Yksilökehään mentäessä kehän ulkopuolella löytynyt keskittyneisyys aavistuksen katosi, mikä näkyi ensimmäisessä liikkeessä eli seuraamisessa haahuiluna. Jippi piti seuraamisen paikan kyllä lähes koko ajan hyvin ja suoritti pysähdykset ja käännökset oikea-aikaisesti (viimeksihän kokeessa ei esim. ottanut heti perusasentoa pysähtyessä), mutta kontakti oli paaaaaljon eläväisempi kuin mitä se on treeneissä. Kontaktin pysyvyyteen ollaan treeneissä keskitytty paljon, mutta jälkikäteen pohtiessa tajusin, että ollaan tehty tosi paljon lyhyitä pätkiä, jossa palkka on tullut melko pian hyvän kontaktin löytyessä. Näin ollen ei olla tehty pitkiä seuraamispätkiä juurikaan eli kokeessa tämä toki sitten kostautuu, kun Jipin fokus häviää, kun kehuja/palkkaa ei tipukaan. Nyt siis aletaan treenata pidempiä pätkiä keskittyen silti kontaktin pysyvyyteen!
TOKOKOE 28.11. Vantaa (HSKH), tuomarina Leena Välimäki (pisteet tässä suoritusjärkässä)
Seuraaminen: 8 (Kontakti haahuili ja ihan loppupätkällä selvästi meinasi keskittyminen herpaantua)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 9,5 (Liikautti hieman toista etutassua jätön yhteydessä. Muuten ripeä ja melko siisti. Loppuasento suora)
Noutoesineen pitäminen: 9 (Pari puraisua alkuun, mutta sitten rauhoittui ja piti kauniisti).
Kauko-ohjaus: 10 (Omaan makuun istumaannousu oli vähän vaiheittainen eli ei ponnannut niin vauhdikkaasti istumaan kuin mitä normaalisti. Kaikkiaan kuitenkin melko siistit vaihdot - tassut ei liikkuneet ja asennot oli suoria).
Estehyppy: 9 (Etujalat siirtyi melkoisen paljon jätettäessä - alkaa siirtyä tämä tapa näköjään agilityn lähdöistä tännekin, kun este tulee eteen... Näihin siis nyt nollatoleranssi treeneissä!)
Paikkamakuu: 7 (Jännitin tätä, koska treeneissä on ollut sitä piippailu silloin, kun ei ole etupalkkaa käytössä. Nyt kuitenkin itse paikkamakuu oli ihan super!!! Olin niin iloinen siitä, että makasi asentoa vaihtamatta täysin rauhallisena, mutta kuitenkin keskittyneenä. Pisteitä lähti oudoista virheistä eli siitä, että meni vasta minun tokalla käskyllä maahan - siis oikeasti?!?! ihan epätavallinen virhe! - ja nousi ennen aikojaan lopuksi perusasentoon, kun yksi rivissä joutui antamaan koiralleen tuplakäskyn ja antoi tokan käskyn sen verran painokkaasti, että Jippikin päätti totella :D Olin kuitenkin paikkikseen hurjan tyytyväinen varsinkin, kun naapurikoira haukkui läpi paikkiksen eli oli kiva nähdä, että Jippi pysyi silti rauhallisena. Etupalkkatreeneillä siis jatketaan!)
Kokonaisvaikutus: 10 (Sai hymyn huulille, koska onhan se kiva, että vaikka outoja sähläilyjä tulikin tehtyä, niin tuomari kommentoi kuitenkin hyvästä yhteistyöstä.)
Yhteensä: 176,5/200p, ALO1, sij 3/9
Seuraaminen vähän harmitti kokeen jälkeen, kun treeneissä on ollut paljon parempaa seuraamista, mutta sitten muistin tosiaan sen, että ollaan tehty ihan liikaa pieniä pätkiä palkaten kyllä juurikin hyvästä kontaktista, mutta Jippi on varmastikin turhan rutinoitunut siihen, että palkkaa putoaa melko lyhyenkin kontaktinpidon jälkeen, jolloin tietenkin ehkä keskittyminen herpaantuu, kun palkkaa ei yhtäkkiä tipukaan. Kokeessa seuruu oli alokas luokan seuraamiseksi aika pitkä eli ei ihmekään, että oli pientä haahuilua havaittavissa, kun ei olla moisia pätkiä kauheasti treeneissäkään tehty... Nyt siis treenataan pidempiä pätkiä ja ehkäpä kokeillaan kentän laidalle jätettyä palkkaa, jolle vapautetaan sitten pidemmän seuraamispätkän päätteeksi.
Paikkiksen menetettyjä pisteitä en osannut harmitella, kun paikkis itsessään sujui niin hienosti! Tokihan käväisi nopeasti mielessä, että ilman noita "turhia pisteenmenetyksiä" olisi säästytty 12 pisteen menetykseltä, mutta tämä ajatus häipyi nopeasti, sillä ihan oikeasti meidän tavoite paikkiksen osalta täyttyi, kun Jippi oli levollisen oloinen :) Häiriökäskytyksethän ovat Jipille aina olleet vaikeita eli niihin lisää vain treeniä. Jippi siis raegoi herkästi muiden käskyihin, mikäli käskyttäjä seisoo vieressä ja suuntaa käskynsä suoraan Jipille, muttei ole yleensä kyllä toisille koirille muutaman metrin päässä annettuihin käskyihin reagoinut. Treenaillaan kuitenkin näitä nyt lisää, että seuraavassa kokeessa vältyttäisiin tuollaisilta pistemenetyksiltä :)
Olihan siinä seuruussa tosi paljon hyvääkin! Ihanasti häntä heilui ainakin :) Ihana asenne muutenkin Jipillä videon perusteella. Onnea ykkösestä!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaJoo oli siinä hyviäkin pätkiä ja edellisellä kerralla paikkakin seilasi, kun Jippi selvästi keskittyi enemmän yleisöön kuin seuraamiseen :D Eli parempaan suuntaan tää jo ainakin oli ;) Mutta kaukana se on vieläkin Jipin treeniseuruusta... Mutta ehkä pieni epävarmuus koetilanteessa ohjaajan jännittäessä ei ole ihmekään, varsinkin, kun onhan se vielä aika junnu :)
Iloinen tokoilija se tosiaan ainakin on eli se on iso plussa :)