Agiradat tuli korkattua

Viime lauantaina Jipillä oli tosiaan vuorossa elämänsä ensimmäiset agilityradat kisoissa, kun suunnattiin JAU-Areenalle Sipooseen kisailemaan kahden startin verran. Tuloksilla ei juhlittu, mutta kokemusta rikkaampia ollaan ja mahtuihan radoille paljon hyvääkin.

Itse jännitin lähinnä kontaktien onnistumista, joten olin melko varma, että mahdolliset virheet tulisi niiltä (korkeat kierrokset voi aiheuttaa vielä satunnaisesti läpijuoksuja puomilla/keinulla ja juoksu-A:lla on vielä sen verran vähän vielä treeniä alla, etten tiennyt miten se kestää kisavireen). Yllätyksekseni virheet tulikin sitten pääosin muualta.

Ekaan rataan olin kaikkiaan tyytyväinen. Jipillä oli kiva vauhti, se teki töitä keskittyneesti ja hoiti oman osuutensa oikein mallikkaasti. Virheet meni täysin mun piikkiin! Keppien jälkeisellä hypyllä valssasin just riman päällä (eli siis myöhässä...) ja vaikka toki toivonkin pääsevämme siihenkin vaiheeseen joskus, ettei rimat ole niin herkässä edes minun töppäillessä, niin vielä näin ei ole, vaan Jippi kyllä vielä reagoi minun myöhästyneisiin ohjauksiin aika ajoin tiputetuin rimoin - kisatilanteessa etenkin. Tuossa kohdassa haastetta lisäsi se, että Jippi kiihtyi kovasti kepeillä (mm. vikisi kepitellessään), kun ei päässyt eteenpäin niin kovaa kuin olisi halunnut, joten keppien jälkeen taisi tulla myös vähän huolimaton hyppy kiireen takia. Hylkäykseen johtava virhe tuli sitten ihan loppusuoralla, kun vapautin Jipin puomilta typerästi ollessani ihan sen vieressä. Sen katse oli visusti minussa, koska olin juuri kovasti kehunut sitä hyvin suoritetusta kontaktista, joten se tuntui vähän kyttäävän minulta palkkaa, eikä näin ollen ehtinyt sitten enää bongata ajoissa edessä olevaa rengasta. Radalla erityisesti tykkäsin siitä, että vauhti oli kiva, kaikki kontaktit sujui (Rento juoksu-A ja hyvät stopit keinulla ja puomilla), kepit onnistui hyvin ja kaikkiaan meno oli aika sujuvaa.

Tokalla radalla tulikin sitten jo useampia virheitä ja lopulta tultiinkin pois kesken radan (tuomari halusi, ettei asioita jäädä liiemmin hinkkaamaan kesken radan ja vähän hinkkaamiseksihan tuo meni...). Alku oli haastava, koska heti kakkosesteelle oli tarkoitus tehdä sokkari ja itselleni aina heti lähdössä tapahtuvat ohjaukset on rytmityksellisesti erityisen hankalia. Olin ennakkoon arvellut, että kakkosrima on herkässä ja sieltähän se sitten putosi... Annoin ehkä rimanpudotuksen jäädä vähän liikaa vaivaamaan, sillä itsellä paras terä jäi uupumaan ja mm. keinun kesken annoinkin vahingossa puomin käskyn. Tokihan sillä ehkä olisi voinut olettaa Jipin ottavan kontaktin, mutta nyt tuli kyllä kaikkiaan niin kovaa keinulle, että meni sitten lopulta läpijuoksuksi ja voi olla, ettei tilannetta olisi pelastanut edes se, että olisin jättänyt sen puomin käskyn sanomatta. Keinu sitten uusittiin ja sen jälkeen putosi vielä toinenkin rima ja omasta mielestä melko syyttä eli taisi mennä hosumisen piikkiin (siis me molemmat taidettiin tuossa vaiheessa jo vähän hosua). Keppien kohdalla päässä löi aivan tyhjää, enkä millään saanut juuri sillä hetkellä mieleeni keppien käskyä, joten ohjasin kohti keppejä sanomatta sanaakaan. Eipä näyttänyt tosin Jippiä haittaavan, koska imi kepeille oikein mallikkaasti siltikin. Seuraavassa putkessa Jippi sitten jäi liukastelemaan (kuului, että kaatui putkessa) ja se palasi putkesta ulos menopäästä. Niinpä heitin sen vielä kerran putkeen ja kurvattiin juoksu-A:n kautta maaliin. Radan jälkeen oli kyllä harvinaisen epäonnistunut fiilis, eikä juuri sillä hetkellä muistunut mieleen mitään positiivista kyseisestä radasta. Onneksi tuli kuitenkin videoitua, että saattoi sitten hetken päästä palata katsomaan rataa ja huomata ne onnistumisetkin, kuten hyvä puomi, hieno juoksu-A ja sujuvat kepit, vaikka niitäkin ohjaaja yritti sössiä unohtamalla käskytyksen täysin.

Ja pakko sanoa, että vaikka toistaiseksi vielä tuntuu siltä, että kisavire aiheuttaa pientä sähläilyä - siis lähinnä minä itse huomaan olevampi paljon "hektisempi" kisatilanteessa, mikä varmasti heijastuu sitten koiraankin - niin kyllähän silti se on paljon kivempi, että koira on pikkuisen "turhan innoissaan" kuin, että kisatilanne saisi aikaan paineistumista/lamaantumista. Nyt siis jatketaan kisaamisen treenaamista ;)

Ja Jipistä täytyy kyllä vielä sen verran sanoa, että on se aika mainio kisakaveri. Se on normaalisti agitreeneistä ihan kierroksilla, mutta kun toin kisapaikalle sen oman kevythäkin, niin se odotteli koko kisapäivän lainkaan mutisematta tai höntyilemättä. Rauhoittui siis heti, kun oli odottamista tiedossa, mutta sitten hommiin ryhtyessä kuitenkin kiihtyi melko lailla nollasta sataan hetkessä :) Hieno tyttö ja hienot kisahermot! Vielä, kun saisi ne kisahermot itsellekin :D Jännitystä ei ollut ilmassa itsellä missään vaiheessa kisapäivää, mutta ehkä pientä yliyrittämisen makua oli, kun oli sellainen fiilis, että parhaimmillaanhan ne radat voisikin onnistua nollalla. Ensi kerralla siis yritän sulkea nollatavoitteet pois mielestä ja mennä tekemään treenimäistä suoritusta :) Tosin, helpommin sanottu kuin tehty....