Kävimme tänään tutustumassa tuossa lähellämme olevaan meren rantaan venekerhon rannasta käsin. Menimme sinne kuitenkin autolla, sillä matkaa olisi ollut turhan paljon Hugon taitettavaksi.
Maisemat olivat niin mielenkiintoisia ja uusia, että Hugokin innostui jopa valjaat ja hihna päällä kulkemaan oikein reippaasti! Käytiin veteenkin tutustumassa ja kaikki neljä tassua kyllä kastuivat, vaikkakin ihan vain rantavedessä. Hugo oli selvästi utelias vesielementtiä kohtaan, mutta kuitenkin oli sen verran uutta se kaikki, että piti huolta, ettei mahakarvat pääse kastumaan :)
Kuvia yritin tänään ottaa - maisemat olisivat olleet otolliset, mutta ne eivät kertakaikkiaan onnistuneet, sillä eihän se Hugo halunnut seisahtua kuvattavaksi! Eli yritetään paremmalla onnella vaikka huomenissa. Taas on mielestäni kasvanut kovasti. Ja alkaa jo toinen korva nousta hieman - hassun näköinen veijari, kun oikea korva on aavistuksen ylempänä kuin vasen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti