska onhan se kiva, että vaikka outoja sähläilyjä tulikin tehtyä, niin tuomari kommentoi kuitenkin hyvästä yhteistyöstä.)

Yhteensä: 176,5/200p, ALO1, sij 3/9


Seuraaminen vähän harmitti kokeen jälkeen, kun treeneissä on ollut paljon parempaa seuraamista, mutta sitten muistin tosiaan sen, että ollaan tehty ihan liikaa pieniä pätkiä palkaten kyllä juurikin hyvästä kontaktista, mutta Jippi on varmastikin turhan rutinoitunut siihen, että palkkaa putoaa melko lyhyenkin kontaktinpidon jälkeen, jolloin tietenkin ehkä keskittyminen herpaantuu, kun palkkaa ei yhtäkkiä tipukaan. Kokeessa seuruu oli alokas luokan seuraamiseksi aika pitkä eli ei ihmekään, että oli pientä haahuilua havaittavissa, kun ei olla moisia pätkiä kauheasti treeneissäkään tehty... Nyt siis treenataan pidempiä pätkiä ja ehkäpä kokeillaan kentän laidalle jätettyä palkkaa, jolle vapautetaan sitten pidemmän seuraamispätkän päätteeksi.


Paikkiksen menetettyjä pisteitä en osannut harmitella, kun paikkis itsessään sujui niin hienosti! Tokihan käväisi nopeasti mielessä, että ilman noita "turhia pisteenmenetyksiä" olisi säästytty 12 pisteen menetykseltä, mutta tämä ajatus häipyi nopeasti, sillä ihan oikeasti meidän tavoite paikkiksen osalta täyttyi, kun Jippi oli levollisen oloinen :) Häiriökäskytyksethän ovat Jipille aina olleet vaikeita eli niihin lisää vain treeniä. Jippi siis raegoi herkästi muiden käskyihin, mikäli käskyttäjä seisoo vieressä ja suuntaa käskynsä suoraan Jipille, muttei ole yleensä kyllä toisille koirille muutaman metrin päässä annettuihin käskyihin reagoinut. Treenaillaan kuitenkin näitä nyt lisää, että seuraavassa kokeessa vältyttäisiin tuollaisilta pistemenetyksiltä :)

Hugon selfie-haaste

Jippi tosiaan haastoi Hugon oman selfie-haasteen vikana päivänä, joten Hugokin pääsi julkaisemaan kuvia kolmesta päivästään fb:ssä :D

Nyt vihdoin mäkin pääsen laittamaan näitä selfieitä tänne! Tässä siis selfie 1/3. Tänään on ollut rento perjantai, kun toi mun ihminen oli jossain poissa kotoa ja saatiin vain lenkkeillä ja sitten LÖHÖILLÄ!! Siis kyllähän mä tietty tykkään hirveesti myös treenaamisesta (varsinkin siitä lajista missä saa hyppiä ja siitä toisesta missä totellaan mut kuiteski silleen pilke silmäkulmassa), mut kuiteski mä tykkään hurjasti myös löhöilystä. Vähän me tehtiin kimppakaukoja ton mun kämppiksen kanssa aiemmin tänään (siis niin että me totellaan yhtä aikaa!) ja mun ihminen sano että oon oppinut kaukot Jipiltä. Mukamas... Oikeesti mä oon aina ne osannut, ei vaan oo huvittanut ennen esitellä mun taitoja kunnes nyt kun on tolle kakaralle pakko vähän näyttää että mäkin kyllä osaan! T. Hugo
Selfie 2/3. Tänään vietettiin kotosalla päivää poikien kesken, kun toi mun ihminen ja mun kämppis oli jossain menossa. Meillä oli kotosalla kuiteski aika hauskaa ja käytiin lenkillä. Mä olisin halunnut kauheesti lenkillä mennä treenaamaan sellaselle yhelle hiekkakentälle missä me mun ihmisen kaa aina välillä käydään treenimässä, mut ei toi toinen ihminen tullut mun kanssa treenimään (ilmeisesti se ei uskonut, et mä olisin kuitenkaan totellut sitä enkä mä vältsysti olis totellutkaan, hih!). Mut sit ku mun ihminen tuli kotiin, ni sain leikkiä sen kanssa mun suosikkipallolla, joka on yleensä aina laatikossa piilossa, ettei toi mun kämppis rikkois sitä. Nytkin olin tarkkana etten antanut palloa sille... Mut kyl mä senkin kanssa sit leikin sellasella toisella lelulla, jota pystyi vetää kilpaa. Ja arvatkaa mitä: Vaikka toi kämppiskin vähän murisee vetoleikkien aikana ni mä osaan silti murista paljon kovempaa!! T. Hugo

Tässä tulee mun selfie 3/3! Mä pääsin agitreeneihin ja oli aikas lystiä!! Mun ihminen pelleili jotain ja laittoi jotain ihme minirimoja, mut mä päätin näyttää sille mun mielipiteen ja räiskin rimoja menemään ihan urakalla. Sit se tajus vähän nostaa ja pääsin hyppäämään jo vähän kunnollisempia hyppyjä. Ja siis melkein nollalla sain tehtyä radan jossa oli hurjasti peräkkäisiä välistävetoja, takaakiertoja ja valsseja. Ja mun ihminen oli selvästi tyytyväinen muhun ja siis ihan aiheesta tietenkin, koska olinhan mä tosi taitava! T. Hugo