Ihan alkuun päivitys rally-tokokoerintamalta. Jippi kävi lauantaina
18.11. Forssassa rally-tokokokeessa korkaten AVO-luokan. Hallin
odotustila oli pieni ja Jippi oli hieman levottoman oloinen, kun oli
paljon hälinää ja vieraita koiria oli ihan vieressä. Tehtiin pientä
lämppää ja siinä Jippi keskittyi hurjan hyvin hälinästä huolimatta. Myös
radalla Jippi oli oikein kivan tuntuinen.
Rata sisälsi paljon käännöksiä ja asennon muutoksia. Lisäksi myös
houkutuksen, jonka osalta tajusin kisapaikalle, ettei olekaan sellaista
tullut ikinä Jipin kanssa treenattua :D Onhan se toki häiriötreenejä
tehnyt tokossa, muttei ikinä noita varsinaisia houkutuksia. Nyt
houkutuksina olivat tuoksukynttilä ja purkki, jossa oli lihapullia.
Jippi kuitenkin suoritutui radasta todella hienosti - houkutuksesta viis
- ja olin radan jälkein oikein tyytyväinen sen tekemiseen. Kauheasti
korjattavaa en itsekään radalta löytänyt eli kontakti säilyi, asennot
oli suoria ja tehtävät tuli suoritettua niin kuin pitikin. Tuloksena
olikin sitten 100 pistettä ja sillä 1.sija :) Pisteet ja sijoitus toki
otettiin mielellämme vastaan (varsinkin, kun sijoituksen myötä saimme
valita hienon koiranpedin kotiin vietäväksi!), mutta kyllä taas kaikista
isoin juttu oli se, että Jippi teki hyvällä fiiliksellä töitä kehässä
ja keskittyi hienosti. Testattiin myös etäpalkkaa eli olin yhtä koiraa
ennen meitä jättänyt odottelualueelle lelupalkan maahan niin, että Jippi
näki sen jättämisen. Radan jälkeen kytkin Jipin ja seurautin sen ulos
kehästä "yhdessä" -käskyllä. Lelun kohdalla vapautin Jipin
"jes"-käskyllä ja se selvästi muisti, mihin lelu oli jätetty, sillä se
hyökkäsi leluun kiinni salamana. Tämä voisikin olla Jipille varsin
toimiva koepalkka.
Tuli tämän koekokemuksen jälkeen sellainen olo, että eiköhän sinne
tokokokeeseenkin kohta taas uskaltaisi mennä. Pitää siis heti
alkuvuodelle katsella koepaikkaa.
Ja sitten niihin viime viikon tokotreenailuihin.
17.11.2017 Omatoimitoko
Paikka: Racinel-areena
Oltiin VKK:n tokon omatoimiryhmän ekoissa treeneissä. Jippi teki hyvän
treenin, mutta tuli havaittua taas, että Racinel on tokoilua ajatellen
treenipaikkana meille aika haastava. Viime talvena oli sama juttu, että
havaitsin pientä levottomuutta tuolla tokoillessa. Treenit kyllä sujuu
ihan hyvin, mutta esim. paikkikset on usein aavistuksen levottomat.
Nytkin paikkiksen aikaan naapurikentillä treenattiin agilitya. Jippi oli
kyllä ihan suhteellisen rauhassa, mutta valahti lonkalle paikkiksen
kesken ja pää hieman kääntyili levottomasti.
Yksilötreeneissä tehtiin kaukoja niin, että laitoin riman takajalkojen
eteen. Ollaan nyt parit treenit tehty näin ja tuntuu toimivan!
Maahanmenot seisomasta on taas superhienoja ja seiso-istu -vaihtokin on
alkanut näyttää paremmalta.
Tehtiin myös seuraamistreeniä. Ensin niin, että minulla oli lelupalkka
oikeassa kädessä roikkumassa. Jippi teki tosi kivaa ja aktiivista
seuruuta. Seuraavaki laitoin palkan taskuun ja seuruu jotenkin
aavistuksen lässähti. Jippi jäi jumiin "kadonneeseen" palkkaan ja valui
hieman turhan eteen ja oli levottomampi. Kokeiltiin sitten etäpalkkaa
eli niin, että laitoin lelun kentän reunalle ja tein seuruuta niin, että
lopuksi vapautin ja palkkasin sosiaalisella palkalla ja lelulle mentiin
vasta, kun Jippi vastasi kunnolla sosiaaliseen palkkaan. Tätä
palkkaustapaa täytyy nyt enemmän ottaa treeneihin käyttöön ja testata
myös kokeessa.
19.11.2017
Paikka: Sporttikoirahalli
I-HAH:n treenit, kouluttajana Minttu
Ensin ihan normipaikkis. 2 min makuu ohjaaja piilossa. Loppuun
luoksetulo. Vein paikkisriviin taas temppujen kera. Jippi oli hyvällä
asenteella ja täysin hiljaa! Ihan huippua, sillä toi Sporttis on ollut
hallina haastava, kun sielläkin kuuluu naapurikentältä agilityääniä ja
vielä kaikuen. Paikkis kaikkiaan tosi jees ja luoksari myös ihan jees.
Vauhtia olisi voinut olla lisää, mutta kuitenkin ihan kelposuoritus!
Tehtiin treeneissä häiriötreenejä. Ensin seuraamista niin, että kaikki
neljä koirakkoa teki yhtä aikaa ja neliömuodostelmassa. Olipahan muuten
oikeasti ihan superhyvä seuruu Jipiltä! Skarppasi ihan hurjasti, kun
olikin hässäkkää ympärillä. Kontakti ja paikka pysyivät hienosti.
Tehtiin luoksareita ja ruutua niin, että hallissa oli noin 5 metrin
välein koira suorittamassa niin, että kaksi koiraa teki ruutuja ja
niiden väleissä oli sitten luoksaria tekevät koirat. Jippi aloitti
tekemällä luoksaria. Ekalla kerralla oikein jees suoritus. Tokalla
ennakoi törkeästi eli lähti jo liikkurin käskyllä ja sitten naapurin
antaessa koiralleen käskyn Jippi oikein kiihdytti luokse. Vielä kolmas
toisto ja nyt tein tarkoituksella pienen viiveen käskyn antamiseen ja
hienosti kuunteli vasta omaa käskyä tällä kertaa. Stoppikin toimi hyvin
matkan varrelle siitä huolimatta, että naapuri kirmasi ohi ruutuun.
Tämän jälkeen Jippi vaihto tekemään ruutua. Ekalla toistolla laitoin
ruutuun targetin Jipin huomaamatta. Hienosti lähti ruutuun ja bongasin
targetin eli saatiin hyvä vahvistus sille, että ruutuun pitää mennä,
vaikka vieressä luoksarikoira juoksi päinvastaiseen suuntaan. Tokalla
toistolla tehtiin ilman apuvälineitä ja Jippi teki hienon ruudun!
Kolmannella laitoin taas targetin, jotta saatiin vielä vahvistus
loppuun.
Seuraavaksi vuorossa oli jääviä eli neljä koiraa tekivät jääviä
lomittain antaen aina eri käskyt keskilinjalla. Jippi kuunteli käskyt
hyvin ja otti jokaisella toistolla oikeat asennot. Hyvä Jipsteri!
Seuraaminen olisi saanut olla vähän nätimpää eli keuli näissä hieman
(Jippi herkästi aavistukseen keulii jäävien seuraamisissa).
Tehtiin häiriökaukoja ja laitoin taas riman takajalkojen eteen. Vaihdot
oli nättejä, mutta tällä kertaa Jippi ennakoi kyllä törkeästi. Ei
kuunnellut naapurien käskyjä, mutta teki vaihtoja ihan ilman
minkäänlaisia käskyjä :D Lisäksi esimerkiksi "hyvä" Jipin ollessa maassa
sai sen sinkoamaan seisomaan, kun oli ilmeisesti riittävän lähellä
sanaa "ylös" (onhan niissä molemmissa Y-kirjain!). Nässä täytyy siis
muistaa palkkailla myös sitä asennossa pysymistä, eikä vain vaihtoja!
Lopuksi tehtiin vielä yhden koirakon kanssa noutoa häiriössä eli toinen
teki luoksaria stopin kera vieressä ja toinen nouti kapulaa. Ei ongelmaa
näissäkään. Loppuasennon nätistä pidosta jouduin huomauttamaan Jipille,
mutta tämä ei liittynyt häiriöihin... Hyvin korjasi pito-otteen
kylläkin, kun muistutti.
Olipas kivat treenit ja oli hienoa nähdä, miten hurjasti Jippi
skarppasi, kun rutiineja rikottiin ja olikin haastetta. Oikeasti tosi
hienolla asenteella teki hommia ja minun makuun oikein kivan näköistä
tekemistä.