Pikaisesti tulin vielä päivittämään - olimme äsken Hugon kanssa lenkillä ja nyt otettiin namit ja lelut mukaan, tavoitteena siis lenkki niin, että molemmilla on hauskaa :) Ja niinhän meillä olikin!
Hugo sai kulkea pääosin vapaana - sen verran hiljaista oli. Aina vastaantulijoiden kohdalla otin Hugo vierelle kulkemaan ja palkkasin namilla. Koirien kohdalla joko otin namin kanssa vierelle kulkemaan tai sitten istutin odottamaan, että toiset ohittavat meidät. Parina kertana otin hihnaan ja parilla kerralla olin vain valppaana eli seurailin, että kiinnittääkö Hugo huomionsa koiraan vai keskittyykö minuun ja tulevaan palkkaan. Ja hienosti sujui - kertaakaan ei liiemmin kiinnittänyt huomiota koiriin. Saattoi vilkaista, muttei yhtään yrittänyt mennä lähemmäksi tai lähteä perään.
Puolivälissä lenkkiä otimme tokoilua ihan vain pikaisesti. Tehtiin pätkä seuraamista käännösten kera ja parit maahanjätöt. Palkkasin pallolla ja tänään vire olikin selvästi taas parempi! Hugo työskenteli mielellään ja innokkaana. Tänään panostimme extrapaljon myös siihen, että pallon palautus sujuisi nätisti ilman kiistelyjä. Palkkasin aina heti, kun Hugo irroitti otteen, eikä kertaakaan jäänyt vetämään kilpaa. Pohdinkin, että varmaankin tämä pallon irroittamattomuus johtuu usein siitä, että palkkaan välillä niin, että pallo on kädessäni ja Hugo vauhdista saa napata siihen kiinni ja leikimme sitten vetoleikkiä. Tällöin "irti"-käsky ei selvästikään tunnu toimivan eli Hugo jatkaa vain vetämistä. Tänään palkkasin kuitenkin joka kerta niin, että heitin pallon ja pyysin Hugoa palauttamaan sen. Palauttaessa sanoin "irti"-käskyn ilman, että lähdin yhtään vetämään palloa. Ja tällöin ote irtosi joka kerta. Ja vielä, kun tuli lihapullapalkka perään, niin homma toimi hienosti. Tätä treeniä siis lisää, niin voidaan sitten jatkossakin käyttää tätä pallopalkkaa treenatessa!
Tänään oli siis kaikin puolin hyvä lenkki. Yhteistyö sujui ja Hugo oli selvästi innokkaampi saadessaan vaihteeksi olla vapaana. Olen huomannut, että sen yleinen kiinnostus koiria kohtaan on ehkä hieman laskenut - joko leikkauksen tai aikuistumisen tai kenties molempien seurauksena. Nykyään vapaana pitäminen ei siis enää ole mahdottomuus, kunhan itse pysyy sikäli valppaana, että ehtii pyytää Hugon vierelle ajoissa ennen mahdollisia koirien ohituksia. Tässä lähellä lenkkeilemme pääosin lenkkipoluilla eli siellä joutuu kyllä pitämään koiraa kiinni - lenkkeilijöitäkin on aika paljon. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että Hugoon voi jo enemmän luottaa eli sen innoittamana tulee varmasti useammin lähdettyä lenkkeilemään paikkoihin, jossa pystyy pitämään koiraa vapaana :) Mukavaa vaihtelua meille molemmille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti