Lauantaina sitten oli vuorossa treenailuja, sillä Jipin kanssa oltiin HSKP:n tokotreeneissä (tästä erillinen postaus) ja Hugo pääsi hallille treenaamaan agia. Laiskoina ei jaksettu suunnitella rataa, vaan tehtiin rata kentällä valmiina olevien esteiden mukaan. Hugo pääsi treenaamaan erityisesti puomia (palkattiin alastulolle), putkiin irtoamista ja erilaisia keppikulmia. Oli kivaa ja Hugosta taas näki, miten innoissaan se oli. Sen kanssa treenaaminen nyt, kun kisasuunnitelmia ei enää ole, on hurjan hauskaa, kun ei tarvitse ottaa pieniäkään paineita siitä, että miten jokin juttu edistyy, vaan voidaan treenata ihan vain sillä ajatuksella, että kunhan on hyvä fiilis. Ja niin meillä onkin ollut!
Sunnuntaina vuorossa oli Jipin kanssa paimennusta Somerolla. Paimennettiin sisällä, joten treeniteemat valittiin se huomioiden eli ekalla kierroksella teemana olivay häkitykset (JAIKS - ekaa kertaa tehtiin näitä!) ja tokalla kierroksella kuljetukset ja suunnanvaihdot. Ekalla kierroksella aloitin lähettämälläJipin kiertämään lampaat ja kokoamaan ne lähelle häkin porttia. Tämän jälkeen kierrätin Jipin portin puolelle, johon käskytin Jipin maahan naama kohti lampaita. Tästä itse hilpasin portille Jipin taakse ja avattuani sen lähetin Jipin taas lampaiden toiselle puolen mistä tehtiin hillitty kuljetus portista häkkiin. Kun lampaat oli häkissä, taas koira maahan ja itse sulkemaan porttia. Tämän jälkeen sitten otettiin lampaat ulos eli portti auki, koira haltuun omalle sivulle ja yhdessä edettiin häkin reunaa oitkin kohtin takaosaa, jolloin samalla lampaat siirtyivät ulos. Kuulosti ja vaikutti vaikealta, mutta loppupeleissä olin yllättynyt siitä, miten malttavainen Jippi oli, vaikka treeni sisälsi paljon työskentelyä ihan lähellä lampaita. Kuunteli hyvin käskyt ja teki töitä rauhallisella temmolla. Hieno Jippi! Tokalla kierroksella tosiaan tehtiin jo tutumpia kuljetuksia ja suunnanvaihtoja. Kuljetukset sujuu jo aika ajoin aika kivasti eli Jippi malttaa edetä kuljetuksessa rauhallisesti ravaten. Minun sen sijaan pitäisi oppia kulkemaan nopeammin eteenpäin. Nyt jään herkästi varmistelemaan, että pysyyhän Jippi oikeassa paikassa ja tästä syystä joudun aika paljon pysäytellä Jippiä, jottei se ehtisi lampaiden rinnalle. Eli seuraavalla kerralla pitäisi muistaa talsia rohkeasti eteenpäin!
Kaikkiaan jäi hyvä mieli paimennuksesta. Tuntui taas, että ollaan me ainakin vähän edetty :) Ikuisuusongelma tuntuu olevan se lähetyksissä oleva liian pieni etäisyys eli Jippi ei lähde kiertämään omaan makuuni riittävän etäältä, vaan meinaa oikaista kaaren alussa. Sitten, kun se on jo kaarella, se kyllä kuuntelee "pois"-käskyä ja ottaa etäisyyttä, mutta lähdössä ei. Mitta onneksi ei sentään enää tee lähtöjä hurjasti sännäten tai kohti lampaita eli lähtee kyllä kiertämään lampaita, vaikkei tosiaan ihan yhtä kaukaa kuin olisi toiveena. Hirveästihän noissa sunnuntaina treenatuissa osioissakin on hiomista (plus että vielä on miljoona asiaa, jota ei ole treenattu lainkaan), mutta ainakaan ei tuntunut ohan kaoottiselta ja pysyin itse rauhallisena (valtaosan ajasta :D), jolloin Jippikin selvästi pysyy rauhallisempana. Kouluttaja jopa sanoi, että tätä menoa minulla ja Jipillä edessä olisi ensi kesänä paimennuksen esikokeet, mikä kuulodti aika hurjalta, mutta toisaalta kivalla tavalla jännältä. Katsotaan nyt, miten treenit jatkuu - vielä ei mitään lupauksia ;)
Sunnuntaina Hugo pääsi lisäksi rally-tokoilemaan. Opeteltiin pyörimistä molempiin suuntiin käskyillä "kieppi" (vastapäivään) ja "pyöri" (myötäpäivään). Tehtiin näitä niin, että Hugo oli edessäni ja siitä käsiavuilla näytin suuntaa. Kieppi on selvästi helpompi Hugolle, eikä se ihmekään, kun sitä on treenattu seuraamisen yhteydessä selvästi enemmän. Näiden treenien tsrkoituksena olisi opettaa Hugolle pyörähdykset molempiin suuntiin ilman voimakkaita käsiapuja, jotta seuraamisen yhteydessä tehdessäkin voitaisiin jättää kädellä "huitominen" pois. Vasemmalle käännöksiä treenattiin (taas.....) myös, mutta jotenkin ne ei vain lähde millään sujumana paremmin.. Hugo kyllä kääntyy ja käyttää jopa takaosaa jonkun verran, mutta kääntyy aina viiveellä eli rintamasuunta ei pysy minun kanssa samana... Seuraamise edistäminen sen sijaan on selvästi vähentynyt, kun ollaan panostettu seuraamiseem ja tehty seuraamisia takapalkalla. Tämä helpottaa kyllä omalta osaltaan käännösten tekemistä!
Eilen maanantaina Hugo oli ohjatuissa agilitytreeneissä. Lauantain treenit sujuivat hyvällä flow'lla, mutta nyt meno tökki pahemman kerran, kun radalla oli paljon takaakiertoja. Jokin niissä takaakierroissa on Hugolla ihan järjettömän vaikeaa, sillä se empii kiertoon lähtemistä ja sinne mentyään se empii sitä hyppäämistä. Muuten homma sujui ja intoa riitti, mutta joka kerta takaakierron kohdalla homma hyytyi melko täydellisesti. Kouluttaja muokkasi rataa niin, että päästiin eroon takaakierroista ja saatiin tehtyä hyvä pätkä :)
Jippi sen sijaan kävi eilen uimassa. Aiemmat neljä allasuintikertaa tuli tehtyä pelastusliivit päällä, mutta nyt Jippi sai uida koko puolituntisen ilman liivejä. Ja melko hyvältä näytti uimatekniikka eli ei lähtenyt takapää vajoamaan, joten jatkossa saakin sitten uida aina liivittä.
Tänään aamulla ulkona odotti valkoinen yllätys, kun lunta oli satanut ihan kunnolla ja satoi yhä edelleen. Jippi oli riemuissaan ja Hugo vähän vähemmän riemuissaan :D Lumestahan Hugo kyllä tykkää, jos se on maassa, mutta märkä lumisade ei poitsua oikein innostanut....
Teidän paimennus oli kyllä tosi hyvännäköistä! Kokeisiin vaan kesällä ;)
VastaaPoistaNo saa nähdä päästäänkö kokeisiin asti :D Paimennus on jotenkin sellainen laji, että aina kun kerran menee ihan hyvin, niin todennäköisesti seuraavalla kerralla palaa maan pinnalle, kun kaikki taas leviääkin käsiin :D Mut täytyy katella, miten lähtee nyt kevään mittaa homma edistymään!
PoistaNo saa nähdä päästäänkö kokeisiin asti :D Paimennus on jotenkin sellainen laji, että aina kun kerran menee ihan hyvin, niin todennäköisesti seuraavalla kerralla palaa maan pinnalle, kun kaikki taas leviääkin käsiin :D Mut täytyy katella, miten lähtee nyt kevään mittaa homma edistymään!
PoistaPaimennus kyllä kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta. Täytyykin koittaa joku kerta ehtiä mukaan aluksi vaikka katselemaan ja kunhan Cava kasvaa niin kokeilemaan :)
VastaaPoistaSe on tosi hauskaa eli ehdottomasti kannattaa tulla kattelemaan ja sitten toki itekin Cavan kanssa mukaan, kunhan vähän kasvaa :) Kivaa saada lisäystä Wirneen paimennusporukkaan!
Poista