torstai 2. marraskuuta 2017

Tassuvaivaa

Hugon tassujen kanssa on ollut nyt vähän puuhastelemista, sillä olen nyt käyttänyt sillä koko ajan sukkia tai tossuja. Syynä omituiset haavaumat, jotka ilmestyivät noin viikko sitten takajalkojen isoimpien polkuanturoiden ulkosyrjille. Varsinkin oikean puoleisessa takajalassa on isohko patti siinä anturan ulkoreunalla, joka on tosin siinä jo aiemmin ollut. Mielestäni johtuu siitä, että Hugo askeltaa takajalat ravatessaan aika vahvasti rungon alle ja näin paino on pääasiassa tassun ulkosyrjällä. Patti siis mielestäni voisi olla siitä painon vääränlaisesta jakautumisesta aiheutunut, mutten tiedä miksi nyt yhtäkkiä sitten molempien tassujen ulkosyrjille ilmestyi haavaumat. Varsinkin oikeassa tassussa se ei meinannut lähteä paranemaan ja oli tulehtuneen näköinen, jotten kokeilen nyt ensiksi täsipäiväistä tossujen pitämistä nuolemisen ja likaantumisen estämiseksi ja jos ei sillä lähde paranemaan, niin täytyy käyttää lekurissa. Tassut eivät kuitenkaan ole onneksi kipeät niin, että vaikuttaisivat kulkemiseen eli Hugo ei onnu, eikä arastele niitä tassuja. Ainoastaan patteja painaessa reagoi, mutta haavojen hoitamiseen ei. Normielämää on saanut siis jatkaa, nyt vaan sitten tossut jalassa :)

Pohdiskelin kovasti, että mikähän nuo haavaumat nyt aiheutti. Koska ne on molemmissa takajaloissa, niin ei voi olla kyse jostain keppiin tms. osumisesta. Tassuissa iso on muutenkin vähän punertava, mutten ole varma johtuuko vain haavojen nuolemisesta vai onko tassujen iho tosiaan oireillut kauttaaltaan. Yksi asia, joka meillä on muuttunut hiljattain, on ruokinta. Jipin sterkan jälkeen vaihdoin molemmat koirat 50/50 -ruokinnalle eli aamuisin saavat raakaruokaa ja iltaisin nappuloita. Syövät lisäksi sinkkiä eli sen puutteesta ei ainakaan pitäisi olla kyse. Mutta voisikohan Hugo oireilla jollekin raakaruoassa olevalle noin...? Täytyy seurailla! Kovin mielelläni jatkaisin 50/50-ruokinnalla, koska sterkan jälkeen lihomisherkkyys toki kasvaa ja raakaruoka, kun ei ole ihan niin "konsentroitua" tavaraa kuin nappula, niin pystyy antaa vähän isomman määrän ilman, että energiaa tulee vielä liikaa.




2 kommenttia:

  1. Onko tullut lunta? Omalla koiralla sen malliset tassut, että jos on vähääkään kovempaa lunta niin tassunpohjat anturoiden välistä aukeaa tosi helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tosiaan voisikin tuollaista hyvin aiheuttaa - Hugollakin muistaakseni joskus on lumesta tullut anturoihin haavaumia. Täällä ei kuitenkaan vielä ole lumia liiemmin ollut, joten ei voi sekään selittää noita... :/

      Poista