Otsikon voi ymmärtää monilla tavoin, mutta lähinnä sillä viitataan fyssarikäynnillä tehtyihin löydöksiin. Palataan ensin sunnuntaihin, jolloin meillä oli Hugon kanssa kahden agistartin verran kisoja. Niistä ei jäänyt jälkipolville juurikaan kerrottavaa - ainoa merkittävä seikka oli se, että kahden startin aikana tuli kahdeksan kieltoa. Siis KAHDEKSAN! Ensimmäisellä radalla niitä tuli 4 ja radan jälkeen tuli pähkäiltyä, että kylläpäs minä ohjasin surkeasti ja meno tökki. Tämäkin oli totta, mutta tuntui myös, ettei Hugo irronnut hypyille niin kuin normaalisti. Noh, seuraavalla radalle päätin lähteä sillä ajatuksella, että maltan odottaa koiraa rynnimättä itse esteeltä esteelle. Mutta sama kieltosuma jatkui ja kun puolivälissä rataa plakkarissa oli jo neljä kieltoa, niin ei auttanut kuin todeta, että jotain oli pielessä. Niinpä keskeytimme radan ja lähdimme kotiin pohtien, että mikähän on vialla. Oli helpottavaa tietää, että seuraavalle päivälle oli fyssariaika varattuna...
Eilen sitten käytiin siellä fyssarissa. Kerroin tokotreeneissä havaituista istumisvaikeuksista, hyppäämishaluttomuudesta sekä myös siitä, että pari viikkoa sitten lenkillä lepotauon jälkeen Hugon noustessa ylös sen takapää heijasi hetken ennen kuin jalat alkoivat taas kantaa. Koska tämän jälkeen liike oli täysin normaalia, epäilin että kyseessä olisi ollut jalkojen puutuminen. Tämän vuoksi oli vahva fiilis siitä, että jotain jumia selässä olisi. Selän lihakset eivät kuitenkaan olleet mitenkään hälyyttävän kireällä. Se, mitä fyssari löysi, oli neuraalikudoksen tensio eli toisin sanottuna kireyttä hermokudoksessa takaosassa sekä takaosan lievää heikkoutta (tosin sanoi, että "heikkous" on vähän turhan voimakas sana kuvaamaan Hugon oireita). Voi johtua esimerkiksi jostain selän alueen lihasjumista - samoin kuin ihmisillä hartioiden ollessa tosi pahasti jumissa voi aiheutua käsien puutumista tms. oireita. Kontrollikäynti on tarkoitus ottaa vajaan kolmen viikon päähän ja siihen asti ohjeena oli välttää hyppäämistä ja tehdä 3-4 viikossa jumppaa. Niinpä ollaan nyt agilitysta treenitauolla (mikä tietää harmi kyllä myös piirinmestaruuskisojen jäämistä meidän osalta väliin....) ja aloitettiin jumppailut tasapainotyynyä hyödyntäen tänään. Nyt pidetään kovasti peukkuja, että oireet helpottaisi ja kyseessä olisi ollut vain esimerkiksi liukastumisen/riehumisen tms. aiheuttama lihasjumi ja siitä seuranneet takapään oireet. Tokoilua saadaan kuulemma jatkaa ja muutenkin liikutus ihan normaalisti eli näillä mennään!
Voi hitsit. Tsemppiä Hugolle!
VastaaPoistaVoi harmi! Toivottavasti oireet menevät ohi levolla ja jumpalla!
VastaaPoistaToivotaan tosiaan, että oireilu lakkaa näillä keinoin! Onneksi Hugo on ollut koko ajan oma pirteä itsensä :) Eikä tietysti yhtään ymmärrä, miksei pääsee treenaamaan agia ja että miksi pitää ottaa iisimmin..!
VastaaPoista