maanantai 25. tammikuuta 2016

Taantumaa ja laahustelua

Treenipostauksien väliin kertoilen nyt vähän muista kuulumisista. Otsikon eka osa viittaa Jippiin, jolla on nyt ollut jonkinlainen taantumakausi meneillään. Pienempänä sillä oli haukku tosi herkässä silloin, kun yhtäkkiä jostain ilmestyi koira, mutta tätä työstettiin ja päästiin tilanteeseen, jossa lenkkeily oli varsin leppoisa eli Jippi ei pahemmin vetänyt, eikä ihan turhia haukkunut. Siltikin välillä tosi yllättävät tilanteet sai yksittäisen haukahduksen ilmoille, mutta muuten kulki ohi koirista melko rauhassa katsekontaktia pitäen (siis minuun, ei siihen toiseen koiraan).  Nyt kuitenkin ehkäpä kuukausi sitten alkoi ensin ilmaantua vetämisen lisääntymistä. Voi olla, että johtui lumien satamisesta ja sen mukana tulleesta riehumisinnosta, mutta varsin ärsyttävä tapa joka tapauksessa. Siihen puutuin heti ja ongelma katosi melkeinpä yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. On Jipin vieläkin välillä lumihangessa vaikea "pysyä housuissaan", kun tekisi niiiiin paljon sinkoilla edestakaisin, mutta valtaosin hihnalenkkeilyt sujuu taas nätisti. Vetämistä seurasi kuitenkin haukkuongleman paluu eli yhtäkkiä Jippi reagoikin melkein kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Koirat (oikeastaan kaikki koirat), aitaan nojaava lumikola, korotettu kaivonkansi, vähänkään oudosti kävelevät ihmiset, lumikasassa leikkivät lapset olivat vain osa niistä asioista, jotka saivat Jipin jännittymään ja reagoimaan haukulla. Palattiin siis niihin samoihin asioihin, joilla opeteltiin nuorempanakin siitä turhasta haukkumisesta eroon eli yritin ennakoida tilanteita, palkita kontaktista ja rauhallisena pysymisestä ja pyrin itse olemaan rauhallinen. Nyt tämän käytöksen alkamisesta on jotakuinkin kolme viikkoa ja nyt ollaan melkein jo päästy taas siihen lähtötilanteeseen eli enää ihmiset ja ympäröivät asiat eivät saa Jippiä reagoimaan ja koiristakin pääosin mennään ohi nätisti kontaktissa.

Tärkeintä toki, että ongelmat alkaa olla taas selätetty, mutta kieltämättä hieman hämmästytti, että mistä tämä nuoruusaikojen käytöksiin taantuminen oikein johtui. Joku ehdotti, että olisiko juoksuihin liittyvää, muttei voi Jipin tapauksessa olla siitäkään kyse, kun ei ole juri ollut juoksuja, eikä seuraavat juoksut myöskään ole vielä muutamaan kuukauteen tulossa. Eli itse pohdin, että voisiko kyse olla jostain herkkyyskaudesta? Usein näistä puhutaan lähinnä pentuiässä, mutta kai aikuistuvillakin koirilla voisi olla jotain tällaisia kausia? Jipillähän on ikää nyt 1 v ja 8 kk eli olisiko kuitenkin jotain ikään liittyvää? Noh, oli mitä oli, niin onneksi aletaan tosiaan olla jo voiton puolella :)
Jippi oli päättänyt vajota kakaran tasolle myös kotosalla tänään...

Otsikon toinen osa liittyy puolestaan Hugoon. Sen oikean takajalan kaksi kynttä on kuluneet ytimeen asti eli kynsi on ytimen kärjen ympäriltä alkanut kuoriutua ja hieman oli vuotanut verta niistä ytimistä. Kynnet ei ole kosketusarat, joten nyt vain yritetään estää kynsien nuoleminen ja pidetään tossuja ulkoillessa, kunne skynsi kasvaa takaisin. Kynsi oli ihan vain siitä kärjen osalta kuoriutunut eli toivon, että kasvaisi itsestään takaisin. Mutta syy kynsien liialliseen kulumisen kyllä jäi askarruttamaan. Nyt, kun oikein mietin, niin enpä ole varmaan vuoteen kertaakaan joutunut takasten kynsien leikkaamaan, kun ne on aina pysyneet kulumalla riittävän lyhyinä. Reilu vuosi sitten Hugo kävi neurologilla hyppyhaluttomuuden vuoksi ja silloin sen takaosa todettiin vähän heikoksi ja takasten liike normaalia laahaavammaksi (vaikka ei se siis niitä jalkoja maata pitkin roikota, vaan kyllä se niillä kuitenkin ihan askeltaa). Tämä laahaminen varmaankin on syy myös kynsien runsaaseen kulumiseen. Silloinhan selkää kuvattiin ja kaikki oli ok eli voi olla, että Hugo on vain "oppinut" tuollaisen ravan liikkua. Täytyy nyt kuitenkin seurailla tilannetta ja toivotaan, että kynsien puhkikuluminen ei muodostu tosituvaksi ongelmaksi!
Hugo yrittää parhaansa mukaan poseerata, mutta pieni harmaa otus tekee siitä välillä vaikeaa :D

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkaskelit rajoittaa treenaamista

Lunta ja pakkasta on riittänyt, mutta nyt jo on löytynyt oikea tapa selviytyä näistä keleistä! Hugo on pudottanut ihan urakalla turkkia, mutta siltikin villaa on tarpeeksi pitämään koira lämpimänä ihan isommillakin pakkasilla. Sillä ei siis ole joutunut pitämään takkeja ulkoillessa missään vaiheessa (niin kuin ei aiempinakaan vuosina). Sen sijaan Hugon tassut ovat hyvinkin herkät kylmälle eli jo siinä -12 pakkaseen tietämillä pitää laittaa tosuut jalkaan. Jippi sen sijaan ei palele tassuista, ei edes -20 pakkasilla. Sillä kuitenkin on sen verran ohut turkki, että sillä olen pitänyt takkia, jos pakkasta on selkeästi yli 10 astetta. Toiselle siis tossut ja toiselle takki ja näillä on pärjätty pahimmatkin pakkaset. Toki kovimmilla pakkasilla ollaan tehty lyhyempiä lenkkejä ja olen sitten aktivoinut koiria muulla tavoin, kuten doboilemalla tai treenaamalla kotona tokoa/rallya. Tässä lyhyt video yhdeltä lumiselta lenkiltä. Näkyy hyvin se, että Hugo mielellään pysyisi polulla, kun taas Jippi nauttii täysillä hangessa poukkoilusta (mikä muuten on omiin käsiin tuntunut jumeina "laukka- ja pomppulihaksissa").

Viime lauantaina ei ollut ollenkaan noita HSKP:n tokoja, mutta sunnuntaina käytiin I-HAH:n tokoissa tokaa kertaa. Tällä kertaa Jippi otti selvästi iisimmin siellä hallissa eli ottanut häiriötä ympäröivistä äänistä tms. Myöskään edellisellä kerralla esiintyneet piippailut oli jäänyt pois eli ehkä nekin johtui siitä, että Jippi otti silloin häiriötä ympäröivästä hälinästä. Treenit alkoi 2 min paikkamakuulla, jossa käytin etupalkkaa ja pidempää etäisyyttä (varmaan n. 20 m).Käskytykset sujuivat hyvin eli meni maahan omasta käskystä ja nousi omalla. Hyvä Jippi! Meinasi tosin istumaan-käskyllä rynnätä jo etupalkalle (yleensä aina palatessani koiran luokse, otan etupalkan mukaani juurikin tästä syystä, mutta nyt unohtui). Paikkamakuun jälkeen tehtiin heti perään istumiset ja viimeksi tosiaan tämä oli meille hankalaa. Nyt halusin kuitenkin tehdä istumisenkin muiden kanssa ja testata, miten etupalkka toimii istumisessa. Itse epäilin, että se saattaisi "imeä" Jippiä maahan, mutta toisin kävi. Etupalkka toimi hienosti eli Jippi fokusoi eteenpäin, pysyi rauhallisena ja istui olematta levoton minuutin ajan. Toimii kyllä huikean hyvin Jipillä juuri sitä oikeanlaista fiilistä ja mielentilaa tuomaan noihin paikkiksiin!

Tehtiin toisella treenipisteellä taas liikkeiden yhdistämistä ja valitsin noudon ja luoksetulon seisomaan pysäytyksellä. Tein näitä jo ennen meidän vuoroa ja oli kyllä haastavaa noiden stoppien kanssa. Olen tehnyt seisomaan pysäytystä taakse lentävällä palkalla ja tämä on aiheuttanut nyt sen, että Jippi ennakoi hurjan voimakkaasti sitä palkan lentämistä eli lähtee kutsulla vähän minusta katsottuna oikealle valumaan ja käskyllä pysähtyy kyllä melko täpäkästi, mutta todella vinoon eli nenä kääntyy jo palkan lentosuuntaa ennakoiden. Saman Jippi teki sitten siinä, kun tehtiin tätä ohjatusti. Oli puhetta, että voisi tehdä enemmän palkkailua nyt siihen pysäytykseen (ei lennättämällä, mutta voisikohan esim. etujalkoihin heitettävä nami toimia?) ja lisäksi sain vinkiksi tehdä paljon läpijuoksuja niin, että päästään eroon siitä ennen käskyä vinoon hilautumisesta.

Odotellessa treenasin myös noutoa niin, että heitin kapulan ja menin itse lähelle kapulaa, josta lähetin Jipin kapulalle ja avustin vartaloavuin Jippiä kaartamaan kapulan taakse. Teki aika kivoja kaarroksia kapulan taakse ja tarttui nätisti kapulaan. Tämä ei kuitenkaan sitten ihan siirtynytkään siihen ohjattuun kokonaiseen nouto-liikkeeseen :D Lähetin Jipin noutamaan ja se eteni vauhdikaasti. Näytti siltä, että se oli rynnimässä suoraan kapulalle, kunnes muisti, että pitikin mennä taakse ja se päätyi loikkaamaan kapulan yli ja sitten ottamaan kapula takaisintulomatkalla. Ei mennyt siis ihan niin kuin Strömsössä, mutta elättelen toiveita, että tuo tarkoittaisi sitä, että Jippi alkaa sisäistämään sitä, että kapula pitää napata takaa, eikä sinne kapulalle saa rysäyttää täysillä (jolloin kapula on yleensä siis singonnut eteenpäin ja Jipin mielestä se on ollut hurjan hauskaa!).

Toisella treenipisteellä tehtiin zetaa eli jääviä. Koska Jippi ei vielä olsaa kunnolla istumista (siis ilman apuja), niin tehtiin kokeenomaisesti ällänä makuu ja seisominen. Ensimmäiseksi tuli maahanmeno. Jippi kouluttajan mukaan reagoi kyllä käskyyn nopeasti (ei siis hiippaillut perään), mutta maahanmeno tapahtui hieman vaiheittain eli ei pudonnut suoraan maahan. Tähän saatiin vinkiksi tehdä vauhtimaahanmenoja niin, että hetsaan esim. lelulla ja "lennosta" käskytän reiluin käsiavuin maahan ja palkkaan heti oikeasta toiminnosta. Maasta seuraamaan lähteminen sujui sen sijaan oikein mallikkaasti. Seisomaan pysähtyi kuulemma tosi täpäkästi, eikä hiippaillut yhtään. Olin palaamassa liikkuroinnin mukaisesti koiran taakse, kunnes muistin, että nämä seisomisen taaksemenot oli ne, mitkä oli nyt työn alla ja sitten lennosta totesinkin, ettei me tehdäkään tätä ihan kokeenomaisesti :D Skipattiin siis se loppuosa ja siinä pähkäillessä Jippi ehtikin jo liikuttaa etutassujaan sivulle. Käskytin uudestaan seisomaan ja nätistä asennosta palkkasin ja vapautin. Tehtiin istumista yksittäisenä. Ensin jäi kiinni edelliseen liikkeeseen eli tarjosi seisomista. Johtui kylläkin ehkä myös siitä, että itselläkin meinasi tulla "seiso"-käsky ja suusta pääsi siis "sssistu". Tokalla kerralla istuminen sujui nätisti pienellä käsiavulla. Saatiin vinkkejä siihen, miten häivyttää käsiapua ja sain neuvoksi myös sen, että naksuttelen sitä istumista, kun nyt herkästi kehun ja palkkaan vasta, kun Jippi on istunut hetken eli saisi olla enemmän arvoa nyt sillä istuutumisella kuin sillä istumassa odottamisella (kun se ei ole se haastava osuus).

Jipin kanssa ollaan agilityssa päästy nyt siihen vaiheeseen, että kaikkia esteitä tehdään jo radan osana! WUHUU! Keinun ja A:n jälkeen olen usein vielä palkannut, mutta viimeksi teki hienoja keinuja ilman palkka-apuja eli ei tullut lentokeinuja ja A:kin treeneissä meni radan osana rennosti, vaikka itse kylläkin olin jännittynyt kuin mikä, kun tehtiin sitä A:ta ekaa kertaa ratatreeneissä :D Vielä on matkaa siihen, että nuo kaksi estettä sujuisi radan osana ilman, että minun toiminta muuttuu ja vielä pitäisi harjoitella myös käännökset noiden esteiden jälkeen - nyt vielä ollaan jatkettu esteeltä suoraan ja palkattu eteenpäin eli tiukat käännökset on vielä varmasti haastavia.

Olin keskiviikkona pitkästä aikaa Jennan Caloanderin koutsaamissa treeneissä ja voi vitsit oli taas kivaa! Rata näytti tältä:
(c) Jenna Caloander

Tehtiin ensin pätkää 1-4 ja lähdettiin hiomaan kaukaa ohjaamista eli tavoitteena oli, että ohjaaja voi mennä kolmos- ja neloshyppyjen väliin kutsumaan koiran. Aloitettiin kakkosen ja kolmosen välistä niin, että ohjasin Jipin paikoillani ollen ykkösen ja kakkosen yli. Jippi haki molemmat esteet hyvin pelkillä rintama- ja käsiavuin ja palkkasin kakkosen taakse. Seuraavaksi tehtiin sama, mutta niin, että olin jo kolmosesteen siivekkeen kohdalla. Toimi hyvin. Seuraavaksi meninkin kolmosen taakse tekemään kolmen esteen serpentiini kauko-ohjauksin ja taas kerran Jippi kyllä haki hienosti esteitä, mutta minulla sen sijaan oli hieman haasteita muistaa, että miten päin se kolmoseste pitikään ohjata :D Koska kolmosen jälkeen oli tarkoitus tehdä valssi, aloin ennakoida valssin tekemistä ja jäi kolmonen ohjaamatta, jolloin Jippi valui kolmosen väärälle puolelle. Kunhan vain sain oman ohjaukseni rauhoitettua, niin homma toimi. Lopuksi liitettiin vielä mukaan neloshyppy. Pakko on kyllä sanoa, etten ihan heti treeniradan nähdessäni uskonut, että pystyttäisiin tuo kohta suorittamaan kauko-ohjauksin. Eikä muuten ihan heti uskaltaisi myöskään kokeilla moista kisatilanteessa :P

Seuraavaksi siirryttiin treenaamaan pätkää 5-12. Kutoselle tehtiin poispäinkäännös ja siinä oli sitten taas kohta, jonka uskoin epäonnistuvan. Ihan siitä syystä, että itselleni poispäinkäännös on jotenkin kauhean vaikea rytmityksen suhteen ja toisaalta eipä niitä ole tullut Jipin kanssa juurikaan tehtyä. Ekalla yrityksellä rynnin liian lähelle ja ajoitus oli pielessä, mutta tämän jälkeen alkoi homma toimia, eikä sitten enää tullutkaan virheitä poispäinkäännössä. Pitää ehdottomasti nyt uskaltaa ottaa se säännöllisempään käyttöön! Seiskalle tehtiin pakkovalssi ja kasin jälkeen sokkari. Tuntui haastavalta saada Jippi seiskalta kääntymään kohti kasia, kun itsellä oli sellainen fiilis, että on kiire ja tästä johtuen unohdin koiran ihan tyystin taakse ja se sitten ehti pari kertaa valkata 19. putken väärän pään seiskan jälkeen (ei mitenkään kovin yllättävää, kun kyseessä on Jippi, joka kohtalaisen mielellään menee putkiin ;) ). Tähän auttoi kuitenkin ihan vain se, että muistin katsoa, missä se koira menee ja että sanoin Jipin nimen hypyn seiska kohdalla. Yllätyin todella, että pelkkä rauhallinen "Jippi" riitti siirtämään Jipin fokuksen putkesta minuun, kun yleensä putkiansat ovat tuntuneet ihan mahdottomilta. Pidemmälle ei ehdittykään, mutta tulipahan treenattua kaksi meille haastavaa pätkää ja saatiin hyviä onnistumisia, joten kotiuduin treeneistä hymyssä suin :) 

Hugon kanssa on doboiltu, mutta muuten treenailut ovat olleet ihan harmillisen vähällä. Tulee oikein huono omatunto, kun toinen niin kauhean mielellään haluaisi tehdä jotain, mutta koska ulkona kelit ei oikein ole sallineet treenaamista, niin treenaamiset ovat olleet vain kotitreenailua. Onneksi viikon päästä alkaa hajuerottelutreenit (tosin eka kerta on luento), niin tulee Hugolle ohjattuja treenejä :) Rally-tokossa haluaisin kovasti korkkaamaan AVOa, mutta epäilyttää, kun ne vasemmalle käännökset eivät vain ota parantuakseen.... Pitäisi myös mennä treenaamaan hallille kylttien kera ennen koetta, jotta tulee vähän aidompaa tuntumaa koetilanteeseen. Nyt ollaan omatoimitreenailtu kotipihassa/lenkillä talvikauden ajan, joten voi olla, että Hugo olisi taas koetilanteessa vähän turhan innoissaan, jos ei olisi yhtään hallitreeniä alla :D

EDIT: Treenailtiin äsken Hugon kanssa olohuone-rallya. "Kieppi" ja "pyöri" toimii nyt jo ihan pienellä käsiavulla eli edistystä on tullut etenkin tuon myötäpäivään pyörimisen kanssa! Treenattiin myös vasemmalle kääntymistä (taas....) ja minusta tuntuu, että Hugo on oppinut katsomaan suuntaa minun rintamasuunnasta. Olen aina auttanut sitä tosi voimakkaasti vartaloavuin eli oma yläkroppani kääntyy käännöksissä aika paljon ja nyt tuntuu, että Hugo katsoo yläkroppani asennosta, että missä kulmassa sen tulee olla vasemmalle kääntyessä. Toisin sanoen, jos suoristan rintamasuunnan, Hugo kääntyy tosi viiveellä. Alettiin nyt vahvistamaan käskyä "vasen" tekemällä kääntymisiä niin että Hugo on edessäni etutassut tasapainotyynyllä ja pyydän siitä käskyllä "vasen" Hugon kääntymään. Alkuun tarvitsu pienen avun eli siirrän omaa dijaintiani hugoon nähden vinkaten, että sen pitäisi askeltaa takaosalla, mutta vähitellen on tarkoitus häivyttää ylimääräiset avut ja saada Hugo askeltamaan takaosalla pelkällä "vasen"-käskyllä. Yritetään nyt tehdä pieni pätkä tätä treeniä päivittäin ja katsotaan josko alkaisi sujua!

perjantai 15. tammikuuta 2016

HSKP:n toko vol 2

Koska tekstit on pelkkiä tokotreenilöpinöitä, niin oli pakko kaivaa pari vanhaa kuvaa tuomaan edes vähän väriä.

Viime lauantaina 9.1. oli tokat kennelpiirin tokoryhmän treenit. Aloitettiin tekemällä peruutuksia. Me ei Jipin kanssa kokeen takia oltu ehditty hirveästi näitä läksyjä opetella, mutta Jippi teki kuitenkin kivoja peruutuksia. Koira oli siis ohjaajan vierellä ja käytin edelleen namia koiran nenän edessä eli taas jättämisen kautta peruutettiin. Jippi peruutti melko sopivalla temmolla, vaikkakin täytyy edelleen kiinnittää treeneissä huomiota siihen, ettei peruutuksesta tule kilpajuoksua :D Peruuttaminen on myös kivan suoraa käyttäessä palkkaa koiran edessä eli vähitellen täytyisi nyt häivyttää se palkka ja katsoa jatkuuko peruutukset suorina.

Seuraavaksi tehtiin pareittain merkinkiertoa eli vuorotellen kierrätettiin tolpan ympäri (tolppana toimi agilitypituuden kulmakeppi). Jippi helposti aina ekalla lähetyksellä jättää kiertämättä, koska ei vielä ole ehtinyt nähdä, että motä pitää kiertää. Nyt tehtiinkin sitten niin, että kouluttaja kävi näyttämässä tolpan Jipin ollessa perusasennossa ja sitten kun lähetin, Jippi oli heti tilanteen tasalla ja teki vauhdikkaan kierron ja jopa ilman isompaa kaarratusta. Toistojen myötä kuitenkin tapahtui se, mikä hyvin usein Jipin kanssa tapahtuu: Se alkaa ennakoida minulla olevaa palkkaa eli lähtee käskystä eteen, muttei malta kiertää, vaan kurvaa jo ennen merkkiä hakemaan palkkaa (jota ei tietenkään tuollaisesta touhusta tule). Pyysin sitten uudestaan kiertämään ja sillä kertaa lähti, kun huomasi, ettei palkkaa tipu ilman kiertoa. Tehtiin vielä pari kertaa niin, että tein kierron jälkeen pysäytyksen seisomaan. Ekalla kerralla tuli pari turhaa askellusta paikoillaan, mutta tokalla kerralla teki täpäkän stopin. Noiden pysäytysten väliin tein pari normikiertoa, koska Jippi kovin herkästi alkaa ennakoida myös stoppeja..

Paikkistreeniin valitsin istumisen, koska sehän tosiaan on nyt sitten avoimessa edessä. Jippi istui minuutin nätisti siirtelemättä tassujaan. Oli rauhallisen, mutta valppaan oloinen eli ei näyttänyt siltä, että lösähtäisi maahan, eikä niin käynytkään.

Tehtiin lopuksi paljon liikkuroituja yhteisseuraamisia. Kaikki koirat teki siis seuraamisia rivissä ja seuraaminen sisälsi paljon tehtäviä ml. kaikki käännökset ja käännöksiä tehtiin myös paikoillaan ja hitaassa käynnissä ja juoksussa. Jippi selvästi tsemppasi ihan tosissaan nyt, kun tehtäviä sateli tiheään ja seurasi hyvässä kontaktissa. Kouluttaja kehuikin tiivistä kontaktia ja hyvää seuramispaikkaa/-asentoa. Itse lisäksi ilahduin siitä, että täyskäännökset vasempaan alkoi sujua paremmin. Vieläkin vaatii hiomista, jotta pääsen kääntymään ihan paikoillani, mutta vähitellen tulee edistystä. Se mikä sen sijaan oli iso miinus, oli se, että Jippi päästi pari piippausta. Normiseuraamisissa se ei ikinä piippaa, mutta nyt kun tehtiin vauhdikasta seuruuta, jossa oli paljon tehtäviä ja vieläpä tehtiin pitkä pätkä ilman palkkausta välissä, niin selvästi Jippi kuumui.
Sunnuntaina oltiin tokoilemassa I-HAHn tokotreeneissä ekaa kertaa. Uusi paikka oli selvästi vähän "jännä", kun Sporttikoirahallilla oli seinän toisella puolella äänekkäät agitreenit käynnissä. Vähän siis Jipin keskittyminen aika ajoin rakoili ja paikkiksissa näki, että sitä aavistuksen ahdisti joutua olemaan paikalla, kun naapurissa tapahtui selvästi jotain kivempaa. Treenit aloitettiin paikkamakuulla ja tehtiin se ilman etupalkkaa tällä kertaa. Hyvin sujui ja Jippi pysyi tässä vielä melko rauhallisena. Heti perään tehtiin paikalla istumiset ja itse epäröin vähän, että kannattaako minun tehdä ne peräkkäin, kun Jipille paikkikset yleisestikin on vähän tympeä liike ja sitten kaksi peräkkäistä paikkista voi tuntua jo supertympeältä. Tehtiin kuitenkin, kun kerran muutkin teki. Jippi oli rauhattoman oloinen istuessaan. Ei liikkunut, mutta kyttäili ympärilleen ja oli levoton. Palkkasin välissä kerran, mutta aika pian välipalkkauksen jälkeen Jippi siirtyi maahan. Annoin pienen "oijoi" palautteen ja käskin istumaan. Tämän jälkeen istui kyllä loppuun, mutta nuoleskeli huuliaan eli oli rauhaton. Jäi vähän itseä harmittamaan se, että tein Jipin kanssa molemmat paikkikset varsinkin, kun uusi paikka muutenkin oli Jipille vähän haastavan oloinen.  Seuraavissa treeneissä täytyy kyllä joko tehdä niin, että tehdään vain toinen paikkis tai sitten pyydän, että aloitettaisiin istumisella ja sitten sen jälkeen paikkamakuussa käyttäisin helpotuksena etupalkkaa...

Treeneissä on kaksi kouluttajaa, joista toisen kanssa tehtiin liikkeiden ketjuttamista. Saatiin valita kaksi liikettä, jotka suoritettaisiin liikkuroituna kokeenomaisesti peräkkäin. Valitsin avoimen luoksarin ja seuraamisesta seisomisen. Jippi oli astetta haahuilevampi ylipäänsä eli katseli normaalia enemmän ympärilleen. Itse liikkeet kuitenkin sujui ihan kivasti. Luoksaria tehtiin nyt ensimmäistä kertaa maasta, mutta siinä ei ollut mitään erityistä eli samalla tavalla tuli vauhdikkaasti luokse kuin istumastakin. Vähän tönäisi kättäni sivulle kurvatessaan eli kouluttaja sanoi, että kannattaa seurailla, että tekeekö se muulloinkin sitä. Ei ole aiemmin juuri tehnyt eli uskoisin, että oli "työtapaturmasta" kyse :D Liikkeestä seisomisessa kuulemma pysähtyi heti käskystä, mutta liikautti hieman toista etutassua vielä. Muuten hyvä. Itse kiinnitin huomiota pariin piippaukseen perusasentojen yhteydessä ja nyt täytyy kyllä oikeasti seurata, ettei piippaamista ala esiintymään useammin. Nyt uskon, että piippaus liittyi siihen, että oli haastava treeniympäristö ja vieläpä paimennustreenit olleet samana päivänä eli Jippi oli vähän väsähtänyt. Mutta tosiaan seuraillaan ja pitää alkaa puuttua siihen, jos sitä esiintyy muulloinkin...

Toisen kouluttajan treenipisteellä tehtiin kukoja. Kerroin, että istu-maahan-siirtymiset sujuu, mutta ollaa alettu treenata istumisiin uutta hypähtävää tekniikkaa. Näytettiin miten tätä ollaan treenattu ja kivasti Jippi lähietäisyydeltä teki hypähtävät nousut. Palkkasin kädestä, mikä sitten aiheutti sen, että Jippi puolestaan maahanmenoissa vähän liikautti takatassujaan. Huoh! Aina, kun korjaa jotain osaa liikkeestä, niin toinen hajoaa :D Noh, ei auta muu kuin ottaa taas enemmän taka- tai sivupalkkaa käyttöön, ettei ennakoi minulta tulevaa palkkaa.

Näytettiin myös miten ollaan treenattu seiso-istu-seiso- ja seiso-maahan-seiso-vaihtoja. Tein yhä käsiavulla ihan lähietäisyydeltä. Maahan-seiso-hissit ei meinannut millään toimia. Jipin takatassut ei suostuneet pysyä paikoillaan ja saatiinkin vinkiksi tehdä noita vaihtoja kuurimaisesti niin, että takaosa on tyynyn päällä. Tämän tarkoituksena on se, että koira tulee tietoisemmaksi takajaloistaan ja niiden tekemisistä ja epävakaa alusta saa koiran skarppaamaan takajalkojen kanssa, koska jos se siirtelee takajalkoja, niin takaosa tulee epävakaaksi. Tätä testattiin illalla kotona ja vaikkei nyt täysin kertaheitolla poistanut takajalkojen liikettä, niin selvästi kyllä sujui paremmin eli jatketaan nyt siis tyynytreenejä!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Viikonlopun puuhasteluja

Viikonlopun vietto alkoi koirilla perjantaina kyläilyreissun merkeissä, kun minä ja Markus suunnattiin leffaan ja Hugo ja Jippi saivat viettää illan vanhemmillani. Tästähän koiruudet tykkäsivät, koska kyläily yleensä tietää ekstrapaljon huomiota ja herkkuja.

Lauantaina sitten oli vuorossa treenailuja, sillä Jipin kanssa oltiin HSKP:n tokotreeneissä (tästä erillinen postaus) ja Hugo pääsi hallille treenaamaan agia. Laiskoina ei jaksettu suunnitella rataa, vaan tehtiin rata kentällä valmiina olevien esteiden mukaan. Hugo pääsi treenaamaan erityisesti puomia (palkattiin alastulolle), putkiin irtoamista ja erilaisia keppikulmia. Oli kivaa ja Hugosta taas näki, miten innoissaan se oli. Sen kanssa treenaaminen nyt, kun kisasuunnitelmia ei enää ole, on hurjan hauskaa, kun ei tarvitse ottaa pieniäkään paineita siitä, että miten jokin juttu edistyy, vaan voidaan treenata ihan vain sillä ajatuksella, että kunhan on hyvä fiilis. Ja niin meillä onkin ollut!

Sunnuntaina vuorossa oli Jipin kanssa paimennusta Somerolla. Paimennettiin sisällä, joten treeniteemat valittiin se huomioiden eli ekalla kierroksella teemana olivay häkitykset (JAIKS - ekaa kertaa tehtiin näitä!) ja tokalla kierroksella kuljetukset ja suunnanvaihdot. Ekalla kierroksella aloitin lähettämälläJipin kiertämään lampaat ja kokoamaan ne lähelle häkin porttia. Tämän jälkeen kierrätin Jipin portin puolelle, johon käskytin Jipin maahan naama kohti lampaita. Tästä itse hilpasin portille Jipin taakse ja avattuani sen lähetin Jipin taas lampaiden toiselle puolen mistä tehtiin hillitty kuljetus portista häkkiin. Kun lampaat oli häkissä, taas koira maahan ja itse sulkemaan porttia. Tämän jälkeen sitten otettiin lampaat ulos eli portti auki, koira haltuun omalle sivulle ja yhdessä edettiin häkin reunaa oitkin kohtin takaosaa, jolloin samalla lampaat siirtyivät ulos. Kuulosti ja vaikutti vaikealta, mutta loppupeleissä olin yllättynyt siitä, miten malttavainen Jippi oli, vaikka treeni sisälsi paljon työskentelyä ihan lähellä lampaita. Kuunteli hyvin käskyt ja teki töitä rauhallisella temmolla. Hieno Jippi! Tokalla kierroksella tosiaan tehtiin jo tutumpia kuljetuksia ja suunnanvaihtoja. Kuljetukset sujuu jo aika ajoin aika kivasti eli Jippi malttaa edetä kuljetuksessa rauhallisesti ravaten. Minun sen sijaan pitäisi oppia kulkemaan nopeammin eteenpäin. Nyt jään herkästi varmistelemaan, että pysyyhän Jippi oikeassa paikassa ja tästä syystä joudun aika paljon pysäytellä Jippiä, jottei se ehtisi lampaiden rinnalle. Eli seuraavalla kerralla pitäisi muistaa talsia rohkeasti eteenpäin!

Kaikkiaan jäi hyvä mieli paimennuksesta. Tuntui taas, että ollaan me ainakin vähän edetty :) Ikuisuusongelma tuntuu olevan se lähetyksissä oleva liian pieni etäisyys eli Jippi ei lähde kiertämään omaan makuuni riittävän etäältä, vaan meinaa oikaista kaaren alussa. Sitten, kun se on jo kaarella, se kyllä kuuntelee "pois"-käskyä ja ottaa etäisyyttä, mutta lähdössä ei. Mitta onneksi ei sentään enää tee lähtöjä hurjasti sännäten tai kohti lampaita eli lähtee kyllä kiertämään lampaita, vaikkei tosiaan ihan yhtä kaukaa kuin olisi toiveena. Hirveästihän noissa sunnuntaina treenatuissa osioissakin on hiomista (plus että vielä on miljoona asiaa, jota ei ole treenattu lainkaan), mutta ainakaan ei tuntunut ohan kaoottiselta ja pysyin itse rauhallisena (valtaosan ajasta :D), jolloin Jippikin selvästi pysyy rauhallisempana. Kouluttaja jopa sanoi, että tätä menoa minulla ja Jipillä edessä olisi ensi kesänä paimennuksen esikokeet, mikä kuulodti aika hurjalta, mutta toisaalta kivalla tavalla jännältä. Katsotaan nyt, miten treenit jatkuu - vielä ei mitään lupauksia ;)

Sunnuntaina Hugo pääsi lisäksi rally-tokoilemaan. Opeteltiin pyörimistä molempiin suuntiin käskyillä "kieppi" (vastapäivään) ja "pyöri" (myötäpäivään). Tehtiin näitä niin, että Hugo oli edessäni ja siitä käsiavuilla näytin suuntaa. Kieppi on selvästi helpompi Hugolle, eikä se ihmekään, kun sitä on treenattu seuraamisen yhteydessä selvästi enemmän. Näiden treenien tsrkoituksena olisi opettaa Hugolle pyörähdykset molempiin suuntiin ilman voimakkaita käsiapuja, jotta seuraamisen yhteydessä tehdessäkin voitaisiin jättää kädellä "huitominen" pois. Vasemmalle käännöksiä treenattiin (taas.....) myös, mutta jotenkin ne ei vain lähde millään sujumana paremmin.. Hugo kyllä kääntyy ja käyttää jopa takaosaa jonkun verran, mutta kääntyy aina viiveellä eli rintamasuunta ei pysy minun kanssa samana... Seuraamise edistäminen sen sijaan on selvästi vähentynyt, kun ollaan panostettu seuraamiseem ja tehty seuraamisia takapalkalla. Tämä helpottaa kyllä omalta osaltaan käännösten tekemistä!

Eilen maanantaina Hugo oli ohjatuissa agilitytreeneissä. Lauantain treenit sujuivat hyvällä flow'lla, mutta nyt meno tökki pahemman kerran, kun radalla oli paljon takaakiertoja. Jokin niissä takaakierroissa on Hugolla ihan järjettömän vaikeaa, sillä se empii kiertoon lähtemistä ja sinne mentyään se empii sitä hyppäämistä. Muuten homma sujui ja intoa riitti, mutta joka kerta takaakierron kohdalla homma hyytyi melko täydellisesti. Kouluttaja muokkasi rataa niin, että päästiin eroon takaakierroista ja saatiin tehtyä hyvä pätkä :)

Jippi sen sijaan kävi eilen uimassa. Aiemmat neljä allasuintikertaa tuli tehtyä pelastusliivit päällä, mutta nyt Jippi sai uida koko puolituntisen ilman liivejä. Ja melko hyvältä näytti uimatekniikka eli ei lähtenyt takapää vajoamaan, joten jatkossa saakin sitten uida aina liivittä.

Tänään aamulla ulkona odotti valkoinen yllätys, kun lunta oli satanut ihan kunnolla ja satoi yhä edelleen. Jippi oli riemuissaan ja Hugo vähän vähemmän riemuissaan :D Lumestahan Hugo kyllä tykkää, jos se on maassa, mutta märkä lumisade ei poitsua oikein innostanut....

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

No nyt se talvi tuli

Talvi on ollut tähän asti lumeton ja melko lämmin, mutta nyt sitten tuli kerralla kunnon talvi, kun satoi ensin pieni kerros lunta ja sitten iski päälle vielä kunnon pakkaset. Nyt pari päivää pakkaset on lähennelleet -20 astetta. Hugoa ei muuten ulkona palella, mutta tossut sillä on oltava melkeinpä aina jos pakkasta on enemmän kuin 15 astetta. Jipin tassut taas ei ole yhtä herkät, mutta olen pitänyt sillä takkia, jos pakkasta on ollut enemmän kuin -15 astetta. Tossuja sille ei ole vielä tullut hankittua, mutta huomenna olisi tarkoitus mennä sellaiset ostamaan, kun selvästi nämä -20 asteen kelit tuntuu senkin töppösissä kurjilta. Kunhan saadaan tossut, niin sitten ei edes pakkanen voi pidätellä meitä! Tosin loppuviikoksi ja ensi viikolle näyttääkin ennustettavan jo pienempiä pakkasia eli voi olla, ettei tossuja enää tänä talvena parin seuraavan päivän jälkeen tarvitakaan :D 


TK1 Wirneen Jippijaijee

Tänään oli vuorossa tosiaan Jipin kolmas tokokoe ja sitä varten suunnattiin aamupäivällä rapsakassa -20 asteen kelissä kohti Espoota. Kokeen tuomarina oli Carina Savander-Ranne.

Pakkasen takia Jippi odotti kokeen alkua hallissa häkkimajoituksessa ja se otti oikein rennosti odotteluajan - ei turhia äännellyt, eikä ollut levoton, vaan makaili häkissä katsellen menoa. Ennen paikkamakuita otin hetkeksi Jipin häkistä ja tehtiin ihan pätkä seuraamista, jotta sain vain Jipin keskittymisen ympäröivistä lukuisista koirista (kaikki halusi selvästi odottaa vuorojaan sisällä, kun pakkasta oli sen verran paljon) minuun ja Jipin työmoodiin.

Paikkamakuu: 10. Oltiin kolmannen paikkamakuuryhmän toka koirakko eli siis toka maahan käskettävä ja kolmas istumaan käskettävä. Tämä oli oikeastaan ainoa, mitä aavistuksen paikkiksessa jännitin, koska Jippi on nyt herkästi lähiaikoina reagoinut naapurin istumiskäskyyn. Paikkiksen alkua Jippi odotti sivulla rauhassa ja meni omalla käskyllä vauhdikkaasti maahan. Varsinaisen paikallaolon Jippi suoritti rauhallisena ja piti koko minuutin ajan sfinksiasennon. Istumaankäskytyksissä yllätyin positiivisesti, sillä Jippi ei reagoinut naapurien käskyihin ja nousi minun käskyllä reippaasti ylös.
Seuraaminen: 8. Kokonaisuudessaan seuraaminen oli jo asteen parempaa kuin edellisissä kokeissa eli ei ollut niin hapuilevaa, vaan kontakti säilyi melko kivasti, eikä pälyillyt ympäristöä tms. Suurin moka kuitenkin tapahtui ekassa täyskäännöksessä ja se menee kyllä ehkäpä vähän oman tyhmyyden piikkiin. Aloin nimittäin juuri vajaa viikko sitten oikein urakalla treenata täyskäännöstä vasempaan eli niin, että Jippi pysyy läpi käännöksen minun vasemmalla puolella. Koska tämä on kuitenkin vielä kesken, kokeessa tein edelleen saksalaisen täyskäännöksen. Tai ainakin yritin tehdä.... Jippi selvästi oli hämillään koko touhusta eli ei oikein tiennyt, mitä sen pitäisi tehdä ja päätyi tekemään ihan oman ratkaisun eli kääntyikin yllättäen poispäin minusta ja löytyi käännöksen jälkeen oikealta puoleltani :D Käänöksen jälkeen annoin uuden käskyn, jolla Jippi vaihtoi seuraamaan toiselle puolelle. Täysin käsittämätön moka, mutta tosiaan todennäköisesti johtui siitä, että tyhmänä olin alkanut opettaa toisenlaista täyskäännöstä juuri kokeen alla. Ensi kokeessa sitten toivottavasti onkin jo käytössä täyskäännös vasempaan ;)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9. Muuten oikein hieno, mutta nousi vasta tokalla käskyllä takaisin perusasentoon. Ei ottanut kontaktia palatessani vierelle eli ehkäpä ensimmäinen käsky meni siltä hieman ohi, eikä siksi siihen reagoinut.
Luoksetulo: 10. Jäi tällä kertaa jättäessä rauhallisesti paikoilleen (jee!) ja tuli reippaasti luokse.
Noutoesineen pitäminen: 9,5. Aavistuksen levoton suu, muttei mitään rajua pureskelua.
Kauko-ohjaus: 10. Videolla näkyy, että Jipin istumaannousutekniikka on tosiaan tuollainen asteittainen eli ottaa pikkuaskelia etutassuilla nousun yhteydessä. Tekee sen kuitenkin sen verran reippaasti, ettei pisteitä veroteta, mutta siltikin tarkoituksena olisi saada tekniikkaa hiottua pompahtavammaksi, ettei nousut jäisi vajaiksi sitten, kun välimatka on pidempi. Kaikkiaan kuitenkin ihan siistit kaukot.
Estehyppy: 10. Jäi ensimmäistä kertaa kokeessa odottamaan rauhallisesti paikoilleen jättäessä hypyn taakse (JEEE!!!). Ennen on aina tullut pari askellusta etutassuilla, kun on ollut malttamaton, mutta ehkäpä tiukka kuri agilityn lähtötilanteissa (en anna yhtään siirrellä tassuja) on auttanut! Vauhdikas hyppy.
Kokonaisvaikutus: 10.

Yhteispisteet: 191/200, ALO1, KP, sij. 2/12. Ja tällä tuloksella Jipistä tuli siis TK1 Wirneen Jippijaijee.



Kokeesta täytyy mainita vielä se, että tällä kertaa tykkäsin kovasti liikkeiden väleistä. Aiemmissa kokeissa on ollut vielä aika hapuilevaa, että miten me liikkeiden välit suoritetaan. Olen aina vapautuksen jälkeen palkannut kehumalla ja silittämällä, mutta sen jälkeen on kestänyt hetken ennen kuin olen saanut Jipin taas sivulle ja keskittymään. Nyt tämä sen sijaan toimi hyvin eli pyysin kehujen jälkeen suoraan sivulla ja seurautin "sivu"-käskyllä (muuten käytössä "seuraa") seuraavan liikkeen aloituspaikalle. Jippi hakeutui aktiivisesti aina liikkeiden välissä sivulle ja haki kontaktia, jolloin pääsin myös palkkailemaan sitä kehuin näissä kohdissa.

Nyt Jipin kuono kääntyy siis kohti avointa luokkaa, mutta ennen kokeisiin ilmoittautumista on meillä vielä töitä tehtävänä. Tässä listaa asioista, joissa eniten tekemistä (muitakin toki hiotaan vielä parempaan kuntoon):
-Seuraamiseen pitää opetella peruutusaskeleet (Tämä otettu työn alle ja edistyy kivasti)
-Ruutu pitää hioa kuntoon (Tätä treenattu harmillisen epäsäännöllisesti eli kunnollista edistymistä ei pääse tapahtumaan, kun treenit on kerran kuussa. Nyt siis aletaan treenailla tätä säännöllisemmin)
-Merkinkiertoon täytyy saada varmuutta (Tällä hetkellä Jippi osaa kyllä kierron 10 metristä, mutta yleensä ensimmäisellä käskyllä ei vielä lähde kiertämään, kun ei ole vielä bongannut edessä olevaa merkkiä, eikä tajua käskyllä vielä, että mitä sen pitää tehdä. Käskyllä se yleensä pälyilee ympärilleen, näkee merkin ja sitten seuraavalla käskyllä lähtee kiertämään. Tähän tarvitaan siis paljon varmuutta, että Jippi tunnistaa merkki-käskystä jo, että mitä tulee tehdä ja ehkäpä pitäisi miettiä virittelysanaa, jolla saisin Jipin vilkaisemaan eteenpäin ja bongaamaan merkin jo ennen lähetystä)
-Seuraamisesta istumaanmenoa täytyy hioa (nyt tarvitsee vielä pienen käsiavun, mutta tästä varmaan päästään eroon pienellä treenillä).
-Paikallaistumista täytyy alkaa treenailla (Tätähän ollaan tehty vasta ihan muutama kerta.)

Noutaminen on aika ok mallilla, vaikkakin edelleenkin Jippi hieman saalistaa kapulaa. Treenit ja hiominen siis ilman muuta jatkuu, mutta tuollaisenaankin noutaminen olisi ihan koekelpoinen. Kaukoissa ei tule vielä avoimessa uusia vaihtoja eli sikäli pitäisi kyllä avoimen kaukotkin sujua. Vahvistusta kuitenkin vielä halutaan tähän, sillä välillä on etäisyyttä kasvattaessa tehnyt sen, ettei nousekaan maasta istumaan. Useimmiten kuitenkin nousee eli tosiaan varmuutta vain hommaan. Ja yritetään saada tekniikkaa pompahtavammaksi niin, että istuma-asennot ei jäisi vajaiksi, vaikka avoimessa tosiaan etäisyys onkin jo hieman pidempi.

Tavoitteena on päästä korkkaamaan avoin myöhemmin keväällä, mutta katsotaan nyt, kuinka treenit lähtee käyntiin. Treenailtiin kesemmällä kyllä ylempienkin luokkien liikkeitä, mutta jotenkin nyt, kun on ollut aina joku alokas-luokan koe kiikarissa, on tullut treenailtua melkeinpä vain näitä alokkaan liikkeitä. Nyt siis täytyy ryhdistäytyä ja alkaa treenata laajemmin taas ylempien luokkien liikkeitä noiden avoimen juttujen lisäksi!

tiistai 5. tammikuuta 2016

HSKP:n toko vol 1

Jipin kanssa aloitettiin tosiaan viime lauantaina 2.1. treenaaminen HSKP:n kisavalmiille ja kisaaville koirille suunnatussa tokoryhmässä. Siellä on ohjeistuksenakin kirjoittaa treeneistä päiväkirjaa, joten koska muutenkin kirjoitan mielelläni treenikuulumiset blogiin, niin nämäkin tulee nyt tänne.

Vasemmalle käännös
Ensimmäiseksi tehtiin kaikki koirakot yhtä aikaa vasemmalle kääntymistä. Kouluttaja huomautti, että Jippi käyttää vähän turhan huonosti vasemmalle kääntyessä takapäätä ja tottahan tämä on. Se enemmänkin kävelee käännöksen läpi sen sijaan, että ottaisi sivuttaisi askeleita takaosallaan. Väljyyttä käännöksessä ei ole, mutta silti se olisi topakamman oloinen, jos takapää olisi aktiivisempi. Niinpä treenattiin tätä tekemällä paikoillaan kääntymistä vasemmalle. Alkuun jumppasin vähän namiavulla eli namia koiran ulkopuolella pitäen sain Jipin pyörimään ristiinaskeltaen takaosalla. Tämän jälkeen siirryttiin tekemään käännöksiä ilman namiapua eli otin pari askelta seuraamista, jonka jälkeen mahdollisimman tiivis käännös. Vähitellen alkoin selvästi takaosa aktivoitumaan eli vaikkei nyt vielä saatu käännöksestä superia, niin näyttäisi siltä, että pienellä treenaamisella kyllä saadaan vasemmalle käännöksiin ryhtiä. Alkoi taas houkuttelemaan myös täyskäännöksen vaihtaminen saksalaisesta vasemmalle täyskäännökseen, kun sekin näytti nyt treeneissä sujuvan melko kivasti.

Peruutus
Tätä ollaan menneellä viikolla treenailtu kotona niin, että ollaan käytetty seinää apuna vinoutta estämässä. Kivoja seuraamispätkiä on jo saatu tehtyä (muutamaa askelta), mutta ongelmaksi on meinannut muodostua Jipin liian kova peruutustahti. Nyt siis tehtiin peruuttamisia niin, että kädessä käytettiin vielä palkkaa eli sillä saadaan Jippi askeltamaan riittävän rauhallisesti ja yksi askel kerrallaan. Teki kivaa peruuttamista ja suoraan myös ilman seinän apua! Peruutuksissa en käyttänyt tutittamista tai "namilla taaksepäin työntämistä", vaan nami on kädessäni koiran nenän edessä ja jättämisen kautta pyydän peruuttamaan. Tällöin Jippi joutuu ihan itse päättää lähteä peruuttamaan, eikä peruutus tule vain siksi, että minä työnnän namia rintaa kohti.

Häiriöt
Koirakot levittäytyivät halliin ja kouluttaja kävi oman nuoren koiransa häiriköimässä yhtä koirakkoa kerrallaan. Ensin kouluttaja tuli vain kävelemään edestakaisin koirakon edessä - ei minkäänlaista reaktiota Jipillä, vaan säilytti kontaktin taukoamatta. Seuraavaksi kouluttaja alkoi tehdä oman koiransa kanssa häiriökäskyjä eli teki meidän edessä maahanmenoja - näissä kerran Jippi puoliksi käänsi päätään kohti häiriköivää koiraa, mutta palautti kontaktin heti ja ylläpiti hyvin. Lopuksi kouluttaja kaivoi taskustaan lelun ja leikitti riehakkaasti koiraa meidän edessä. Kerran Jipin katse harhaili kohti leikkivää koirakkoa, mutta "oijoi"-huomautuksella korjasi kontaktin takaisin ja pysyi hyvin. Kouluttaja kommentoi, että Jippi piti hurjan hyvin kontaktia ja olin itse asiassa yllättynyt itsekin, miten rauhallisesti ja keskittyneesti Jippi tuijotti minua, vaikka ympärillä tapahtui kaikkea kivaa ja häiriöt oli melko suuriakin. Näitähän onkin nyt treenattu eli edistystä on selvästi tullut, koska veikkaanpa, että vielä muutama viikko sitten homma ei olisi toiminut ihan yhtä siististi ;)

Paikkamakuu
Kaikki viisi koiraa kerrallaan ja alokasluokan paikkis. Jippi meni napakasti maahan omalla käskyllään (oltiin tokana rivissä) ja odotti rauhallisena muiden käskytysten ajan. Jätin etupalkan (lihapulla maassa). Jippi teki rauhallisen keskittyneen paikkiksen ja makasi siistissä sfinksiasennossa. Ei haistellut tai pälyillyt ympärilleen. Käskytettiin yksitellen istumaan ja Jippi tuli naapurin käskyllä ylös. Annoin palautteen (oijoi) ja käskin takaisin maahan. Kouluttaja hyppäsi meidän yli ja käskytti toisella puolella olevan koiran ensin ylös ja palasi sitten vasta meidän kohdalle. Tällä kertaa Jippi ei reagoinut naapurin käskyyn, vaan nousi vasta omalla käskyllä. Kouluttaja sanoi, että hyvät napakat maahanmenot ja nousut, mutta tosiaan häiriönsietoa tähänkin lisää. Jippihän ei näitä virheitä tee koskaan maahanmenovaiheessa, mutta epäilen, että paikkiksen loppuvaiheessa palkan odotus on jo sen verran kova, että siksi herkästi ennakoi... Täytyy treenata, koska nämä on niin turhia pisteenmenetyksiä!

Paikkisten jälkeen tehtiin kouluttajan kanssa yksi koirakko kerrallaan haluamaamme liikettä. Vuoroa odottaessa tein Jipin kanssa vasemmalle käännöksiä ja kaukoja. Omalla vuorolla halusin katsoa tulevaa ALO-koetta silmällä pitäen oikealle käännöksiä. Ne on Jipillä edelleen turhan väljät. Näihin saatiin neuvoksi tehdä paljon kääntymisiä niin, että koira otetaan perusasentoon heti käännöksen jälkeen. Myös paikallaan kääntymisiä. Muistuteltiin alkuun pari kertaa nami kädessä tiiviitä kääntymisiä ja tämän jälkeen ilman palkkaa sama homma ja oli parempi. Nyt vain näitä pitäisi muistaa tehdä usein, eikä niin, että keskittyy näihin kerran kuussa ja siinä välillä antaa koiran tehdä kymmeniä väljiä käännöksiä :D Ei oikein edistä oppimista....

Seuraavaksi katsottiin kaukoja alokkaan tyyliin. Kouluttaja sanoi, että oli napakat hyvät vaihdot. Istumaannousuun sanoi, että tekniikkaa voisi yrittää vielä hioa, sillä nyt Jippi ei nousu suoraan ikään kuin pompaten ylös, vaan sillä tulee pari nopeaa väliaskelta etusilla sen noustessa. Haluaisin sille kuitenkin pomppaavat nousut, eikä tuollaista "hinausta" eli niitä työstettiin ihan lähityöskentelynä. Läheltä käsiavulla ohjaten tekeekin kyllä pompahtavat nousut, mutta heti, kun ottaa etäisyyttä, vaihtuu tekniikka hinaavaksi. Riskinä on, että etäisyyden kasvaessa ennestään, asento jääkin sitten jo vajaaksi, jos tekee hinaamalla. Siksi nyt siis täytyy tehdä paljon sitä tekniikkatreeniä niin, että Jipillä jäisi lihasmuistiin se pompahtava tyyli!

Kaikkiaan olin oikein tyytyväinen treenien jälkeen. Niin kivaa, kun Jipillä on hyvä keskittymiskyky, eikä se vilkaissutkaan toisiin päin treenien aikana, vaikka samalla kentällä treenasikin neljä muuta vierasta koirakkoa. Tokotreeneissä on/off tuntuu myös toimivan toivomallani tavalla eli tekee hurjan innokkaasti töitä, mutta hyvin pystyin myös laittamaan Jipin välillä kentän reunalle "käy siihen"-käskyllä ja mennä auttamaan ruudun tekemisessä ilman, että Jippi yhtään kuumuu kentällä treenaavista/leikkivistä koirista. Agilityssa on nimittäin vähän sitä haastetta, ettei malttaisi odottaa.... Täytyisi yrittää kyllä työstää sinnekin tuollaista samanlaista odottamista!


perjantai 1. tammikuuta 2016

Tokotusta

Hugo ja Jippi testaamassa uutta sängynpeitettä. Koiriltahan on meillä pääsy kielletty sänkyyn silloin, kun olemme nukkumassa, ellei erikseen jostain syysyä pyydetä koiria sängylle. Ne kuitenkin saa mennä sängylle silloin, kun päiväpeite on paikoillaan ja Hugo tykkääkin tähystellä päivisin sängyltä naapuruston tapahtumia. Jippi sen sijaan ei mene sängylle koskaan ilman erillistä lupaa, vaikkei sitä päiväpeitotettuun sänkyyn hyppäämistä siltä olekaan mitenkään kielletty.

Tänään tuli tokoiltua molempien koirien kanssa kotosalla. Hugo pääsi treenaamaan rally-tokoa varten pyörähdyksiä. Hugo osaa seuraamisesta kiepin vasemmalle pienellä käsiavulla, mutta koska haluaisin häivyttää käsiapua edelleen, aloin opettaa ihan käskyistä pyörähdyksiä molempiin suuntiin. Pyysin siis "kieppi" käskyllä Hugoa pyörähtämään vastapäivään eli koirasta katsottuna vasempaan ja sitten "pyöri"-käskyllä taas myötäpäivään eli oikeaan. Ja Hugo oli siis edessäni ja itse istuin maassa eli tässä nyt tarkoituksena on saada Hugp pyörimään paikoillaan. Alkuun käytin käsiapuja, mutta kiepistä sai käsiavit todella pieniksi jo nopeasti. Pyöriminen taas on uudempi juttu, kun ollaan treenattu kieppiä vain vasemmalla seuraamisen yhteydessä eli siinä joutui antamaan vielä isompia käsiapuja. Tavoitteena on saada luitenkin molemmat suunnat sujumaan yhtä hyvin!

Hugo pääsi tekemään lisäksi myös kaukoja. Etäisyyttä kasvattaessa se herkästi jättää käskyihin reagoimatta, mutta nyt keskityttiinkin tekniikkaan ja tehtiin ihan lähietäisyydeltä. Sillä pysyy tosi kivasti takajalat kaikissa vaihdoissa paikoillaan, kun tekee läheltä. Harmi kyllä homma hajoaa etäisyyttä kasvattaessa, mutta rallya varten onkin tärkeämpää, että asentojen vaihdot sujuu puhtaasti minun ollessa vieressä.

Hugo teki myös peruutusta. Sehän osaa peruutuksen edelläni minusta pois päin, mutta seuraamisen yhteydessä peruutus on usein vinoa. Nyt hyödynnettiin alkuun käytävän seinää estämään vinoutta ja tuli nättiäkin pätkää. Tosin mahtui mukaan yksi oikealle vino peruutus, jonka seurauksena Hugo pakitti jalkojeni taakse ja jäi jalkoihin minun peruuttaessa. Vähän on siis vielä tekemistä, jotta paketti pysyisi kasassa :D

Jipin kanssa treenattiin peruuttamista. Sen kanssa on tehty minusta poispäin peruuttamidta palkasta luopumisen kautta ja koetin ensin minun sivulla peruuttamista myös niin, että jätin palkan eteen ja pyysin peruutusta, josta olisin sitten vapauttanut eteen palkalle. Tästä ei kuitenkaan oikein tullut mitään, sillä Jippi ei selvästi sisäistänyt, että mitä siltä oikein halusin. Niinpä tein saman jutun niin, että otin palkan vasempaan käteeni ja vein käden Jipin eteen sen ollessa vieressäni. Seisomisesta pyysin sen peruuttamaan ja alkuun palkkasin heti ensimmäisestä pakittavasta askeleesta. Tämän jälkeen aloin peruuttaa sen mukana. Päästiin tekemään muutamaa peruutusaskelta tällä tavoin eli vähän tuli edistystä. Toistaiseksi vielä apuna oli seinä tuomassa suoruutta peruutukseen.

Seuraavaksi tehtiin seisahtumista ja siitä maahanmenoa. Tajusin nimittäin, että Jippi on tehnyt maahanmenoja lähinnä istumasta ja seuraamisesta, mutta paikaltaan seisomasta ei olla treenattu. Tämä kuitenkin tulee jo avoimessa ruudun yhteydessä eteen eli ihan hyvähän sitäkin olisi opetella. Jippi herkästi tekee seisomasta maahanmenossa teputtelevia askeleita minua kohti, vaikka itse maahanmeno onkin ihan napakka. Teputteluihin kommentoin "oijoi" ja jätin palkatta ja käytin takapalkkaa estämään eteenpäin teputtelua. Saatiin lopulta teputtelu pois ja maahanmenot onnistui ilman eteenpäin syöksyä.

Lopuksi tehtiin vielä kaukojen maahan-seiso-maahan-vaihtoja eli hissiliikettä. Tehtiin edelleen niin, että olin Jipin vierellä maassa istumassa ja käytin käsiapuja taatakseni siistit vaihdot. Näitä vaihtoja ei kannata tehdä heti ensimmäisenä treeneissä, koska silloin maltti ei meinaa riittää siisteihin vaihtoihin, mutta nyt kun pohjalla oli muuta treeniä, niin jalat pysyi nätisti paikoillaan - ainakin valtaosin :D Nyt täytyy kyllä ehdottomasti ottaa näiden kaukojen seiso-maahan-seiso-vaihtojen kanssa tehokuuri, jotta päästään jättämään käsiavut pois ja vähitellen ottaa etäisyyttä. Nyt niitä on treenattu niin harvakseltaan, että tuntuu, että täytyy aina alkuun vain muistutella, mistä on kyse, eikä homma meinaa edetä lainkaa. Ihan minun saamattomuudesta kiinni tämä eli nyt vain otettava itseään niskasta kiinni ja treenattava näitä säännöllisesti :)

Tokorintamalle on tiedossa myös uusia tuulia. Nyt emme ole syksyllä tokoilleet lainkaan ohjatusti/ryhmässä ja se on näkynyt sellaisten suunnitelmallidten treenien puutteena. Itsenäisesti olen kyllä treenannut, mutta yleensä olen vasta treenaamaan alkaessani heittänyt päästä jonkin treeniaiheen ja moni aihe on jäänyt vähemmälle huomiolle. Perjantaisin ollaan syksyllä käyty VKK:n hallivuorolla treenaamassa, mutta se loppui tässä vuodenvaihteessa. Nyt kuitenkin päästiin Jipin kanssa kevättalveksi lauantai-iltaisin HSKP:n kisavalmiiden tokoryhmään, jota kouluttaa Pirkko Bellaoui. Lisäksi saatiin tokopaikka I-HAHn tokoryhmästä sunnuntai-iltaisin eli viikonloput onkin nyt tokopainotteisia. Lisäksi viikonloppuisin on tarkoitus myös Hugon kanssa treenailla sitä hajuerottelua ja innolla odotan niitäkin treenejä!

Kevättalven aikataulut on siis sellaiset, että maanantaisin on Hugon agilitytreenit (välillä saattaa Jippi tuurata tai olla molemmat koirat mukana, mutta pääsääntöisesti näissä on tarkoitus käydä Hugon kanssa), tiistaisin on Jipin agilitytreenit, keskiviikkoisin on Jipin peko-treenit ja viikonloppuisin on Hugon hajuerottelutreenit ja Jipin tokoja. Lisäksi Hugon kanssa on tarkoitus treenailla itsenäisesti rallya kevättalvellakin ja Jipin on tarkoitus käydä uimassa noin kerran viikossa. Sellaisia suunnitelmia siis tähän alkuvuoteen!

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Vuosi vaihtui varsin rauhallisissa merkeissä :) Viime vuonna oli Jipin eka uusivuosi ja Jippi otti silloinkin rennosti, mutta sitten yön vikalla lenkillä ihan meidän vierestä ammuttiin useita raketteja ja Jippi vähän säikähti. Jäi sitten mietityttämään, että mahtoiko se aiheuttaa rakettikammoa, mutta näköjään ei, koska Jippi ei ole reagoinut kyllä tippaakaan! Hugo välillä nostaa vähän päätä ja kuuntelee, muttei vaikuta mitenkään levottomalta. Nämä kuvat on otettu just vuodenvaihteessa, kun pamaukset oli pahimmillaan eli melko iisisti koirat otti :)