Juhannuksen mökkireissu oli kaikkiaan tosi onnistunut - säätkin suosivat Keski-Suomessa päin! Hugolla oli kyllä riehakkaat ke-su, kun se vietti lähes kaiken hereilläoloaikansa liikkeellä ja suurin osa tästä vieläpä narupallo suussa :) Olikin selvää väsymystä havaittavissa kotiin palattuamme eli alkuviikko olikin ihan reissusta toipumista peruslenkkeilyn muodossa. Pari päivää on ollut kyllä tosi ankeat säät, muttei olla annettu sen häiritä - ihan tavalliseen tapaan ollaan ulkoiltu!
Tässä muutama kuva kakkukesteistä. Ensimmäisessä kuvassa Hugo odottaa lupaa kakun aloittamiseen - ja ilme kertoo kyllä pojan fiilikset tuolla hetkellä!
Tässä Hugo tarkastaa, mitä lahjakassista löytyy ja onpa kuvaan päässyt tuo mainitsemani kuohuviinikin, jota isäni juuri tässä avaamassa.
Mökkireissulla säät olivat hyvät ottaen huomioon, että yleensä juhannussäät ovat onnistuneet kyllä olemaan kohtuullisen surkeat. Torstai oli aika viileä, mutta perjantaina ja lauantaina oli pääosin aurinkoista ja onnistuinpa polttamaan polvenikin paahteessa... Kiva reissu kaiken kaikkiaan ja tätä mieltä oli varmasti myös Hugo!
Treenit ovat olleet enemmän tai vähemmän juhannustauolla. Mökillä tehtiin yhdet tokotreenit, mutta Hugo oli kaikesta ulkona olemisesta ja juoksemisesta sen verran väsynyt, että keskittyminen oli selvästi heikkoa... Eipä sitten edes yritetty mitään isompia treenailuja, vaan jätettiin ne suosiolla kotioloihin. Nyt olen ottanut paikkamakuuta lenkkien yhteydessä, mutta muuten ei olla tokoiltu kummemmin. Huomenna vuorossa agilityn vapaatreenailua ja niitä ennen voisin tehdä pienen tokotreeninkin. Viikonloppuna sitten kunnolliset tokotreenit vuorossa :)
Juhannuksen kertomus oli lyhyehkö, mutta antaa kuvien puhua puolestaan :) Kuvia klikkaamalla saa suurennettua kuvat.
Tähän hätään ehdin lisätä vain kameran kuvat - kännykässä on vielä muutama kuva lisättävän eli laitan ne tänne mahd. pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti