lauantai 28. helmikuuta 2015

Kausihuolto suoritettu


Eilen oli tosiaan koirien huoltopäivä, sillä molemmilla oli aika fyssari Tamaran Merenvallalle. Aloitettiin Hugosta ja kerroin sen taustoja: syksyn innottomuus ja hyppyhaluttomuus (jotka nyt siis kaikonneet!), heikot lihakset, huono koordinaatiokyky takaosassa. Tamara sanoi, että Hugolla tosiaan ei ole mitään valtaisia muskeleita, muttei ollut myöskään mitenkään huolissaan. Sanoi, että Hugolle tuskin edes treenillä saa suurensuuria lihaksia, joten tärkeintä oli, että lihakset kuitenkin oli olemassa ja ne löytyi oikeista paikoista. Ja lisäksi vielä totesi Hugon olevan melko jumiton ja hyvässä kunnossa eli sai melko puhtaat paperit :) Saatiin muutamia jumppailuohjeita kotiläksyiksi:

1. Sfinksimakuuasennossa "keinuttelua"/joustoja eteenpäin ja taaksepäin huolehtien, että takajalat pysyy koko ajan hyvässä asennossa kropan alle.

2. Peruuttamistreeniä. Ensin tasaisella, koska tämäkin Hugolle haastavaa, mutta sen jälkeen niin, että Hugo peruuttaa takajalat jonkin korokkeen päälle tai sitten peruuttaa ylämäkeen.

3. "Kasaamistreeniä" niin, että Hugo seisoo kaikki neljä jalkaa jonkun pienemmän alustan - esim. ison pesuvadin - päällä, jolloin se joutuu kasaamaan kroppaa ja selkä pyöristyy. Koska Hugon kokoiselle pesuvadin päällä tasapainottelu olisi melko hankalaa, saatiin neuvoksi tehdä tätä esim. dobo-pallon päällä, jolloin mukaan tulee myös syvien lihasten vahvistaminen, kun alusta on myös epävakaa.

Kaikkiaan siis Hugolla kropassa kaikki hyvin ja liikkuminen rentoa. Saatiin ohjeeksi tulla seuraavan kerran 3-4 kk päästä eli varmaan kolmisen kuukautta pidetään nyt hoitovälinä :)

Seuraavana oli Jipin vuoro ja ensimmäisenä Tamara kiinnitti huomiota Jipin löysiin etusiin. Sehän seisoo mielellään vähän tassut ulos kiertyneinä ja liikkeessäkin välillä etujalat vähän "kauhoo" sisäänpäin. Jalka itsessään on kuitenkin suora ja kiertyneisyys johtuu ihan rintakehän kehittymättömyydestä. Rinta on vielä sen verran kapea, että Jippi pitää kyynäriä kropan alla, jolloin jalka kiertyy ulospäin. Tämä kuulemma korjantuu kropan kehittyessä eli ei syytä huoleen.

Käsittelyssä selkä osoittautui olevan melko kunnolla kauttaaltaan jumissa. Jumia esiintyi etenkin lihaksissa, joita koira käyttää laukan ponnistusvaiheessa ja näin ollen olikin vahva epäilys, että Jippi käyttää laukkaa liikaa. Sanoinkin, että vapaana liikkuessaan Jippi lähes poikkeuksetta laukkaa (plus riekkuu menemään Hugon kanssa) ja hihnalenkityksissä puolestaan menee pikakävelyä. Ravia siis ei juurikan näe Jipin käyttävän. Niinpä ohjeeksi saatiinkin nyt lisätä viikkoaikatauluun palauttavia päiviä, jolloin tehdään ravilenkkejä. Kyselin, että pitäisikö esim. agitreenejä jättää tekemättä, mutta kuulemma ongelma ei ole niinkään harvakseltaan tehdyt treenit, vaikka siellä koira laukkaa ja hyppii, vaan ennemminkin se, ettei koira pääse palautumaan treeneistä, kun ei saa sitä rentouttavaa raviliikuntaa.

Jumit aukesivat nyt hyvin ja varattiin uusi aika Jipille kuukauden päähän, jotta nähdään, onko raviliikunnan lisääminen auttanut selän jumittomana pysymistä. Tärkeintä oli, että Tamara sanoi Jipin olevan terverakenteisen oloinen pentu eli jumit eivät oletettavasti johdu mistään rakenteellisesta, vaan tosiaan ihan vain "liian rajusta" liikkumistavasta ilman palauttavaa liikuntaa. Kävinkin jo eilen illalla ihan pienen lenkin Jipin kanssa testaamassa miten me se ravi löydettäisiin ja tuli huomatta, että minun normaali lenkkivauhti on ihan liian hidas, jotta Jippi kykenisi ravata. Kun kävelin omaa maksimikävelyvauhtiani tai vaihtoehtoisesti hölkkäsin rauhallista tahtia, Jippi pystyi ravata hyvin. Toisin sanoen, ei auta muu kuin kasvattaa omaa kuntoa hölkkälenkkien muodossa! Aion nyt siis ottaa viikkorytmiin raskaampien treenien (agitreenit) jälkeisenä päivänä palauttavan hölkkälenkin. Samoin voisi olla hyvä treenien jäähdyttelylenkillä ottaa myös pätkä ravailua ja sitten lopuksi ihan rauhallista kävelyä. Lisäksi meinaan nyt kyllä vähän ottaa takapakkia rimakorkeuksien kanssa. Jippihän on nyt hypännyt valtaosin 30-35 cm rimoja eli lasketaan nyt rimat vielä pariinkymppiin, kunnes on kropanhallinta vielä tuosta kehittyy :)

Mutta mitäs muuta meille kuuluu? Noh, viime viikon sunnuntaina käytiin taas Wirneen-porukalla paimentamassa. Viime kerralla mainiosti toiminut "odota"-käsky ei tällä kertaa enää ekalla paimennuskierroksella toiminut yhtä tehokkaasti, vaan Jippi käskyn saatuaan otti epäröiviä askeleita eteenpäin. Muutaman kerran käskin vähän kovempaa ja Jippi näytti aavistuksen paineistuvan tästä tilanteesta. Vähän on vielä epävarmuutta siitä, mitä siellä lampailla kuuluu tehdä, mikä näkyi sitten siinä, että kovempaan komentaminen sai Jipin hämilleen ja vähän into lakkasi. Jatkoi kyllä työskentelyä, mutta pari kertaa parkkeerasi ovelle siihen malliin, että "eiköhän tämä nyt riittänyt", mutta jatkoi töitä taas, kun näin käskin.

Palkkasin tosi innokkaasti hyvästä lopetuksesta ja tokalle kierrokselle sitten lähdettiinkin vähän rennommalla mielellä. Koska "odota"-käsky ei selvästi nyt pelittänyt riittävän varmasti, siirryin käyttämään "käy siihen"-käskyä, jolla Jippi siis menee maahan odottamaan. Tämä toimi selvästi paremmin eli on ehkä Jipille vielä selkeämpää odottaa maaten kuin seisten, kun seistessä tosiaan herkemmin tulee niitä askeleita otettua. Toka kierros sujui siis jo paljon paremmin. Yhtään kertaa Jippi ei nyt mennyt ovelle pyytäen päästä pois, vaan työskenteli innokkaasti. Tällä tokalla kierroksella Jippi paimensi rauhallisesti (ei tehnyt säntäilyjä kohti lampaita) ja kiersi laumaa ottaen hyvin etäisyyttä ja pitäen katseen kaarella ollessaan eteenpäin eli ei jäänyt tuijottelemaan lampaita. Olihan tälläkin kiekalla vielä mukana paljon sählinkiä minun touhuista johtuen, mutta kaikkiaan selvästi parempaa paimentamista. Kouluttajienkin mukaan löytyi jo hyviäkin pätkiä eli ehkä tämä tästä!
Maanantain 23.2. tokoissa jatkettiin liikkeestä pysäytyksiä. Kotiläksyjä oli tosiaan tehty sen verran, että saatiin tehtyä hyviä pysäytyksiä treeneissä ihan vain käskyn ja pienen käsiavun avulla ja palkka lensi vasta pysähdyksen jälkeen. Nyt saatiin ohjeeksi jatkaa treenailuja edelleen kierrättämällä Jippi tolpan takaa ja tekemällä pysäytyksiä sitten paluumatkalla vaihdellen sitä, että lentääkö palkka heti käskyn yhteydessä vai vasta pysähtymisen jälkeen. Lisäksi mukaan paljon läpijuoksuja, jotta saadaan vauhti säilymään ja ennakointi vältettyä. Toistaiseksi ainakin teki töitä hyvällä vauhdilla ja stopeissa jarrutti tosi napakasti.

Toisena treeninä tehtiin kaukokäskyjä. Maahanmenotekniikka on hyvä, joten sitä ei hinkattu kauhean paljoa. Enemmän keskityttiin maasta istumaan nousemiseen, jossa Jippi ikään kuin hinaa itsensä ylös ottaen "väliaskeleita" päästäkseen pystyyn istumaan. Toki tämä voi osittain johtua ihan kropan kehittymättömyydestä, mutta nyt yritetään jumppailla tätä napakammaksi liioittelemalla ylös pompahdusta. Tosin täytyy nyt pohtia, josko tämän treenin kanssa kuitenkin vielä vähän odottaisi, kun tosiaan Jipin kroppa/selän lihaksisto on vielä keskenkasvuinen ja tälläkin hypytyksellä voi ehkä saada selkää jumiin... Eli ainakin treenimäärät täytyy pitää pieninä.

Tiistaina 24.2. agilitytreeneissä kouluttajana Juhaa treenasi Jouni Orenius ja tehtiin alla olevanlaista rataa.
Jipin kanssa aloitettiin pätkästä 1-6. Yritin alkuun tehdä kakkoselle takaakierto-persjättöä, mutta jälleen kerran tuli todettua, ettei tämä vielä toimi. Itse en osaa tätä ohjausta vielä kunnolla tehdä eli vaatii nyt oikeasti kuvatreeniä, jotta hahmotan oman liikkumisen ko. ohjauksessa. Lisäksi Jipin kanssa tulisi treenata tätä ohjausta palkaten hypyn suorittamisesta ja persjättöö tulemisesta, koska nyt se lähtee herkästi kiihdyttämään ja minun liikkeen suuntaisesti juoksee sitten hypyn takaa sen ohi. Tämä siis yksittäistreenattavien juttujen listalle, eikä jääty sitä hinkkaamaan tuolla, vaan tehtiin ko. kohta takaakierto-valssilla, jolla saatiin homma pelittämään. Neloshypyn sijaan esteenä olikin muuri ja siihen tehty ennakoiva valssi toimi aika kivasti. Jipillä on kehittynyt ihan suht hyvä estefokus, joten sen pystyy irrtoittamaan esteille jo melko kaukaa ja oma liike voi jo lähteä poispäin ja silti Jippi suorittaa esteen. Niinpä päästin ottamaan etumatkaan vitoselle, mutta jäin sitten kuitenkin varmistelemaan kutosen takaakiertoa, jolloin olin onnettomasti Jipin laskeutumislinjalla kutosen takana. Tässäkin tuli myös toistoja, joissa Jippi kaahotti hypystä kokonaan ohi ja haki puomin alla olevaan putkeen usemman kerran :D Toisaalta olin tästä taas ihan mielissäni, koska irtoavuutta ja itsenäisyyttä olenkin Jipille toivonut saavani! Tätäkin lähdettiin tekemään palkkaamalla laskeutumispaikkaan ja saatiin Jounilta vinkit, miten edetä palkkauksen kanssa omatoimitreeneissä eli hinkataan näitä takaakiertoja sitten vapaatreeneissä.

Toisena pätkänä tehtiin 15-19 ja se sujui melko sujuvasti. Vähän hypyn 15 niistossa valui kaarre eli tässäkin voisi hyödyntää lelupalkkaa, jotta saataisiin käännöksestä tiukempi. Muutoin ei suurempia ongelmia ko. pätkässä. Kaikkiaan taas hyvät treenit ja iloista menoa!
Keskiviikkona 25.2. jatkettiin peko-treenejä samassa paikassa kuin edelliselläkin viikoissa ja koska tuolloin isoihin lumikasoihin kaivetut poterot oli edelleen tallella, jatkttiin samanlaisin treenein. Jipille piilotettiin neljä maalimiestä, joista kaksi oli poteroissa, yksi hiekoituslaatikossa kasan juurella ja yksi kasan viereisessä puussa noin parin metrin korkeudessa. Viimeksi poteroihin piiloutuneet maalimiehet olivat haastavia, koska haju ei laskeutunut kasojen juureen, vaan hajun saadakseen piti lähteä kiipeilemään kasoihin. Tuolloin Jippi tarvitsi vielä vähän apua, jotta tajusi lähteä kiipeilemään, mutta tällä kertaa säntäsi jo omatoimisesti kasoja koluamaan ja löysi poteroihin piiloutuneetkin maalimiehet hyvin. Koska Jippi työskentelee motivoituneesti, niin on ollut puhetta, että sillekin on hyvä tarjota haasteita jo pienestä pitäen, joten tosiaan tällä kertaa haasteena oli puuhun piiloutunut maalimies. Jippi sai kyllä ko. maalimihestä hajun ja pörräsi sitkeästi ympäriinsä puun ympäristössä ja lisäksi kiipesi useaan kertaan viereiseen kasaan, josta se sai hajun ollessaan maalimiehen korkeudella, mutta jotenkin pienen päähän ei vain millään meinannut mahtua, että maalimies voisi ihan oikeasti olla siellä puussa. Niinpä Jippiä vähän autettiin sillä, että kävelin itse puun alla ja lopulta maalimies vähän raksautti puun oksaa, jolloin saatiin Jippiä katselemaan myös ylöspäin. Kun se viimein bongasi maalimiehen, oli pentusen ilo valtaisa! Se juoksi puuta ympäri vispaten häntäänsä villisti. Sai siis aivot kunnolla töitä, mutta löytyi se maalimies lopulta. Hauska nähdä, onko seuraavan puuhun piiloutuneen etsiminen taas jo helpompaa.
Torstaina 26.2. oli sitten vuorossa Niinun treenit Hugon kanssa. Rata näytti tältä:
Ennen aloittamista sanoin, että voi olla, että matka tyssää jo neloselle, koska epäilin kovasti Hugon ampaisevan putkeen puomin sijaan. Niinpä kävimme tämän ohjauksen huolella läpi jo ennen ensimmäistä yritystä. Ohjeena oli rytmittää kolmoselle niin, että saa koiran rytmityksellä jarruttamaan hieman ja oma liike ja rintamasuunta jo hypyn 3 siivekkeen kohdalta enemmänkin kohti hyppyä 8/11/17/25/34. Oma liike ei siis lainkaan suuntaa kolmoselta kohti puomia, jolloin vältytään siltä, että se koira puskemalla pusketaan sinne putkeen. Näin lähdettiin sitten tekemään ja yllätykseksi Hugo hakikin puomin yhtään epäröimättä. Puomin alastulo oli Hugolle vaikea, koska se loppui todella lähelle seinää eli poikkeuksellisesti Hugo jäi pönöttämään puoliväliin alastuloa sen näköisenä, että nyt ahdistaa. Niinpä ei uusittu puomia kokonaisena, vaan jatkettiin eteenpäin niin, että aloitin lähettämällä Hugon puomin alastulolle puomin sivusta. Tällöin uskalsi hyvin mennä kontaktille ja saatiin pari hyvää suoritusta näin.

Pätkässä 5-10 ei ollut ongelmaa, mutta hypyn 11 ohjausta hinkattiin pari kertaa. Ensinnäkin taas korjattiin omaa takaakierto-ohjausta, jotta sain Hugon varmemmin lähtemään sinne takaakiertoon. Parin toiston jälkeen tulikin selvästi parempia ja varmempia suorituksia! Toisekseen tässä hiotiin sitä, että minä lähden rohkeammin pois alta, jotta Hugolle jää tila laskeutua hypystä ja myös sitä, että minun liike lähte tiukasti siivekkeen viertä kohti putkea, enkä peruuttele hypyn 9 suuntaan. Kunhan tein nämä korjaukset omaan ohjaukseen, niin sujui hyvin ja Hugo suoritti sekä takaakierron että hypyltä putkeen käännöksen tiukasti ja epäröimättä. Hypyn 13 jälkeen tein alkuun valssin, jolla käänsin Hugon hypylle 15 ja 15-16 väliin tein välistävedon. Välistäveto toimi, mutta ongelmana oli se, että hypyllä 13 kaarros valui reilusti ja näin ollen hyppylinja hypylle 14 ei ollut optimaalinen ajatellen seuraavalle hypylle tehtävää välistävetoa. Niinpä Niinun kehotuksesta kokeiltiinkin niin, että odotin Hugoa putkesta 12 rauhassa, lähetin jo kaukaa hypylle 13 jääden itse putken puolelle hyppyä. Hypylle 14 tein päällejuoksun ollen itse koko ajan pari metriä koiraa edellä, jolloin pääsin päällejuoksusta vetämään koiran mukanani vasemmalle puolelle hyppyä 15 ja tämän jälkeen tein persjätön, jolloin lähetys hypylle 15 tapahtui oikealla ohjauspuolella. Alkuun jäin odottelemaan koiraa ihan turhaan hypyllä 14 ja niinpä etenimme hypylle 15 ihan liian samaa matkaan, jolloin persjätön tekeminen ei enää onnistunut sujuvasti. Sainkin ohjeeksi lähteä päällejuoksusta rohkeammin liikkeelle pitäen tosiaan koko ajan parin metrin etumatkan koiraan, jolloin persjättökin tulee tehtyä ajoissa. Ja tämä toimi hienosti! Tällaista ei olisi itselle tullut mieleenkään kokeilla, koska oletus oli, ettei me saataisi tätä onnistumaan. Siksi onkin ihan huippua, että on kouluttaja, joka haastaa minua pois mukavuusalueelta ja näin saa minut huomaamaan, että me osataankin asioita, joita en olisi uskonut meidän osaavan :)

Pätkä 16-20 toimi ongelmitta, joten siihen onnistumiseen oli hyvä lopettaa! Kaikkiaan hyvät treenit ja Niinu sanoi, että Hugon itsevarmuus on kehittynyt jo tässä muutamassa viikossa selvästi. Tiheään palkkaaminen siis tuntuu tekevän sille hyvää ja saa Hugolle sellaisen fiiliksen, että "hitsi, mähän osaan!". Ensi viikolla meillä olisi ollut väliviikko Niinun treeneistä (meillä siis paikka sinne joka toinen viikko), mutta täytyy kyllä taas ostaa irtovuoro, kun sellainen oli myynnissä :D Tulee niin hyvä fiilis noista treeneistä ja treenit tuntuu just siltä, mitä Hugon kanssa nyt kaivataan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti