tiistai 27. maaliskuuta 2012

Treenejä ja koirakävelyä

Viime viikolla ei ollut torstain tokotreenejä, joten treenailtiin silloin itsenäisesti pihalla. Teemana oli vapaana seuraaminen ja seuraamisesta pysähdykset, käännökset ja täyskäännökset. Suurin ongelma seuraamisessa tahtoo nykyään olla kontaktin pysymättömyys. Tämä tuottaa ihan todella välillä ongelmia, koska Hugo kyllä seuraa nätisti, muttei välillä pitkiinkään pätkiin hae kontaktia. Ja kun se ei ole kontaktissa, ei seuratessa tehdyt käännökset ja pysähdyksetkään suju nopeasti ja siististi, koska se ei keskity täysillä. Otin tähän avuksi sen, että laitoin lihapullan aina huulieni väliin ja näytin Hugolle, että se on siellä. Näin Hugo haki kontaktia paljon enemmän ja kontaktissa psähdykset ja käännöksetkin oli huomattavasti sujuvampia! Palkkasin aina sitten huulien välissä olevalla namilla ja tällä tyylillä on jatkettu harjoittelua. Jospa se kontaktihakuisuus taas lisääntyisi vähitellen.

Sunnuntaina olimme HPH:n tottistreeneissä ja aiheena oli maahanmeno. Teimme kuitenkin myös ryhmässä seuraamista, täyskäännöksiä, seisomisia ja muita pieniä tehtäviä. Hyvää häiriötreeniä oli taas, kun olimme ryhmässä, jossa oli kolme koirakkoa rinnakkain ja neljä peräkkäin. Hugo pysyi hyvin kontaktissa seuraamisissa ja myös maahanmenot meni hyvin. Saatiin vähän noottia käsiavustuksesta sivulletuloissa - pitäisi kuulemma jo päästä tästä eroon :P Eli nyt harjoittelemme sitten kaikkia liikkeitä jo ilman käsiapuja :) Treenit sujui hyvin ensimmäiset 40 minuuttia, mutta tämän jälkeen alkoi väsymys/keskittymiskyvyn puute näkyä Hugossa eli sen jälkeen sai taas ihan urakalla tehdä töitä, että sai kontaktin pysymään ja Hugon keskittymään. Onneksi loppupätkällä teimme myös vähän "ei-niin-vakavia" treenailuja eli mm. seuraamista niin, että koira on ohjaajan jalkojen välissä sekä kävelyä niin, että koira pujottelee jalkojen välistä.

Eilen oli Hugolla ansaittu lomapäivä ja suuntasimme siis ihan vain lenkille ilman treenejä. Luin edellisestä Koiramme-lehdestä jutun, jossa kerrottiin koirakävelystä. Ideana on siis, että koira päättää reitin ja tahdin. Touhu kuulosti vähintäänkin hupaisalta, joten päätin kokeilla tätä. Niinpä eilen lähdimme koko porukalla - minä, Markus ja Hugo - koirakävelylle! Ensimmäiset risteykset olivat hankalia, koska Hugo on tottunut kulkemaan suht vierellä lenkkeillessä, eikä se millään meinannut ymmärtää, että se voi ihan oikeasti päättää mihin suuntaan mennään. Vähitellen se alkoi kuitenkin ymmärtää jutun jujun ja niinpä me menimme hugo tahtomaa reittiä. Toki vähän joutui puuttumaan esimerkiki siihen, että hajuja ei voinut antaa haistella vapaasti ja jossain vaiheessa täytyi alkaa tietysti vähän rajaamaan käännösvaihtoehtoja, jotta päädyttäisiin joskus kotiinkin. Oli se Hugo muuten aika epeli, sillä eiköhän me löydetty itsemme lopulta koirapuiston porteilta! Siitä sitten täytyi Hugoa kehottaa, vaan jatkamaan ohi, mutta Hugopa oli niin ovela, että se lähti jatkamaan hiekkatietä, joka kulkee puiston ympäri ja kovasti suuntasi takasin koirapuistolle. Tässä vaiheessa täytyis vain puuttua peliin ja ohjata Hugo pois päin koirapuistosta. Oli kyllä kaiken kaikkiaan virkistävä ja hupaisa kokeilu! Täytyy kyllä uusiksi kokeilla, muttei liian usein.. Varmaan alkaisi vähitellen karista lenkkeilyyn kuuluvat käytöstavat, jos aina saisi mennä ihan minne tahtoo, ja kävelyttäjät vain seuraisi perässä :)

Tänään oli sitten agilityn vuoro ja suuntasimmekin sitten Ojankoon. Taas oli ihan huippuhieno fiilis agiliidellessä, kun koira pysyi hallinnassa ja tehtävät sujui kivasti. Kaverikaan ei enää tuoksahdellut extrahyvälle eli kertaakaan ei Hugo eksynyt toisian koiria luvattomasti moikkaamaan, vaan työskenteli koko tunnin keskittyneenä minuun ja tehtäviin. Kepit meni jo aika kivasti eli nyt ei tullut yhtään lintsausta keppiväleissä ja vauhtiakin alkaa jo vähän löytyä. Keinua mentiin yhä niin, että namin kanssa pysäytin menon keskikohdan jälkeen, annoin keinun rysähtää alas ja sitten annoin luvan jatkaa - ja hyvin sujui näin. A-esteellä ja puomilla aloimme jo treenailla kontakteja eli esteen päädyssä olevalle kontaktipinnalle pysähtymistä. Pysäytin Hugon kontaktipinnalle ja annoin luvan jatkaa käveltyäni vähän matkan päähän. Hyvin Hugo malttoi odottaa, kunhan itse olin näyttämässä alkuun pysähdyspaikan. Teimme ensimmäiset 40 minuuttia erilaisia harjoituksia, mutta tämän jälkeen huomasin koirassa väsymyksen merkkejä, joten otimme lopun ihan rennosti. Lepäiltiin, katseltiin toisten menoa, käppäiltiin ja tehtiin parit paikkamakuut ja muut tokoilut. Ja kivaa oli kyllä taas!

Tässä vielä agilityvideo kahden viikon takaa. Meno vielä tosi kankeaa eli vauhtia ei vielä ole kovinkaan paljoa ja ohjaaja on pussin jälkeisillä esteillä onnettoman myöhässä. Pussin jälkeisen este putosikin ja muurille ohjasin ihan liian myöhään - siinä Hugo kuitenkin pelasti :)

2 kommenttia:

  1. Kylläpä Hugo on edistynyt hienosti siitä kerrasta kun olin mukana katselemassa treenejä...t M

    VastaaPoista
  2. Joo, on sitä edistystä kyllä tullut siitä! Musitaakseni silloin Hugo mm. puomilla vielä otti minusta ja kurssin kouluttajasta tukea ja eteneminen oli noin askeleen verran minuutissa :)

    VastaaPoista