sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Täsmätreenejä

Viime tiistaina 7.4. Jipin kanssa oltiin taas Akatemialla treeneissä ja kouluttajana Juhaa tuurasi Sanni Husso. Oli hyvät treenit ja tas tuli todettua, että kyllä se Jippi on vain oppinut jo kaikenlaista. Hienosti typy irtosi putkiin ja kouluttajakin sanoi, että sillä on ikäisekseen jo melko hyvä radanlukutaito. Kuitenkin treeneihin mahtui myös pätkiä, jotka olivat nimenomaan minulle ihan älyttömän vaikeita, enkä meinannut onnistua sitten millään. Ja nämä olivat taaskin kohtia, joissa oli takaakierto-päällejuoksu tai takaakierto-persjättö. Itse jään hirveästi varmistelemaan sitä takaakiertohyoyn ohjausta ja olin kerta toisensa jälkeen kamalan myöhässä.
Tehtiin alkuun pätkää 5-9 ja tässä kutosen päällejuoksu sujui hyvin, koska siinä uskalsin olla rohkeasti edellä ja olin selvästi poissa koiran tieltä hypyn jälkeen. Seiskan takaakiertokin sujui hyvin, koska siihen yhdistyi valssi ja oma liike "auttaa" koiran yli hypystä. Tämän jälkeen tehtiin pätkää 11-16. Tässä tehtiin hypylle 12 pakkovalssi ja sitten hiottiin hetki putkiin 14 ja 15 lähetyksiä niin, että lähetin rohkeammin kauempaa. Ja hienosti Jippi irtosi putkiin eli ihan turhaan alkuun ryntäsin sitä auttamaan putkille. Vikana pätkänä tehtiin 20-25 ja tässä tulikin sitten ne haasteet vastaan. Hypyn 20 takaakierto-päällejuoksu oli minulta tosi tökerö, sillä sorruin pakittelemaan hypllä ikään kuin vetäen koiran yli hypystä, sillä Jippi vielä kovin helposti tuollaisissa kohdissa jättää hypyn hyppäämättä ja lähtee minun liikkeeseeni mukaan kiertäen koko hypyn takaa. Sama juttu meinasi käydä hypyllä 22, mutta Sanni tuli sitten auttamaan seisoen kuvasta katsoen alemman siivekkeen vasemmalla puolella estäen Jipin ajautumisen esteen ohi. Näin sain rohkeutta tehdä persjätön aiemmin ja tuli hyviäkin suorituksia. Hyvä treenit kaiken kaikkiaan, mutta tuli kyllä todettua, että päällejuoksut tarvitsevat nyt kovasti vahvistamista ihan yksittäisenä ohjauksena. Mehän ollaan niitä tehty oikeastaan vain ratatreenin osana eli se on sen verran haastava juttu meille molemmille, että täytyy tehdä sen kanssa ihan täsmätreeniä palkka-avun kera.

Keskiviikkona 8.4. oltiin Jipin kanssa meidän molempien ensimmäisissä rauniotreeneissä. Peko-ryhmän kanssa aloitettiin siis kesäkausi eli tästä eteenpäin meillä on joka toinen viikko rauniotreenit ja joka toinen viikko hakutreenit. Lisäksi viikko-ohjelmaan tulee nyt mukaan joka toinen viikko tottelevaisuus- ja ketteryystreenit. Raunioilla Jipille laitettin kolme maalimiestä piiloihin. Se etsi taas keskittyneesti, eikä ollut uudesta paikasta moksiskaan. Kivikasoissa ja autonrengaspinoissa Jippi kiipeili reippaasti, samoin kuin syöksyi innokkaasti kaadettuun roskikseen, josta löytyikin maalimies. Kiikkerät vanerilevyt sen sijaan oli vähän jänniä alustoja, mutta tekee kyllä Jipille hyvää päästä kaikenlaisiin alustoihin totuttelemaan työn lomassa. Hienoa oli kuitenkin nähdä, että vähän jännistä alustoista huolimatta Jippi jatkaa työntekoa hyvällä draivilla eli ei mene lukkoon, vaikka onkin outoja pintoja. Rauniotreenien päätteeksi tehtiin vielä ammuntaharjoitukset eli koirille ammuttiin yhteensä kuusi laukausta starttipistoolilla. Vähän jännitti, miten Jippi näihin reagoi. Sehän ei lähtökohtaisesti ole jännittänyt yhtään mitään ääniä, mutta uutenavuotenahan harmittavasti lenkillä ollessa yhtäkkiä raketteja ammuttiin sarjassa taivaalle ihan meidän vierestä, mitä Jippi (kuten minäkin) selvästi pelästyi. Siedätin Jippiä kyllä sitten rakettienkin ääneen Hui kauhistus -cd:n avulla, eikä se enää sittemmin niihinkään ääniin reagoinut, mutta siltikin pohdin, että onkohan tästä jäänyt jonkinlaista ääniarkuutta... Olin kuitenkin valtavan huojentunut, sillä laukaukset eivät saaneet minkäänlaisia pelkoreaktioita aikaan, vaan Jippi pysyi rauhallisesti vieressäni seisomassa ja korvat vain vähän kääntyivät kohti pamauksia. Oltiin tällä kertaa vielä ehkäpä noin kolmenkymmenen metrin päässä ampujasta, mutta ensi kerralla uskaltaudutaan varmasti jo vähän lähemmäksi.

10.4. oltiin Hugon kanssa I-HAH:n jatko/ratavalmiit-ryhmän treenissä, joissa oli kiva melko yksinkertainen rata ohjelmassa. Kouluttajalla oli rataan vaikeampikin variaatio olemassa ja kysyikin halutaanko tehdä sitä, mutta halusin nyt Hugon kanssa nimenomaan tehdä simppeliä treeniä, koska tavoitteena on itseluottamuksen nosto molemmille :) Hugo oli mukavan vauhdikas ja irtosikin esteille kivasti, kunhan taas vain rohkeasti lähetin sitä hypyille. Alkaa tuntua siltä, että kohta voisi taas kokeilla kisaamistakin Hugon kanssa. Tosin vielä haasteena on kontaktit... Perjantain radalla oli puomi ja tuli huomattua, että päätökseni siirtyä tekemään 4on-kontakteja on ehkäpä sittenkin huono. Hugo nimittäin on alkanut nyt loikkia puomin kontaktin yli. Niinpä palattiin nyt takaisin 2o2offiin, mutta tehdään paljon palkattuja suorituksia. A:lla tuli pari hyvää suoritusta, mutta kerran sitten yliloikka - kuitenkin kokonaisuuteen olin tyytyväinen, sillä A:lle tultiin pitkän suoran kautta eli vaihtua oli paljon ja itselläni oli kyllä täysi juoksu päällä eli liikehäiriötä oli runsaasti mukana.

Lauantaina 11.4. oltiin Jipin kanssa aamulla pentutreeneissä. Valitsin ohjaustekniikkatreeniksi meille takaakierto-saksalaisen - jostain kumman syystä ;) Kokeilin monta kertaa ja palkka-avun kera, mutta jouduin aina jäämään varmistelemaan päällejuoksua, jotta sain Jipin yli hypystä. Jos puolestani tein saksalaisen ennakoivasti niin kuin se pitäisi pystyä tekemään, Jippi ei lukinnut hyppyä, vaan juoksi suoraan liikkeeseeni mukaan hyppäämättä hyppyä. En kuitenkaan halua lähteä opettamaan mitää ohjausta yliavustaen tai itse varmistellen, vaan haluaisin, että alusta asti oma tekeminen on sellaista kuin sen lopultakin haluaisin olevan ja apuina käytetään ohjauksen muuttamisen sijaan palkka-apua tai jopa fyysisiä esteitä. Niinpä treenikaveri tuli seisomaan siivekkeen eteen estämään hypystä ohi juoksemista ja näin saatiin monta hyvää suoritusta, joissa itse lähdin rohkeasti tekemään saksalaista ja Jippi silti lukitsi hypyn. Täytyy siis nyt saada reilusti toistoja näin avustetusti (joko ihminen seisomassa siivekkeen vieressä tai sitten esimerkiksi verkko edessä) ja lisäksi tehdä ihan takaakierto-päällejuoksuohjauksia palkan kera, jotta Jippi oppii yhä paremmin lukemaan sen päällejuoksuohjauksen.

Toisena treeninä Jipin kanssa tehtiin puomin kontaktia niin, että nostettiin alasmeno pöydän päälle. Sivusta lähettäessä Jippi teki hyviä kontakteja, mutta kun lähdettiin tekemään koko alasmenoa pöydältä, Jippi jäi kerta toisensa jälkeen kaikki neljä tassua kontaktille. Näissä odotin, kunnes se lopulta tarjosi 2on2offin ja siitä palkkaus. Muutaman epävarman suorituksen jälkeen tuli havaittua, että jäin itse todella taakse kontaktilla ja tämä kenties vielä on iso häiriö Jipille. Kun liikuin kontaktilla lähemmäs alastuloa, enkä jäänyt monen metrin päähän taakse, Jippikin tuli reippaammin 2on2offiin. Näitä täytyy nyt vahvistaa paljon ja nimenomaan varioida runsaasti omaa sijaintia, jotta se tottuu sekä ohjaajan edistämiseen että taaksejääntiin.

Eilen illalla mentiin vielä Hugon kanssa vapaatreenaamaan. Tehtiin rallausrataa, jossa oli isolla kehällä A, putki, hyppy, puomi, hyppy, hyppy. Puomille tuli hienoja 2on2off-kontakteja, joista vaihtelevasti joko vapautuin reippaasti tai sitten palkkasin kontaktille. Hugo teki näitä kontakteja ilman kauhean suurta empimistä eli vaikutti hyvältä! A:lle sen sijaan tuli monta outoa suoritusta. Varsinaisia yliloikkia ei tullut montaa, mutta usealla kerralla harjan ylittävä laukka osui tosi ylös, jolloin alastulolle tehty laukkakin jäi ihan kontaktipinnan yläosaan tai jopa ei osunut kontaktipinnalle. Katseltuani A-suoritusta sitten tarkemmin huomasinkin, että ongelmana näytti olevan ennemminkin ylösmeno. Hugon laukka ei ylösmenolla jotenkin johtanut riittävän ylös, jolloin tosiaan harjan ylittävä laukka oli vaivalloinen ja laskeutui väärään paikkaan. Meidän seuralle on tulossa uusi A-este, koska tämän A:n kontaktipinta on alkanut joustaa liian paljon (jotain ilmeisesti rikkoontunut/murtunut, vaikka este sinänsä pysyy kyllä koossa ja on ihan käyttökelpoinen). Mietinkin sitten, että voiko olla, että aiempaa isompi joustavuus aiheuttaa sen, että Hugo ei saa askeliaan sopimaan kunnolla...? En tiedä onko näin, mutta ihan mielenkiintoista ainakin päästä kokeilemaan jossain vaiheessa A:lla, jonka kontaktit ovat ns. normaalisti joustavat.

Olen Hugon kanssa nyt alkanut keskittymään myös siihen, että treenatessa kierrokset pysyisivät sopivina. Sehän helposti suoritusten välillä ja siirtyessä lähtöön napsii minua vaatteista ja haukkuu nostattaen kierroksia. Olen antanut tämän jatkua vähän turhankin kauan, mutta nyt olen alkanut puuttumaan tähän. Haukkuminen vielä on ihan ok, mutta vaatteiden napsimisesta nyt passitan Hugon "pois"-käskyllä pois päin radalta. Kun se lopettaa napsimisen ja näyttää "nöyrtymisen merkkejä", niin palataan treenin pariin. Vapaatreenatessa jouduin pari kertaa komentamaan Hugon pois, ja todella nopeasti näin haluamani reaktion ja saatoin sitten rauhassa pyytää Hugon uudestaan lähtöön ja saatiin treeni aloitettua sopivassa mielentilassa. Uskonkin, että tämä tuottaa melko nopeasti tulosta.

Tänään aamulla suunnattiin Jipin kanssa Somerolle paimentamaan. Oltiinkin tällä kertaa ensimmäistä kertaa ulkona, kun koko talven ajanhan ollaan treenattu hallissa. Paimennettiin pyöröaitauksessa, mutta aitaus oli sen verran iso, että siellä mahtuikin jo tekemään ihan kunnolla töitä. Tänään molemmilla kierroksilla tehtiin treeniä, jossa lähetin Jipin hakukaarelle ja stoppasin sen tasapainoon "käy siihen"-käskyllä. Jipin mentyä maahan (totteli tätä hyvin!) tarkoitus oli käskeä Jippi kuljettamaan lampaita suoraan minua kohti minun liikkuen lampaiden edellä koko ajan "pois alta". Ongelmaksi muodostui alkuun käsky, sillä ei olla kuljetuksia juurikaan aiemmin tehty, eikä minulla ole valmiina käskyä, joka tarkoittaisi, että tule kohti maltillisesti kävellen/ravaten. Käytin alkuun "mennään"-käskyä, mutta koska käytän sitä myös hakukaarelle lähettäessä, niin nytkin Jippi lähti turhan vauhdikkaasti liikkeelle ja lähti helposti flänkkäämään. Päätin ottaa sen sijaan käyttöön "siitä"-käskyn, mutta tokikaan Jippi ei tätä vielä ymmärtänyt, joten alkuun jouduin vähän houkuttelemaan sitä liikkeelle ennen kuin se alkoi ymmärtämään ko. käskyä. Tokan kierroksen puoliväli oli aika lailla kaoottinen, sillä Laura-kasvattaja oli aitauksen viereisellä pellolla treenaamassa ja Jippi kovasti haahuili ihanan Lauran perään. Jouduttiinkin ottamaan Tuija-kouluttaja aitaukseen seisomaan sille reunalle, millä puolella Laura oli, jotta Jippi sai käskyn pysyä poissa siltä reunalta, jos se yritti lintasata työnteosta ja päästä Lauran perään. Tämä kuitenkin tepsi ja päästiin taas paimennuksen makuun. Kaikkiaan olin ihan hirmu tyytyväinen tämän päivän tekemisiin. Itse olin vieläkin aika hukassa ja sain kommentin siitä, että jätän helposti paineen päälle liiaksi. Täytyy siis muistaa, että annettuani kepin avulla esimerkiksi käskyn mennä kauemmaksi lampaista, niin kepin antama paine täytyy myös muistaa poistaa. Mutta tosiaan saatiin jo kivoja kuljetuksia aikaiseksi eli Jippi kuunteli pysäytyskäskyjä hyvin ja lähti kuljettamaan käskystä hillitysti. Tästä on hyvä jatkaa. Varmaan Jippi pystyisi jo paljon parempaankin tekemiseen, mikäli ohjaaja olisi osaavampi, mutta toivotaan, että Jippi kestää minun räpellystäni, sillä paimennus on kyllä tosi koukuttava laji ja haluan ehdottomasti oppia itsekin! Teoriassa moni juttu kuulostaa ihan helpohkolta, mutta sitten käytännössä liikkuvia osia onkin niin monta, etten pysy millään tehtävän tasalla :D Mutta eiköhän se tästä vähitellen... Onneksi Jippi antaa anteeksi minun ajoittaisen säheltämisen :)

Ohjattujen treenien lisäksi ollaan Hugon kanssa rally-tokoiltu ja Jipin kanssa tokoiltu. Hugon kanssa ollaan treenailtu AVOn liikkeitä eli perusasennosta täyskäännöksiä, perusasennosta sivuttaista askelta ja lisäksi liikettä, jossa koira seuraamisesta tekee pyörähdyksen ohjaajasta pois päin. Olin tämän ignoorannut täysin katsellessani avoimen kylttejä ja tuli ihan yllärinä, että siellä on tällainenkin mukana! Tämä on meille ihan vieras juttu eli aloitettiin nyt ihan alkeista käsiavulla tekemään tätä. Tämä on vielä tosi kankeaa ja vaatii voimakasta käsiapua eli tätä täytyy nyt treenailla vähän enemmän, kun on meille täysin uusi juttu. Perusasennosta tapahtuvat täyskäännökset tai askellukset ovat sen sijaan edenneet melko kivasti eli vaikka täpäkkyyttä vielä saisi tulla lisää, niin suoritukset ovat jo melko sujuvan tuntuisia. Lisäksi ollaan nyt alettu tehotreenailla myös peruuttamista, joka on Hugolle vieraampi juttu ja lisäksi tosi haastava, koska sen takapään käyttö on tosiaan aika olematonta. Suoralla peruutus on kuitenkin edennyt ja Hugo peruuttaa jo useita askeleita innokkaasti, jos se on edessäni peruuttamassa. Sen sijaan ei olla saatu tätä yhdistettyä vielä seuraamiseen eli Hugon ollessa vierelläni ja lähdetään tekemään peruutusta, se oikeastaan poikkeuksetta pakittaa istumaan. Treeniä treeniä....

Jipin kanssa tokossa on ollut nyt teemana etenkin luoksetulo, merkin kiertäminen ja kapulan pito. Luoksetulossahan ollaan jumituttu totaalisesti käsiapuun, sillä Jippi tekee hienoja luoksetuloasentoja, kun avustan edes vähän käsillä, mutta jos pidän kädet vartalon sivuilla, se tarjoaa oikeastaan poikkeuksetta suoraan perusasentoon tulemista. En tiedä mistä tämä johtuu, koska IKINÄ ei ole treenattu luoksaria suoraan perusasentoon, eikä siis tätä ole mitenkään vahvistettu. Joka tapauksessa onnistumisprosentti on niin häviävän pieni, että luoksarista oli tulossa kovaa vauhtia Jipin inhokkiliike. Niinpä päätin, että jotain täytyy muuttaa... Niinpä yksinkertaisesti päätin vaihtaa luoksetulokäskyä ja kaivoin naksuttimen esiin. Tein luokseuloja ihan vain parin askeleen päästä niin, että haettiin vain sitä oikeaa eteentuloasentoa. Avustin ihan alkuun hyvin lievästi käsin ja naksuttelin oikeista asennoista. Jos yhtään lähti yrittämään perusasentoon sanoin vain kevyesti "oho" ja yritettiin uudestaan tarvittaessa taas helpottaen (auttaen käsiavuin). Jokaisesta onnistumisesta naksautus merkiksi ja isot kehut. Ja uskomatonta kyllä, jo yhden treenisession aikana Jippi alkoi tarjota hyvää eteen tulemista ilman käsiapujakin, vaikka tosiaan ollaan kuukausitolkulla yritetty saada samaa aikaiseksi entisellä käskyllä. Ilmeisesti se entinen käsky oli liian monta kertaa johtanut epäonnistumiseen, joten Jippi ei enää yhtään tiennyt, mitä sillä käskyllä haettiin. Tarvittiin siis tilanteen nollausta ja homman aloittamista uudestaan :)

Kapulan pitoa ollaan myös treenailtu. Tämänkään kanssa ei ole oikein treenit edenneet, vaan jämähdettiin siihen, että Jippi otti kyllä kapulan halukkaasti suuhun, mutta piti sitä kauniisti korkeintaan sekuntin tai pari ja sen jälkeen se alkoi pureskelemaan kapulaa kovasti. Yritin saada merkattua oikeanlaista pitoa naksuttelemalla, mutta siltikään ei tuntunut homma lähtevän etenemään eli kestoa ei saatu pidemmäksi. Niinpä nyt päätin kokeilla pitoa ns. pakolla eli Jipin ottaessa kapulan suuhun, asetin kädet Jipin kuonon ylä- ja alapuolelle ihan kevyesti muistuttamaan, että suun piti pysyä rauhallisena. Näin tehtiin parilla treenikerralla muutamia toistoja kerrallaan ja nyt ollaan saatukin jo kasvatettua pidon kestoa useisiin sekunteihin ilman että käsiä enää tarvitaan "pitelemään" kuonoa.

Merkin kiertoa on tullut harjoiteltua aiemmin kierrättämällä Jippiä esim. tolppien ympäri harjoitellessa pysähdyksiä. Lukaisin kuitenkin nyt uudelleen elokuussa voimaan astuvat uudet toko-säännöt ja vasta nyt pistin merkille, että alokas-luokassa tulee olemaan liike, jossa koiran täytyy kiertää merkki ja palata ohjaajan luokse. Koska olisi toivottavaa, että liike suoritettaisiin vauhdikkaasti, päätin, etten treenaa enää pysäytyksiä merkin kiertämisen yhteydessä (ainakaan toistaiseksi), ettei Jippi ala ennakoimaan merkin jälkeen pysähtymistä. Niinpä nyt ollaan treenattu ihan vain sitä, että Jippi lähtee kiertämään tolppaa ilman vartaloapuja (aiemmin käytin aika voimakasta vartalo- ja käsiapua, koska en tiennyt tämän oikeasti olevan toko-liike...). Aloitettiin ihan parin metrin etäisyydellä ja kasvatettiin matkaa vähitellen noin kymmeneen metriin. Täytyy vielä saada lisää etäisyyttä hommaan ja lisäksi vaihtaa kierrättäväksi asiaksi tolpan sijaan merkkikartio, koska sellainen se tulee kokeessakin olemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti