Tämä viikonloppu on kyllä ollut täynnä kaikenlaisia touhuja! Eilen kävimme tutustumassa jo hieman pk-harrastukseen - lajina oli jälki. Seurasin muutaman koirakon työskentelyä peltojäljen parissa ja Hugon kanssa pääsimme treenaamaan nuuskuttelua ruudun parissa. Hugo haisteli keskittyneesti - olivat lihapullat sen verran mieluisia :) Oli kyllä kivaa meillä molemmilla ja ehdottomasti alamme lajia harjoittelemaan, kunhan Hugo tuosta vähän kasvaa. Nyt jo saatiin neuvoksi, että kannattaa antaa päiväruokia ulkona ruutua harjoitellen. Tänäänkin teimme näin ja hyvin onnistui. Hieman nousi nenä maasta, kun ohi pyyhälsi ryhmä Harrikoita, mutta silloinkin vain pikkuhetkeksi.
Tänään olimme myös mukavalla metsälenkillä Kaijan ja Kaijan Neppi-koiran kanssa. Hugosta oli todella mukava saada lenkkiseuraa ja se jaksoikin hyvin koko metsälenkin yrittäen pysytellä Nepin vauhdissa! Kyllä on nyt kotona väsynyt, mutta tyytyväinen pentu, kun takana on sekä lenkkeilyä maastossa että jäljen harjoittelua pihalla.
Niin ja muuten, Hugo on kehittänyt ihan uuden leikin itselleen: hännän jahtaamisen. Ensimmäisen kerran havaitsin tämän eilen. Tänäänkin se on useaan otteeseen bongannut jonkin karvaisen tupsun vilahtavan silmäkulmassaa ja siitä onkin alkanut vallaton jahti. Välillä se onkin saanut hännänpään kiinni ja pureskellut sitä sitten voittajan elkein!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti