maanantai 14. maaliskuuta 2016

Leireilyä

Bongasin jokin aika sitten myynnissä olevan irtopaikan Niinu Agility Sportin Pilottileirille 12.3., ja minähän sitten toki menin ja ostin paikan, kun kerran oli ihan vapaa päivä kalenterissa :) Niinpä Jipin kanssa tulikin vietettyä viime lauantaina klo 9.00-20.00 Masalassa agilityhallilla!

Aamu alkoi ysiltä ohjaajan fysiikkatreenein. Itse olin tästä leiriosuudesta ennakkoon vähän kauhuissani, koska faktahan on, että minulta on kyllä jäänyt kaikenlainen lihaskuntoreenaus ja aktiivinen kunnonkohotus väliin ja minun kuntoilut ovat perustuneet lähinnä koirien kanssa lenkkeilyyn (välillä juosten, mutta iiiiiihan liian harvoin....) ja agilityn treenaamiseen. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä tunnin kuntopiirimuotoinen treenailu tuntui sopivan raskaalta, muttei mitenkään ylivoimaiselta. Tokikaan treenin ei ollutkaan tarkoitus olla mikään kamala rääkki, koska pitihän meidän jaksaa vielä siihen päälle agilitytreenejä, mutta kuitenkin ihan hyvät fiilikset jäi näistä treeneistä ja omasta jaksamisesta :) 

Tokaksi meidän ryhmällä oli vuorossa hyppytekniikkaa Mari Sydänmaanlakan kouluttamana. Treenattiin treeniä, joka googletuksen perusteella kulkee myös nimellä slice. Esteet oli siis X:n muodossa niin, että keskikohdassa oli yksi hyppy, jonka korkeus vaihteli noi 40-55 cm välillä ja sitten X:n jokaisessa sakaran päädyssä oli ponnari siivekkein. Koira eteni sisi diagonalissa joko vasempaan tai oikeaan niin, että koira kulki suoraan, mutta hypyt oli kulkusuuntaan aavistuksen viistossa. Mahdollisimman hankalasti selitetty, mutta ehkäpä edes ne, jotka kyseistä treeniä ovat tehneet, ymmärsivät mistä on kyse. Tai sitten eivät... :D No, joka tapauksessa treeni sujui ihan hyvin ja tekniikassa itsessään ei ollut moitittavaa. Hieman Jippi parilla toistolla kuulemma oli oikealle vino (siis banaanimainen) hypätessä, kun suoritussuunta oli oikealle, mutta saattoi johtua ihan siitä, että näillä kerroilla olin itse koiran oikealla puolella eli saattoi "painua" minua kohti. Muilla toistoilla ei vinoutta ollut havaittavissa. Toistojen myötä Jippi herkästi alkoi hypätä vähän selkä notkolla eli selvästi väsyi, mikä taas muistutteli siitä, että syviä lihaksia olisi syytä jumppailla! Täytyypä taas siis lisätä dobo-treenit/tasapainotyynyilyt viikkoaikatauluihin... 

Seuraavaksi siirryttiinkin Leena Inkilän ratatreeneihin. Sai itse valita halusiko tehdä kokonaista rataa vai halusiko keskittyä esim. kontakteihin tai keppeihin. Me päätettiin tehotreenata kohtia, joissa oli puomi ja kepit, joten tehtiin vain radan alkupätkää. Alla pieni videokooste treeneistä. Puomi toimi tosi kivasti sikäli, että Jippi teki hienot stopit jokaisella suorituskerralla! Kepeillä treenattiin itsenäistä suoritusta loppuun asti ohjaajan jäädessä taakse käyttäen apuna etupalkkaa. Lisäksi treenattiin toisessa keppikohdassa vaikeaa umpikulmaa. Oli selvästi haastavaa ja häiriintyi kovasti minun liikkeestä, kun vaihdoinkin takana toiselle puolelle keppejä, mutta kun treeniä vaikeutti asteittain, niin alkoi vähitellen toimia. Täytyypä ottaakin keppikulmat tehotreeniin omatoimitreneissä! 
Ruokatauon jälkeen oli vuorossa sitten koiran kehonhallintatreenejä Mari Mäkelän kouluttamana. Tehtiin dobopallolla jumppailuja ja sitten vielä tasapainotyynyllä sekä niin, että etupää oli tyynyllä että niin, että takapää oli tyynyllä. Saatiin hyviä vinkkejä taas kotitreeneihin, jotta saadaan tosiaan Jipille niitä syviä lihaksia vielä parempaan kuntoon! 

Vikana vuorossa oli Teemu Linnan ratatreenit. Rata oli tosi kivan oloinen. Sopivasti haastetta, muttei kuitenkaan mitään pelkkää pientä tekniikkapyöritystä, vaan oli oikeasti kunnolla eteneviä pätkiäkin. Saatiin hyviä oppeja näistäkin treeneistä ja koutsi potki olemaan rohkeampi radalla. Sain myös heti alkuun noottia siitä, että kun tehtäväksi oli annettu edetä alusta A:lle asti, niin lopetinkin pari estettä ennen A:ta, kun pituudella myöhässä tehty vastakäännös johti käännöksen leviämiseen. Tämä johti keskusteluun, jossa tuli myönnettyä kyllä täysin se oma iso ongelmani, etten pysty kasata itseäni täysin ekan mokan jälkeen. Kisoissa eka rimanpudotus tai koiran empiminen esteellä tms,, saa minun pakan leviämään, huolimatta siitä, johtiko tämä virheeseen vai ei. Treeneissä taas on todella yleistä, että lopetan tekemisen aina heti, kun jokin kaarros leviää. Kyllähän sekin toki välillä on tarpeen ja pitäähän niitä käännöksiä hioa tiukemmiksi, mutta oli puhetta, että välillä pitää treenata sitä taisteluhenkeä eli että pystyisikin jatkamaan treeniä unohtaen tehdyt mokat ja tsempaten täysillä loppuun asti. Ei tekisi siis minulle yhtään pahaa tehdä nollaratatreenejä aina silloin tällöin! 

Kaikkiaan leiripäivä oli todella antoisa ja saatiinpa jopa kotiläksyjä mietittäväksi. Oltiin molemmat Jipin kanssa kotiin lähtiessä aika poikki, mutta ainoa ero oli se, että minä olin ihan poikki vielä kotiin tullessakin, kun taas Jippi marssi sisään, bongasi lattialta pallon ja rupesi riehumaan :D Ostin seuraavallekin pilottileirille irtopaikan eli päästään taas tehotreenailemaan yhdeksi päiväksi huhtikuun puolivälin paikkeilla - jee!! 


2 kommenttia:

  1. Nää agilityn teholeirit vaikuttaa kyllä tosi kivoilta. Mulla on muutama tuttu treenannut fitdogin leireillä ja monipuolisia ja antoisia ovat varmasti treenipäivät :) Jippi on kyllä niin hieno <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosiaan kiva konsepti toi leiri! Meille kaksipäiväiset leirit voisi vielä olla vähän turhan rankkoja, mutta toi yksi päivä oli just sopiva :) Ja yleensähän kyllä kaksipäiväisillä leireillä on puolestaan vähän vähemmän ohjelmaa per päivä eli ehkä vähän kevyemmällä ohjelmalla niitä jaksaisi kaksikin peräkkäin!

      Jippi on kyllä tosi kiva treenikaveri - parempaa ei voisi toivoa <3 Vähän mentiin epämukavuusalueelle noissa keppitreeneissä, koska oli meille tosi haastavia kulmia. Mutta hyvä niitä vaikeampiakin on alkaa treenata nyt, kun perus kepittely sujuu jo hyvin :) Ja kyllähän niitä kulmia tuli treenattua silloin, kun 2x2-menetelmällä aloiteltiin, mutta jotenkin on jäänyt ne vähemmälle treenille, kun siirryttiin tekemään kokonaisia keppejä....

      Poista