torstai 24. maaliskuuta 2011

Väsymystä ilmassa

Hugon ruokahaluttomuus on jatkunut yhä... välillä pienellä suostuttelulla suostuu syömään suurempia annoksia (varsinkin, jos edellinen ateria on jäänyt niukaksi) mutta muutoin ei oikein maistuisi millään. Tänään Hugo on ollut hieman väsähtäneenkin oloinen - mahtaako johtua syömättömyydestä vaiko sitten eilisistä leikeistä? Onneksi tuo ruokahalu ehkäpä pikkuhiljaa näyttää taas normalisoitumisen merkkejä - tänään iltaruoasta katosi hyvällä ruokahalulla lähes kokonainen annos!

Tosiaan eilinen oli touhuja täynnä Hugolla. Minulla oli taas aamupäivä vapaata, joten käytimme sen hyväksemme lenkkeilemällä Kaijan ja Nepin kanssa. Lähes koko lenkin ajan jaksoivat Hugo ja Neppi touhuta ja vauhtia riitti! Lenkin yhteydessä olemme aina ottaneet myös tottistreenailua. Muutoin sujui hyvin, mutta teimme mielenkiintoisen havainnon: Olen opettanut Hugolle ns. komentosarjaa istu-maahan-istu ja se on oppinut nuo siirtymiset asennosta toiseen hyvin. Nyt se sitten onkin olevinaan ovelampi kuin minä ja tarjoaakin oikeastaan pyytämättä näitä aina, kun pyydän Hugon maahan. Eli kotiläksyksi saimme harjoitella ihan pelkkää maahanmenoa ja siellä pysymistä. :) Hugon mielestä on ihan tylsää olla maassa ja saada yksi palkka, kun voisi vaihdella istu-maahan-istu-maahan... ja saada tästä monta palkkaa!

Eilen illalla Hugo pääsi sitten vielä leikkimään pihan koirien kanssa. Siitä todisteena vain tämä yksi kuva. Yritin kyllä tovin ajan saada kuvaa, joka olisi kaikista kolmesta koirasta edustava, mutta ruutu oli jo tyhjentynyt koirista ennen kuin ehdin painaa nappia.. Joten totesin, että tämä saa kelvata:

Huomatkaa reilulta tuntuva joukkuejako :) Nämä kolme leikkivät pihalla usein yhdessä, eikä kokoerokaan tunnu haittaavan! Vauhdissa pienemmät oikeastaan päihittävätkin Hugon ja vetoleikeissäkin antavat kyllä oikein reippaan vastuksen!

Tässä pari kuvaa toissapäivältä - Hugolla jälleen vahtivuoro ja katse ei juurikaan irtoa parkkipaikan tapahtumista. Ajaa siis samalla auton murtohälyttimen asiaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti