Käytiin kaksi peräkkäistä päivää kisailemassa agia marraskuun alussa.
Sen jälkeen alkoikin sitten viikon blogihiljaisuus ja myös
treenaamattomuus, sillä minulla oli töissä iso deadline, jonka takia
koirat jäi väkisinkin hieman paitsioon... Nyt ollaan kuitenkin back in
business, joten päivittelen näin viiveellä myös nämä kisakuulumiset :)
Lauantai 4.11.2017
Tuomarina Joakim Tangfelt (Ruotsi)
Kaikkiaan kovin HYL-painotteisia oli meidän osalta tulokset, mutta
tuloksiakin tärkeämpää oli, että meillä oli tosi hyvä kisafiilis Jipin
kanssa. Uskalsin kokeilla erilaisia ohjauksia ja ohjata rohkeasti, joten
tavoite täyttyi! Lisäksi Jippi käyttäytyi kaikilla radoilla lähdöissä
ja kontakteilla kuuliaisesti eli sekin on iiiiiiso plussa :)
1. rata: https://youtu.be/LgJfoBrM53k
Tältä agilityradalta tuloksena HYL. Putki-A-erottelussa liioittelin
ohjauksen kanssa ja karjasin aika vahvasti "tässä" ennen A:ta, jottei
Jippi ajautuisi putkeen. Putki ei edes ollut kauhean tyrkyllä ja Jippi
oli suuntaamassa A:lle nätisti huudon kuullessaan, jonka seurauksena
tuli sitten ohi siitä. Saan siis tämän radan HYLystä syyttää vain ja
ainoastaan itseäni :) Lisäksi ennen puomia olleella hypyllä Jippi
hyppäsi hypyn ristiin, vaikka pyrin tekemään sylivekin tyylistä
ohjausta. En ole ihan varma, miksi se valitsee kääntyä väärään
suuntaan...? Ehkäpä ohjaus on vain sen verran myöhässä (siinä kohdassa
tuli hiukka kiire), että oma liikesuunta ja myöhästynyt ohjaus ajoi
koiran hyppäämään väärään suuntaan? Muuten kuitenkin ihan kivaa menoa ja
uskalsin tehdä rohkeita persjättöjä!
2. rata: https://youtu.be/KILDoQkkF5s
Tällä hyppärillä rimavitonen, mutta
muuten oikein jees rata! Riman päällä sanoin aika voimakkaasti "tässä",
jotten edellisen radan ristiin hyppääminen toistuisi... Mutta muuten
tosiaan olen tyytyväinen. Erityisplussana tällä radalla kepeillevienti,
jossa meinasin jo jänistää tästä tiukan avokulman takaaleikkaamisesta,
mutta onneksi en jänistänytkään, koska vitsit, kun tuli hyvä fiilis sen
onnistuessa! Muutenkin radalla valloillaan olivat takaaleikkaukset ;)
Sikäli siis ihan jees, että etenemä oli jotain päälle 5 m/s, kun
kuitenkin ohjasin varmaan puolet radasta takaa :D
3. rata: https://youtu.be/MgmDvIzH9W4
Tälle radalle mahtui ohjaajan osalta
jos jonkinmoista sählinkiä.... Jotain plussaa toki löytyy silti kaikista
radoista, joten tällä radalla plussana esim. puomia edeltävän hypyn
sylivekkaus.
Sunnuntai 5.11.2017
Tuomarina Joakim Tangfelt (Ruotsi)
1. rata: https://youtu.be/2y1anGNgsBI
Tällä
radalla olin ehkä hieman pettynyt omaan tekemiseeni. Keppivirhe sai oman
fiiliksen lässähtämään, vaikkei niin saisi käydä...
2. rata: https://youtu.be/CvO7-66pt88
Tällä
radalla HYL taas ihan tyhmä ohjaajan HYL. En ollut tajunnut, että Jippi
ajautuu kolmosella niin pitkälle ja uhkaa livetä neloshypyn väärälle
puolelle. Jouduin jäädä siihen varmistelemaan sen verran kauaksi aikaa,
etten ehtinyt seuraavalle esteelle valssiin. Viime tipassa sitten
vaihdoin suunnitelman valssista viskiin, mutta Jippi ehtii siinä minun
arpoessa lukea muurin ja siitä siis HYL. Hyppyjen 7-8 persjättöön ja
kasin takaakiertoon olin hirmu tyytyväinen. Samoin keppeihin, sillä
keppien takaaleikkaus sujui hienosti ja samoin taaksejäänti ei tuottanut
keppien loppuunpujottelun kanssa ongelmia. Hyvä Jipsteri!
3. rata: https://youtu.be/vFgN5HBMEXw
Radoilla
ongelmaksi koitui nyt useamminkin tuollainen U-putki, jossa piti saada
koira ohittamaan ensimmäisenä tyrkyllä oleva putkensuu ja ohjata vasta
toiseen. Tälläkin radalla HYL tuli tällaisesta kohdasta. Nämä siis
ehdottomasti nyt läksylistalle!!
Videoita katsoessa tuli todettua, että kyllähän sinne aina kaikenlaista
virhettä mahtuu mukaan, mutta yleisesti ottaen meno ei näytä ihan
järkyttävältä :D Eli nyt, kun saisin vielä oman ohjaamisen kuntoon, niin
hyvä tästä vielä ehkä tulee :) Lähinnä ongelmana on se, että kun Jippi
ei kauheasti jää kyselemään suuntavinkkejä, jos en sille niitä ajoissa
kerro. Ja jotenkin en vain vielä oikein osaa hahmottaa radoilla niitä
kohtia, jotka ovat meille ns. vaaran paikkoja. Mutta kivaa meillä oli
oikeasti silti ja joka radalta tultiin hyvillä mielin ulos :) Se on
tärkeintä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti