maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hyvää vappua!

Hugo toivottelee kaikille hyvää vappua :) Ja tietysti minä myös!

Kirjoitin aiemmin viime agitreeneissä sattuneesta rähinästä. Jälkikäteen vasta selvisi, että Hugo oli kuin olikin onnistunut samaan hampaansa kiinni sen toisen koiran selkään sillä seurauksella, että oli tullut jonkinlainen lihasnaarmu siihen. Ei onneksi mitään syvää haavaa tullut eli tikkausta ei tarvittu, vaan puhdistuksella oli selvitty. Kuitenkin harmittaa toki kovasti tuollaiset - eihän sitä kukaan koiranomistaja varmasti haluaisi, että oma koira käyttäytyy noin... Tämän pitempiä tarinoita en tästä aiheesta kirjoittele - pääasia, että toisella koiralla on haava parantunut hyvin ja asia on kaikkien osapuolten kanssa selvitetty. Ei ole siis varmastikaan jäänyt mitään hampaankoloon ja voidaan niin ollen hyvillä mielin kaikki jatkaa treenailuja :)

Toki tulevaisuudessa en halua näin käyvän enää uudestaan eli olemmekin sopineet, että treeneissä emme Hugon kanssa tee treenailuja niin, että vieressä on toinen koira samaan aikaan treenaamassa. Tämän, kun voi niin helposti välttää ja Hugo kuitenkin normaaleissa agilitytilanteissa (treenataan yksi koira kerrallaan kentällä) kyllä käyttäytyy kunnolla. Hugo kyllä tulee toimeen muiden koirien kanssa, kunhan tosiaan ei satu lähekkäin samalla, kun kierrokset ovat korkealla treenaamisen aikana. Eli varmasti jatkuu treenit paremmalla onnella nyt, kun tällaiseen osaa varautua!

Vähän olen pohtinut kyllä Hugon leikkauttamista. Se on joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa kivesvian vuoksi ja jos Hugolla edes vähän on taipumusta tuollaiseen toisille uroksille isotteluun, niin ehkäpä siihenkin voisi kastrointi auttaa? Tietysti voi olla myös, että ei autakaan. Mutta kuten sanoin, edessä se on joka tapauksessa eli sen puolesta voisi olla parempi tehdä se kuitenkin, kun Hugo on vielä nuori, jolloin äijäilyoireet ja tyttöjen perässä kaahotuksetkin voisivat vähentyä - toivottavasti! Ehkäpä ensi syksynä voisi olla sopiva ajankohta... Kesällä en haluaisi leikkauttaa tulehdusriskin takia.

Olimme muuten lauantaiaamusta pitkästä aikaa Kaijan ja Nepin kanssa lenkillä ja treenailemassa. Tehtiin Hugon kanssa seuraamista ja etenkin sitä vaikeaa vasemmalle käännöstä. Kovin huonosti Hugo käyttää sitä takapäätään käännöksissä ja takaosan treenaamiseksi teimmekin "ylijyrkkiä" käännöksiä eli kulma oli pienempi kuin se normaalit 90 astetta. Apuna minulla oli nami tai pallo ja palkan avulla houkuttelin Hugo tekemään jyrkkiä käännöksiä. Näissä alkoikin käyttämään vähän paremmin takaosaansa eli ehkäpä tällä tavoin pitäisi jatkaa treenailua ja vielä molempiin suuntiin. Teimme lisäksi myös seuraamisesta istumaan- ja seisomaanjätöt. Seisomaanjätössä ensimmäiselä kerralla oli vielä tosi epävarma eli sen verran uusi liike on, että kaipaa vahvistusta. Tokalla kerralla meni jo paljon paremmin, kun selvästi Hugo oli itsekin varmempi siitä, mitä siltä odotettiin. Nepin treenatessa teimme paikkamakuun. Välipalkkasin aina, kun alkoi näyttää levottomalta ja näin teimme muutaman minuutin paikallaolon. Ei noussut ylös, vaikka kentän ohi meni vieras koira ja Neppi ja Kaija tarkoituksella kiersivät Hugon - ei kylläkään ihan metrin päästä. Uutena kuitenkin ilmeni pientä vinkumista. Hugo ei ole aiemmin pitänyt paikkamakuussa minkäänlaista ääntä, mutta nyt alkoi suurinpiirtein viimeisen minuutin aikana välillä päästämään pientä ininää. Täytyypä seurata jatkuuko se...

Huomenna olisi tarkoitus suunnata Kivikkoon vapaatreenailemaan! Kouluttajan ohjeistuksen mukaisesti ohjelmassa on irtoamisia kolmella estellä namitargetin kanssa ja lisäksi viime treenien teeman eli persjätön kertailua. Ja tietysti kaikki maxikorkeuksilla! Toivottavasti sää suosisi :)

Huomenna on tarkoitus suunnata Kivikkoon vapaatreenaamaan. Ohjelmassa kouluttajan ohjeiden mukaisesti irtoamistreeniä ja vielä sitä persjätön kertausta - ja tietysti kaikki maxikorkeuksilla!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Puomeja satelee....

Eilen olimme Hugon kanssa tosiaan ekoissa I-HAH:n treeneissä. Kuten kirjoitin, kouluttaja oli etuktäeen lähettänyt radan ja sanoikin jo sitä lähettäessään, että kukin tekee sen pätkän, minkä kerkeää eli tavoitteena ei ole, että kaikki pääsee loppuun. Ja niinhän siinä kävi, että me kaikki taisimme edetä vain kymmenen ensimmäistä estettä. Alla on esitettynä rata suoritetun pätkän osalta ja tarkoituksena oli tehdä persjättö putken jälkeen.


Teimme kukin koirakkoa kaksi noin 5 minuutin harjoittelupätkää ja ensimmäinen pätkä meillä meni aika yllättävästi. Esteet olivat maksikorkeuksissa ja Hugo pudotti lähtösuoran kahden esteen puomit. Muurin hyppäsi kyllä, mutta uusintakerrallakin samaiset puomit tulivat alas. Puomit tulivat alas etujaloilla ja hypyt olivat selkeästi laakeita. Hugosta näki, että se oli tavattoman tohkeissaan, eikä keskittynyt esteisiin riittävästi. Aina, kun annoin sille lähtöluvan, se lähti kiitämään suoraa silmät minuun nauliutuneina ja näin ollen se ei selvästi kauheasti keskittynyt niihin estekorkeuksiin.Hugon kanssa aiemmissa treeneissä ei vielä kauheasti ole hypätty maksikorkeuksilla, mutta silloin kuin niitä on hypätty, niin tällaista ongelmaa ei kyllä ole ollut.

Saimme ohjeeksi mennä kentän laidalle tekemään paria suoralla olevaa estettä muiden koirakkojen ollessa vuorossa radalla. Niin teimmekin ja ensin hypytin vähän matalemmilla ja sitten nostin korkeutta. Jos lähetin Hugon esteille niin, että itse juoksin vierellä, puomit pysyivät paikoillaan, mutta jos menin suoran päähän kutsumaan Hugoa, niin ensimmäinen puomi putosi. Eli liekö sitten osa ongelmaa se, että Hugon innostus kasvaa enemmän, jos poistun kauemmas ja se on silloin enemmän täpinöissään saadessaan lopulta lähtöluvan?

Kentän laidalla treenatessa tarkoituksena oli, että teemme niitä paria estettä silloin kuin rataa suorittava koirakko ei ole ihan vierellä. Minä tyhmä sitten en huomannut yhdessä vaiheessa, että koirakko eteni radalla ihan lähelle ja olin juuri lähettämässä Hugoa estesuoralle. Hugopa innostuikin ohittavasta koirasta niin, että ryntäsi perään ja siitä seurasi ärinää toisen koiran kanssa (joka oli siis uros). Tämän jälkeen vein Hugon kentältä muiden vuoroaan odottavien koirakkojen luokse ja teimme muutamia tottisliikkeitä niin, että sain Hugon taas hallintaan ja rauhoittumaan. Ärinöitä ei tullut muuten missään vaiheessa, ei edes sen samaisen uroksen kanssa myöhemminkään. Kävimme jäähdyttelylenkin yhdessä kyseisen koirakon kanssa ja sujui hyvin ilman minkäänlaisia välikohtauksia. Eli johtui varmaankin tuo ärinäkohtaus siitä, että koirat ovat treenatessaan niin innokkaita ja ainakin Hugo jopa välillä vähän ylikierroksilla. Ja sitten, kun siihen lisää kaksi saman ikäistä urosta, jotka lähestyvät vauhdilla toisiaan lähekkäin, niin soppa oli valmis. Eli jatkossa vain muistan itse tarkemmin seurata ympärillä tapahtuvaa. Hugo kyllä sietää kentällä samaan aikaan treenaavat koirat, kunhan itse pitää huolta, ettei ihan samaan aikaan ole vauhdissa samassa kohdassa :)

Toisella kierroksella otimme taas ratapätkää ihan alusta. Mari sanoi, että estekorkeudet pidetään edelleen maksikorkeuksissa ja jostain kumman syystä nyt puomeja ei tullut enää kertaakaan alas. Teimme siis yhdellä pätkällä esteet 1-6 ja palkkasin tähän väliin. Oma liikkumiseni ei kuulemma esteillä 5 ja 6 ollut tasaista, joten otimme uusiksi 4 esteeltä eli putkesta alkaen loppuun saakka. Nyt esteet 5 ja 6 menivät paremmin ja Hugokin kiersi paremmin esteen 6 taakse. Ohjasin Hugon putkeen nro 7 ja tämän jälkeen en tajunnut lähteä heti juoksemaan loppusuoralle, joten niinhän siinä kävi, että Hugo ampaisi ohitseni heti alkupätkällä. Uusimme siis vielä loppupätkän eli esteet 7-10 ja tällä kertaa lähdin itse täysillä juoksemaan suoraa jo kun Hugo oli putkessa. Ja näin loppusuorakin saatiin suoritettua ilman häslinkejä, eikä puomeja taaskaan pudonnut.

Vikasta treenipätkästä jäi hyvä fiilis itselle alun kaaoksen jälkeen. Itse yllätyin kovasti tuosta estekorkeuksiin liittyvästä ongelmasta. Neuvoksi saimme omissa treeneissäkin tästä lähtien nostaa puomit aina maksikorkeuksiin niin, että Hugo joutuu opetella lukemaan estekorkeuksia. Tähän asti ratapätkät on usein tullut suoritettua medikorkeuksilla, jolloin Hugo on helposti selviytynyt niistä, vaikke kunnolla ole esteihin keskittynytkään. Eli nyt tehotreeniä tuohon estekorkeuksien arviointiin! Ja itse pohdin sitäkin mahdollisuutta, että jos Hugon lihakset eivät olleet riittävän lämpimät alkuun ja siksi tuollainen jähmeys hypätessä? Teimme kyllä lämmittelylenkin, johon kuului mm. jyrkkää mäkeä ylös ja alas, mutta taidanpa lisätä lämmittelyihin jatkossa myös esim. pallon heittelyä niin, että Hugo tekee spurtteja. Katsotaan auttaako se, sillä jotenkin hämmästelin sitä, että puomit tulivat alas vain alkutreeneistä, muttei enää kertaakaan lopussa.

Laitoinkin heti avainpyynnön Kivikon kentälle ja saan avaimen lauantaina. Päästään siis Hugon kanssa omatoimitreenailemaan kentälle, sillä tätä maksiesteiden treenausta se selvästi nyt tarvitsee. Toisaalta siis ihan hyvä, että meillä on treeneissä nyt vapun takia kahden viikon tauko, niin ehdin tässä välissä ottaa omia treenailuja maksiesteillä. :) Saadaan sitten treeneistä täysi hyöty irti, kun on nämä perusasiat kunnossa!

Tänään meillä ei ollut VKK:n tokotreenejä, mutta menimme omatoimitokoilemaan tuttujen koirakkojen kanssa Viikkiin. Paikalla oli jopa hyppyeste, joten otimmekin alussa ja lopussa alokasluokan hyppyä. Sujui namialustan kanssa tosi kivasti eli voi lähettää melko kaukaakin esteelle ja Hugo etenee reippaasti esteen yli ja odottaa siellä käskystä. Ilman namialustaa ei vielä kauhean kaukaa voi lähettää esteelle muuten vauhti tyssää ennen estettä... Ja täytyypä jatkossa tehdä näitä treenejä niin, että esteen jälkeen pyydän Hugon seisomaan, mutta vapautan sen siitä ilman perusasentoon tulemista. ALO-kokeessahan seisomaan käsketyn koiran vierelle kävellään ja pyydetään siitä koira perusasentoon. Havaitsin kuitenkin, että Hugo alkaa tässäkin helposti ennakoimaan eli jo minun lähestyessä saattoi istuutua.

Teimme lisäksi seuraamisia kytkettynä ja ilman remmiä käännösten kera. Seuraaminen sujuu aika kivasti ja seuraaminen juostenkin sujui hyvin. Käännökset oikealle ja täyskäännökset menee melko hyvin myös, mutta vasemmalle käännöksessä on vielä kankeutta. Hugo usein lähtee käännökseen aavistuksen minua myöhemmin, mistä seuraa se, että minun kääntyessä Hugo jää hieman jalkoihini. Eli vasemmalle käännös on myös hiomislistalla sen sivulletulon lisäksi :D Tokihan kaikissa muissakin liikkeissä kaivataan vielä varmuutta ja esim. seuraamisessa yhä kehun kesken liikkeen. Eli pitää pikkuhiljaa alkaa tehdä yksittäisiä liikkeitä ja parin liikkeen sarjoja kokeen omaisesti ilman välipalkkauksia tai kehuja.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Elukkavahtina

Viikonloppu oli meillä täysin treenivapaa ja vasta tänään olimme tokotreeneissä. HSKP:n tokokurssin pari vikaa kertaa pidetään maanantaisin ja nämä kerrat pidetäänkin ulkokentällä. Tänään teimme sivulletuloa yksitellen ja kouluttaja sanoi, että Hugo yhä tulee aavistuksen vinoon. Itse en sitä meinaa millään huomata, kun yritän vierestä kurkkia - sen verran paksuturkkinen otus tuo on. Kouluttaja neuvoikin tekemään luoksetuloja ison peilin edessä, jolloin näkee hyvin sen, onko koira tosiaankin suora. Ja sitten vain suorista perusasennoista palkat. Käsiavustuksella sivulletulon saa kyllä suoraksi, mutta yritämme kovasti tästä käsiavustuksesta tässäkin liikkeessä päästä eroon. Muuten olemmekin käsiavustuksista aika hyvin irtaantuneet.

Teimme myös luoksetuloa ensin lähietäisyydellä oikeaa asentoa hakien ja sitten vielä yksitellen pitkällä etäisyydellä niin, että koira vain tulee innokkaasti luokse. Nämä menivät ihan hyvin, vaikkakin taas meinasi Hugo hakeutua vinoon nenä kohti namitaskua eteen istuessaan - olisi pitänyt jakaa ne namit molempiin taskuihin! Lopuksi meillä oli leikkimielinen kilpailu, jossa kukin leikki koiransa kanssa ja kouluttajan huutaessa "käsky" piti koira saada seisomaan mahdollisimman nopeasti. Hitain putosi aina pois ja näin jatkettiin. Jos Hugolta ottaa lelun pois leikkiessä, on käskyn ja irroittamisen välillä usein pieni viive. Se kyllä yleensä irroittaa, mutta vasta hetken harkinnan jälkeen. Niinpä päädyinkin, että kun leikki tuli lopettaa päästin vain lelusta irti ja annoin "seiso"-käskyn. Hugo sitten stoppasi saman tien lelu suussa ja odotti nätisti. Tällä tavoin päädyimmekin reilun kymmenen korian joukosta viimeiseen parivaljakkoon, jotka olivat molemmat collieita. Siinä taisimme hävitä tosielle pehkolle, kun tuli haparoiva askel ennen kunnon pysähtymistä :) Kivat treenit oli ja taas saatiin vinkkejä tuohon niin ongelmalliseen sivulletuloon!

Olimme pe-ma pupuvahteina, kun vanhempani olivat lomailemassa. Teimmekin eilen pitkän metsälenkin ja tässä yksi kuva lenkiltä:
Nukuimme viikonlopun vahtireissulla alakertaan tuodulla patjalla. Hugo ei kulje vanhempieni luona olevia jyrkkiä avoimia portaita, joten yläkerrassa nukkuminen ei sikäli onnistu. Niinpä kuskasimme patjan alakertaan, mikä ilahdutti sekä Hugoa että alakerrassa aina vierailemassa ollutta kanivanhusta (10-v.). Elukat kyllä valloittivat patja aina hyvin nopeasti, jos silmä vältti :)

Huomenna sitten ensimmäiset I-HAH:n treenit. Innolla jo odotan ja uskon, että niin tekee Hugokin :) Kouluttajana meillä on Mari Mäkelä ja saimmekin häneltä jo sähköpostilla tietoa huomisen treeneistä. Teemana meillä on ohjausliike nimeltä persjättö. Käymme kuulemma noin viidellä ensimmäisellä kerralla läpi eri ohjaustekniikoita ja näistä jokaisesta Mari lähettää aina ennen treenikertaa opastuksen aiheeseen. Eli nytkin oli kerrottuna, mikä liike on, miksi ja miten se suoritetaan sekä miten sitä harjoitellaan myös ilman esteitä. Vaikuttaa todella hyvältä tavalta tämä, että saamme lukea asian läpi ja pureskella sitä jo ennen treenejä. Lisäksi saimme jo ratapiirroksen huomisesta radasta. Rata koostuu 20 esteestä, mutta rataa tehdään osissa ja radalla on useassa kohtaa tarkoitus tehdä persjättö. Tästä kuitenkin lisää huomisten treenien jälkeen!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Tuplatokotorstai ja koiran rakenteen ja liikkumisen opiskelua

Torstaina olimme VKK:n tokotreeneissä, joissa teimme kokeenomaisesti luoksetulon ja siitä seuraamisen ja seisomaan jättämisen. Liikkeet ketjutettiin eli ei tehty välipalkkauksia namein tai leluin, vaan pyrittiin suorittamaan liikkeet mahdollisimman kokeenomaisesti. Hugon kanssa ei vielä palkkaamattomuutta ole harjoiteltu eli kovin pitkiä pätkiä ei vielä pysty tekemään ilman välipalkkauksia. Tämän pätkän pystyimme kuitenkin tekemään, kun luoksetulon jälkeen sai rapsuttaa palkaksi.

Luoksetulo sujui hyvin. Usein ogelmana on ollut se, että Hugo ei juokse luokse suoraan, vaan tekee lievän kaarteen - jostain syystä aina minusta katsottuna vasemmalle. Nyt luoksetulo oli kuitenkin suora ja Hugo istuma-asento oli suora, vaikkakin ehkä ei aivan keskellä minuun nähden. Hugo usein luoksetulossa istuu vähän vinoon, niin, että nenä on kohti sitä taskua, missä namit ovat. Olen vaihtanut namitaskuakin tämän vuoksi, mutta Hugo siltikin usein löytää namit nenällään :) Tähän kouluttaja kehotti, että laittaa nameja molempiin taskuihin ja palkkaa luoksetulossa aina ihan keskeltä molemmin käsin.

Luoksetulosta sivulletulo sujui hyvin eli perusasento tässä vaiheessa oli hyvä. Sivulletuloissa onkin nyt tullut paljon kehitystä viikon sisällä eli useimmiten Hugo jo istuu sivulla suorassa. Se on selvästi löytänyt tavan löytää sopiva asento vierellä siten, että kääntyessään vierelläni se hakee päällään ja kaulallaan tukea jalastani niin, että se sen avulla osaa suunnata itsensä oikein jalan viereen. Se ei siis millään tavoin nojaa, mutta pyyhkäisee päällään jalkaa ja asettaa itsensä sen mukaisesti vierelleni.

Seuraamisesta seisomaanjättö onnistui suht hyvin. Pari haparoivaa askelta taisi tulla ennen kunnon pysähtymistä, mutta siinä Hugo odotti rauhassa, että palasin sen vierelle. Itse minun pitäisi olla tarkempi siinä, että mihin kohtaan koiran vierelle asetun palatessani sen vierelle. Usein jään liian eteen ja koiran istuessa se jää taakseni.

Torstain ohjatut treenit kestävät vain puoli tuntia, joten suuntasimme vielä kaverikoirakkojen kanssa treenaamaan omatoimitreeneihin. Hugo jaksoi hyvin nämä kahdet treenit. Tokissa treeneissä tein Hugon kanssa lähinnä sivulletuloa, seuraamiseenlähtöä ja käännöksiä. Seuraamista pitää harjoitella jatkossa etenkin vapaana, koska nytkin havaitsin, että kun Hugo ei ole kytkettynä se usein hakeutuu liian eteen seuratessaan.

Eilen olin I-HAH:n kevätkokouksessa ja se oli ihan kiva tapa päästä vähän mukaan touhuun ja saada lisäinfoa seuran toiminnasta. Ja liityin myös kenttätoimikuntaan, jonka talkoissa kävinkin tänään. Kivikon kenttä laitettiin siis kuntoon treenejä varten ja nyt kaikki on siis valmista ulkokauden treenailuja varten. Ensi tiistaina sitten päästään testailemaan kenttää treenien muodossa :)

Olin tänään myös koiran liikuntaa ja rakennetta käsittelevällä luennolla. Siellä käytiin läpi koiran normaalit asennot, liikkuminen ja askellajit sekä vastaavat silloin kuin koiralla on jossain kipuja tai jäykkyyttä. Eli nyt minulla on monta sivua muistiinpanoja joiden avulla voi oman koiran liikkumista ja olemista tarkkailla. Enköhän minä Hugonkin seisoma-, istuma- ja makuuasennot sekä liikkumisen eri askellajeissa katso läpi ja etsi mahdollisia virheasentoja. Takaosassa tiedänkin olevan heikkoutta eli neuvoksi saimme esim. ylämäkeen peruuttamista, kapealla lankulla kävelyä, jumppapallolla treenailua tai esteen yli peruuttamista. Näiden kaikkien tarkoituksena on nimenomaan opettaa koiraa löytämään ja koordinoimaan takajalkojaan.




keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Jippii ja jei!

Olimme Hugon kanssa viime 15.4. eli sunnuntaina I-HAH ry:n eli Itä-Helsingin Agilityharrastajien jäsenkatselmuksessa. Ja tänään tuli sähköpostiviesti, jossa toivotettiin tervetulleiksi Itä-Helsingin agilityharrastajiin :) Eli fiilikset ovat nyt hyvät ja innokkaana suuntaamme ensi tiistaina ensimmäisiin treeneihimme I-HAH:n agilityn jatko1-ryhmässä. Kesäkauden treenit pidetään I-HAH:n kentällä Kivikossa, johon meillä siis ei ole paha matka. Kävellen kestää sellaiset 45 minuuttia ja autolla pieni hujaus. Erityisen kivaa treenipaikassa on myös se, että ihan kentän vierestä lähtee todella hyvät (ja minulle ennestään jo tutut) lenkkipolut, joten lämmittely- ja jäähdyttelylenkit tulee hoidettua mukavissa maastoissa!

I-HAH järjesti jäsenkatselmukset kahdessa ryhmässä eli sunnuntaina oli kahdeksan koirakkoa ja eilen oli toinen katselmus, jossa varmaankin on ollut about saman verran koiria. Katselmus aloitettiin hallittavuusosiolla, jossa ensin kaksi ihmistä tervehtivät ja rapsuttelivat koirat läpi eli tässä vaiheessa tarkastettiin, että koirat ovat luoksepäästäviä. Hugolla ei näissä ole ongelmia, sillä vaikkei se vieraiden syliin ehkä hyppääkään, niin se ei missään nimessä ole pelokas ihmisiä kohtaan. Eli ihan häntää heilutellen tutustui katselmuksen pitäjiin. Lisäksi hallittavuusosiossa oli toisten koirien pujottelu, jossa varmistettiin, ettei koira ole agressiivinen toisia koiria kohtaan. Pujottelun ei tarvinut olla tokotyyppinen, eikä koiran tullut seurata, vaan tärkeintä oli, että koira tulee ohjaajan perässä kiinnittämättä liikoja huomiota koiriin. Yhtä koiraa Hugo taisi vähän haistaa matkan varrella, mutta matka jatkui koko ajan ilman, että jouduin hihnasta nykimään. Meni siis ihan ok tämäkin osio.

Hallittavuusosuuden jälkeen siirryttiin agilityosuuteen. Ensimmäiseksi saimme käteen lapun, jossa oli kolme lyhyttä rataa, jotka olivat eri tasoisia. Saimme kukin valita itselle ja koiralle sopivan radan ja minä valitsin ilman muuta helpoimman radan (kuva alla). Kaikilla radoilla oli ainoastaan esteitä ja putkia, mutta vaikeimmissa vaihtoehdoissa tarvittiin jo ohjaustekniikoita, joten koin, että tämä helpoin vastaa siltä osin meidän tämänhetkistä osaamista :) Rata sujui kaikkiaan mielestäni hyvin, mutta toisella kerralla putkeenmeno epäonnistui (kohta 6 kuvassa). Putki oli musta ja sisältä vähän märkä, joten Hugo ilmeisesti piti sitä ensimmäisellä kerralla vähän pelottavana, vaikka silloin sen läpi menikin. Rata kuitenkin tyssäsi tokalle putkelle ja tässä kohdassa jouduin pari kertaa ottamaan lähestymisen uusiksi ennen kuin Hugo suostui menemään putkesta. Kovasti yritin sitä kuitenkin kannustaa ja lopulta onneksi keräsi rohkeutensa ja lompsi putkesta läpi.
 Lopuksi otimme vielä yksittäisinä esteinä puomin ja kepit. Saimme ohjeiksi suorittaa esteet aivan kuin treeneissä olemme tottuneet ne suorittamaan. Niinpä laitoinkin namialustan puomin loppuun ja marssimme puomin toiseen päähän. Hugo oli hieman innokas puomin kanssa eli selvästi teki mieli ampaista puomille heti, kun päästin sen irti. Malttoi kuitenkin odottaa istuen käskyä ja sen saatuaan ravasi puomin läpi. Tullessaan puomin päätyyn annoin käskyn "stop", kuten olemme harjoitelleet. Hugo söi namit ja jäi odottelemaan hienosti. Jatkoin matkaani ja vasta kauempaa annoin vapautuskäskyn "jes". Puomi meni siis tasomme mukaisesti. Kepit menivät puolestaan todella hienosti tasoomme ja harjoittelun määrään nähden. Istutin Hugon odottamaan ja "kepit" käskyllä sen säntäsi kepeille. Koko pujottelu meni loppuun asti oikein - tosin lähetin sen toki vielä niin, että Hugo tuli kepeille oikeasta suunnasta. Mitään kulmia emme vielä keppeihin pysty yhdistämään. Pujottelussa Hugo selvästi nyt paranee kerta kerralta, sillä nyt Hugo suoritti kepit jo ns. laukanvaihdoilla eli niin, että ve vaihtaa johtavaa etujalkaa, jolloin sen ei tarvitse kropalla pujotella niin voimakkaasti, vaan se ikään kuin painoa puolelta toiselle siirtämällä saa aikaan sivuttaisliikkeen. Tämän oppimisen myötä Hugolle on tullut pujotteluun vähitellen myös lisää nopeutta.

Itselläni jäi katselmuksesta hyvä mieli, sillä teimme mielestäni kaikki osa-alueet niin hyvin kuin osaamme ja kykenemmä tällä hetkellä. Kuitenkin tiesin, että jäseniä otettiin ryhmiin sen mukaan, miten paikkoja oli vapaana eli välttämättä paikkaa ei saisi, vaikka katselmus olisi mennyt hyvinkin. Siksi vähän jännitinkin, että miten asian kanssa käy, koska todella kovasti toivoin pääseväni jäseneksi. Ja onneksi sopiva paikka sitten löytyikin! :)

Hugo joutui muuten myös kuntoilukuurille, sillä sunnuntain katselmuksessa Hugosta sanottiin, että se saisi olla aavistuksen hoikempi. Kuulemma ei missään nimessä ole ylipainoinen, mutta koska kyseessä on isokokoinen agilitykoira, niin raajojen kuormittamisen vähentämiseksi tulisi paino pitää erityisen hyvin kurissa. Itsekin havaitsin viime viikolla, että kylkiin on kertynyt ehkä hieman, vaikkakin kylkiluut edelleen tuntuvat kyllä. Suurimpana syynä tähän on varmastikin ollut se, että meillä on ollut lähiaikoina paljon treenejä ja tämän myötä myös palkkanameja on tullut syötettyä aikaisempaa enemmän. Nyt olen alkanut siirtyä mahdollisimman paljon lelupalkkaan, jotta saisin namien määrää vähennettyä. Ruoan määrää en halua pudottaa, koska se ei nytkään ole valtaisan suuri, joten niinpä olemme nyt lisänneet liikuntaa entisestään. Eli teemme pitempiä lenkkejä ja nyt, kun pihakin alkaa kuivua niin voi lisätä päivärytmiin myös lelun heittelyt pihalla :) 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Varma kevään merkki!

Nimittäin kevään ensimmäinen leskenlehti on nyt vihdoin bongattu! Kauan jo olenkin yrittänyt niitä tienvarsilla nähdä. Ja kyllähän sekin jo kevättä kovasti lupailee, että illallakin on useita plussa-asteita.

Hugolla oli eilen vapaapäivä, jonka vietimme lenkkeillen ja leikkien oikein kunnolla. Ja kyllä Hugosta sen näkikin - rapaa oli nimittäin lenkin jäljiltä kaulurikin täynnä...  Mutta hauskaa oli ja illalla uni maistui :)

Tänään oli vuorossa VKK:n tokotreenit. Alkuun paikkamakuu ryhmäliikkeenä. Noin minuutin jälkeen rivinkoirista kolme karkasi ja ryhtyi leikkimään keskenään. Tässä vaiheessa Hugo vielä pysyi maassa, joskin epäröi kyllä. Olisi ehkä pitänyt mennä palkkaamaan heti, kun näki, että alkoi sählinkiä... No toisten leikki muuttui pikkutappeluksi ja toisten alkaessa äristä Hugo nousi istumaan. Vieläkään ei liikkunut paikaltaan, mutta nousi kuitenkin. Menin laittamaan uudestaan maahan ja toisen kerran nousi, kun toiset yhä riehui. Käskin vielä maahan ja sitten pysyikin siellä loppuun asti (ehkä minuutin verran vielä) - tosin tässä vaiheessa en ottanut enää riskejä, vaan välipalkkasin, kun huomasin, että vähänkään alkoi näyttää epäilyttävältä.

Treenien varsinaisena teemana oli nouto. Mehän olemme puukapulalla tehneet vain ja ainoastaan suuhun nostoja ja luovutuksia seisten. Ongelmana on ollut (kuten aiemmin olenkin tuskaillut) se, että Hugo ei millään ole suostunut istua mikään tavara suussa. Eli heti "istu"-käskyn kuullessaan tavara putoaa ja jos taas on yrittänyt esim namin avulla saada sitä istuma-asentoon, niin se on vain pakittanut ymmällään. Nyt saimmekin tähän toimivan vinkin! Kouluttajan ohjein käskin Hugon istumaan ja istuma-asennossa annoin Hugolla kapulan suuhun. Tämän jälkeen astuin ihan sen eteen, jolloin asento on sama kuin koiran tultua luokse. Tässä paikallani ollessa sanoin käskyn "täällä". Koira ei siis käskystä varsinaisesti tehnyt mitään, mutta palkkasin ihan siitä, että se oli luoksetuloasennossa kapula suussa. Tätä tein muutamia kertoja ja sitten aloin vaikeuttamaan niin, että kun Hugo istui ja olin antanut kapulan suuhun, astuin pari askelta taaksepäin ja kutsuinkin hugon luokse. Ja se toimi! Hugo todellakin kipitti luokse ja istui eteeni. Tämän jälkeen koko homma toimikin hienosti eli pystyimme harjoittelemaan noutamista ihan niin kuin se kuuluukin - eli koira perusasentoon, heitin kapulan, pyysin Hugoa tuomaan kapulan ja tekemään kapula suussa luoksetulon eteeni istuen.

Kouluttaja sanoi, että nouto näytti sen verran hyvältä, että voimme ottaa haasteeksi seuraavaksi metallikapulan. Toistaiseksi Hugo ei suostunut ottamaan sitä lainkaan suuhun, mutta sellainen on nyt ostoslistalla ja leikin varjolla yritän Hugoa sitten saada nappaamaan kiinni metallikapulasta. Kouluttaja muistutti tässä, että ennen kuin koira on sinut metallikapulan kanssa, niin ei kannata käyttää mitään noutokäskyjä. Muuten voi helposti olla niin, että metalli-inho heijastuukin noutoliikkeeseen ja takapakkia tulee sitten myös puukapulan noutoon.

Tänään myös sivulletulot meni mielestäni aika kivasti, vaikkeivät ne olleet varsinaisesti tänään syynissä, eikä niihin siis ehkä tullut keskityttyä täysillä. Hugo kuitenkin kuumui kapulan noudosta sen verran, että virtaa riitti taas ja tällöinhän sivulletulot ovatkin nyt toimineet paremmin! 

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Tykätäkö vai eikö tykätä?

Lisäsin blogitekstien alareunaa tuollaiset "tykkään" ja "en tykkää" -napit. Niiden tarkoituksena on siis että lukija voisi "kommentoida" tekstiä ilman, että joutuu pähkäilemään mitä kirjoittaa ja ilman että täytyy nimeään laittaa esille. Eli toivottavasti niitä käytettäisiin sen mukaan, että tykkääkö vai eikö tykkää Hugon touhuista :)

Tänään oli toistaiseksi viimeinen agilityn vapaatreenivuoro Ojangossa. Treeniryhmämme aikatauluongelmsita johtuen nyt emme heti perään ainakaan ota uutta sarjaa, mutta luultavasti itse olen taas kesäkaudella ottamassa vapaavuoroja. Vuorot on silloin halvemmat, joten ei tarvitse saada yhtä isoa porukkaa kasattua. Ja ainakin yhden innokkaan tulijan tiedänkin eli eiköhän me treenit kasaan saada jossain vaiheessa!

Teimme Hugon kanssa lyhyitä pätkiä tänään ja treenin aiheena olivat lähinnä kontaktit, putket ja eteenlähetykset. Kontakteja varten tein pääsisäisenä kotona laatikkotreeniä, jossa Hugo siis kiipeä laatikolle ja laskeutuu namialustan avulla maahan niin, että takapää jää vielä laatikolle. Tässä asennossa annoin käskyn "stop" (meidän kontaktikäsky) ja Hugo malttoi hienosti odottaa paikalla, kunnes annoin vapautuskäskyn "jes". Ja tänään testattiin sitten varsinaisilla kontaktiesteillä tätä. Eli sekä puomilla että A-esteellä namialusta esteen perään ja kun Hugo tuli esteen loppuun annoin nopean "stop"-käskyn. Hugo söi namit alustalta ja jäi ilman erillistä "paikka"-käskyä odottamaan, kun kävelin pois päin. Lopulta annoin vapautuskäskyn ja palkkasin. Hienosti sujui ottaen huomioon vähäiset treenit kontakteilla!

Harjoittelimme putkia tänään vähän eri lähestymiskulmista. Tarkoituksenani oli saada Hugo irtoamaan putkelle niin, että minun ei tarvitsisi saattaa sitä putken suulle asti. Tämä onnistui melko hyvin kun Hugo tuli putkelle vauhdista ja lähestyi putkea suoraan edestä. Mikäli Hugo lähti liikkeelle vasta ennen putkea ja putki oli näin ollen ensimmäisenä esteenä, ei irtoaminen toiminut. Myöskään sivuilta lähestyttäessä irtoaminen ei vielä onnistu, mutta emmepä oikeastaan ole sivulähestymisiä vielä harjoitelleetkaan. Tänään teimmekin sivulta lähestymisiä vielä niin, että saatoin Hugon lähelle putkea.

Eteenlähetyksiä tein kolmen esteen sarjalla, jossa esteiden etäisyys oli vain 6 jalan mittaa. Jäin itse ensimmäisen esteen kohdalle ja lähetin Hugon "eteen"-käskyllä kaikkien esteiden yli. Lopussa oli odottamassa palkka. Vielä ei pystytä tekemään näitä eteenlähetyksiä ilman lopussa odottavaa palkkaa. Eli tässäkin huomaa, että irtoamisten kanssa on vielä paljon paljon töitä tehtävänä. Edistystä kuitenkin tulee pikkuhiljaa - nyt vain kaivattaisiin ohjattuja treenejä, missä saisi vinkkejä näihin :)

Tokoiluja otettiin taas väleissä ja lopussa - toimii hyvänä jäähdyttelynä ja lepotaukoina. Otimme seuraamista käännöksillä ja tänään kontakti säilyi mielestäni hyvin. Tosin pienenä miinuksena, että ohittaessamme koiria kontakti tippui, vaikkakin sain kontaktin palautumaan nopeasti. Käännöksetkin sujuivat aika hyvin. Vasemmalla kääntyessä ongelmana on se, että jos Hugo ei ole kontaktissa kunnolla, eikä näin ollen keskitykään täysin, niin se ei ehdi mukaani käännökseen ja näin ollen seurauksena on törmäys. Tänään törmäyksiltä kuitenkin vältyttiin, koska tein käännökset vain silloin kuin molemmat keskittyivät kunnolla.

Sivulletuloa treenasin tänään niin, että pyysinkin Hugon sivulle aina, kun istutin sen esteen taakse ennen esteen/radan suorittamista odottamaan. Ennen olen vain pyytänyt sen istumaan, mutta tänään otin joka kerta sivulletulon. Ja koska Hugo oli niin tohkeissaan esteistä, olivat sivulletulotkin vauhdikkaita ja lopputuloksena oli lähes aina suora asento! Eli taisinpa löytää uuden tavan treenata sivulletulon asentoa :) Samaa vaikutusta olen havainnut myös silloin, kun treenaan palloleikkien yhteydessä. Hugon palauttaessa pallon, pyydän sen sivulle ja sitten heitän uudestaan. Sivulletulot toimii siis ehdottomasti parhaiten silloin, kun Hugo käy aavistuksen ylikierroksilla. Näitä tilanteita siis aiomme hyödyntää jatkossakin.

Oli tänään ihana huomata, että kontaktiesteisiin liittyvät kammot on ihan oikeasti täysin voitettu. Hugo jopa tänään kaksi kertaa oma-aloitteisesti siirtyessämme kentällä paikasta toiseen suoritti A-esteen. Eli ohi kävellessämme päätti vain huvin ja urheilun vuoksi kiivetä A-esteen! Minä en voinut olla hymyilemättä nähdessäni, että siinä se minun aiemmin kontaktiestefobioista kärsinyt pehkoni nyt pitää hauskaa :) Ja on myös ollut hienoa huomata, kuinka Hugo on koko ajan vain enemmän alkanut keskittyä yhdessä työskentelyyn. Enää ei tarvitse kentällä jännitellä, että koska se säntää toisten koirien perään, koska vihdoin Hugo näyttää tajunneen, että se agility ihan oikeasti on hauskempaa! Eli voisipa sanoa, että olemme löytäneet yhdessä työskentelemisessä ihan uuden vaihteen!

Niin kivaa meillä on agilitytreeneissä ollut, että tähän emme aio lopettaa! Toistaiseksi jatkokuviot ovat vielä vähän auki, mutta kyllä me tavalla tai toisella jatkamme lajin parissa :)

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lunta tulvillaan...

Eipä paljoa naurata, kun nyt katselee ulos ikkunasta tuota lumisadetta, joka on saanut taas jälleen maan valkoiseksi. Juuri, kun tänään aiemmin katselin toiveikkaana, että eiköhän se kevät nyt jo tule, kun lumetkin oli jo aika lailla sulaneet. Noh mutta nuo nyt tuskin jää pitkäksi aikaa, pakkasta, kun ei ole ja plussaa on luvattu tuleville päivillekin.

Tänään olimme HSKP:n tokotreeneissä. Kurssi on alkeiskurssia seuraava kurssi eli melko perusteissa yhä mennään. Käydään läpi pienissä osissa alokasluokan liikkeitä ja on pakko todeta, että meille tekee tosi hyvää tuo tiettyjen perusteiden uudelleen läpikäynti. Nykyään, kun itse tulee enemmän otettua pidempiä suorituksia ja näin ollen ei tule hiottua tärkeitä pikkupalasia niistä suorituksista. Eli hyvänä muistutuksena minulle, ettei näitä tule unohtaa!

Teimme siis monta pientä liikkeen osaa. Aloitimme kontaktin ottamisella ensin koiran ollessa vapaassa asennossa ja sitten perusasennosta. Tästä jatkettiin perusasennosta liikkeellelähtöön. Tarkoituksena oli siis seurauttaa koiraa ihan vain pari askelta ja saada liikkeellelähdöstä vauhdikas ja innokas. Hugo kyllä aina lähtee seuraamaan ja pysyy vierellä aika hyvin, mutta jotenkin siitä puuttui alkuun sellainen innokkuus. Eli saadakseni enemmän intoa ja rivakkuutta liikkeisiin, otin pallon esiin ja leikin hetken Hugon kanssa ennen kuin otin tehtävän uudestaan. Pidin seuraamisliikkeessä myöskin pallon kädessä ja tämän tietäessään, Hugo lähtikin huomattavasti rivakammin liikkeelle. Kirjoittelin jossain vaiheessa ongelmista kontaktin pysymisen kanssa eli seuratessa kontakti tippui. Liikkeellelähdössä kontakti putosi aina ja seuraamisen jatkuessakin vähän väliä. Nyt tilanne on selvästi korjaantunut paljon eli tänäänkin kontakti säilyi rikkoutumatta liikkeellelähdössä ja säilyi seuraamisen jatkuessakin, kun sellaisia pätkiä tehtiin.

Harjoittelimme myös liikkeestä pysähtymistä eli seuraamisliikkeen stoppaamista, jolloin koiran tulee automaattisesti ilman käskyä istua perusasentoon. Hugo tietää kyllä hyvin, mitä pysähtyessä täytyy tehdä ja ongelmia tuleekin oikeastaan vain jos Hugo ei ole kontaktissa, eikä siis keskity. Mutta kun varmisti aina, että Hugo keskittyy ja seuraa innokkaasti, oli istumisetkin pysähtyessä ripeitä. Melko hyvin sujuu myös istuminen suoraan eli tässä ei ole samanlaisia ongelmia kuin sivulletulossa...

Kaiken kaikkiaan oli antoisat treenit ja tosiaan täytyykin itsenäisestikin treenatessa ottaa välillä liikkeitä myös pätkissä. Luoksetuloa ja siitä sivulletuloa olenkin ottanut lähes vain ja ainoastaan osissa, koska muuten Hugo alkaa ennakoimaan luoksetuloa seuraavaa sivulletuloa. Seuraamisissa olen aika paljon kuitenkin ottanut kokonaisia suorituspätkiä eli sivulletulo, liikkeellelähtö, seuraaminen eri askellajeissa ja käännökset päälle. Toki tätäkin täytyy yhä treenailla, mutta melkeinpä ne ongelmat onkin esim. juuri niissä liikkeillälähdöissä yms eikä niinkään siinä seuraamisessa.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Mittasuhteet pielessä

Silloin tällöin käy mielessäni, että onkohan Hugolla mittasuhteet jossain määrin pielessä. Vaikka sillä onkin komea ja ei-niin-vaatimattoman-pituinen nenä, niin on sillä sitäkin pidempi kieli. Hugolla on aina - siis ihan AINA - suun ollessa kiinni kielen kärki etuhampaiden välissä. Ja kuten allaolevasta kuvasta näkee, joskus kieli näkyy sitäkin selvemmin. On se vaan hupaisan näköinen tapaus kieltä näyttäen! :)

Nenä vaivaa

Eilen havaitsin Hugolla selkeitä nenäpunkkioireita eli nenä kutisi, Hugo aivasteli ja aivastusta seurasi aina käänteisaivastuskohtaus. Eli ei siinä sitten muuta kuin soitto eläinlääkärille ja onneksi sai heti puolen tunnin päähän ajan. Millään tavalla tuota vaivaahan ei voi varsinaisesti diagnosoida eli eläinlääkäri laittoi sitten vain stronghold-satsin niskaan. Kyselin eläinlääkäriltä, että miten tehdä treenien suhteen. Kyseessähän on hyvin tarttuva vaiva, mutta koska tarttuu vain nenäkosketuksessa, eläinlääkärin mielestä oli turvallista mennä treeneihin, kunhan katsoo, ettei pääse haistelemaan.

Päätin kuitenkin vielä kysyä treeniporukoilta mielipidettä eli kysyin huomisten tokotreenien pitäjältä, että miten teemme, kun tilanne nyt on tämä. Hänen mukaansa strongholdilla punkit kyllä kuolee hetkessä eli ihan hyvin voimme mennä huomisiin treeneihin, jos vielä varmuuden vuoksi katsoo, ettei koira pääse haistelemaan muita. Ja tänään oireet ovat jo selkeästi hellittämässä. Vähän on aivastellut (pari kertaa), muttei seuraa enää minkäänlaista kohtausta eli eiköhän voiton puolella olla jo!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!

Hugo toivottelee hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä! Ja rentouttavasta puheenollen, Hugo kävi eilen ensimmäistä kertaa hieronnassa. Nyt, kun agilitya on tullut harrastettua säännöllisesti, niin olen ajatellut, että hieronta esimerkiksi pari kertaa vuodessa voi olla hyvä tapa saada osviittaa siitä, että missä kunnossa Hugon lihaksisto on. Eilinen hieronta meni hyvin ottaen, että se oli ensimmäinen kerta ja ympäristö Hugolle täysin vieras. Eihän se tietenkään malttanut olla paikoillaan koko aikaa (kesti yli tunnin), mutta hieroja jatkoi hierontaa, vaikka Hugo vähän vaihtoikin asentoa ja lopulta Hugo aina palasi patjalle makaamaan. Hieronnan loppupuolella Hugo jo köllötteli tyytyväisenä kyljellään pää minun sylissäni ja silmät ihan ummessa. Ja uni maistui kyllä illalla Hugolle hyvin! Lavoissa ja takajalkojen loitontajissa oli jotain pikkujumia, muttei kuulemma mitään normaalista poikkeavaa. Samaa rataa voimme siis jatkaa harrastusten suhteen hyvillä mielin :)

Tiistain agilityvuorolla aloitimme harjoittelemaan takaaleikkausta. Tätä teimme suoralla, jossa oli kaksi estettä. Tarkoituksena oli siis, että lähdössä olen Hugon oikealla puolella ja ensimmäisen esteen jälkeen hugon tulisi jatkaa toieslle esteelle ja minä leikkaisin estesuoran Hugon takaa ja ottaisin koiran mukaani ollessani Hugon vasemmalla puolella. Tätä harjoittelimme lelun avulla niin, että kun Hugo oli hypännyt ensimmäisen esteen annoin toiselle esteelle "hyppy"-käskyn ja samalla heitin lelun esteen yli. Näin sain koiran irtaantumaan minusta ja jatkamaan ilman minua toiselle esteelle, jolloin pystyin jättäytymään koiran taakse ja vaihtamaan puolta. Lelun kanssa onnistui parin yrityksen jälkeen ihan kivasti, mutta itsellä meinaa kyllä tällaisissa tehtävissä loppua koordinaatiokyky :D Eli kunhan sain lelun aina heitettyä oikeaan aikaan ja jatkettua sulavasti Hugon takaa suoran poikki, niin homma sujui. Ilman lelua kokeilimme pari kertaa, mutta välillä kävi niin, että Hugo stoppasi ennen tokaa estettä ja kääntyikin katsomaan, että mihin se emäntä jäi. Eli lelun kanssa jatkamme harjoittelua niin eiköhän se siitä vähitellen!

Lisäksi harjoittelimme myös kontaktiesteitä 2on2off-tekniikalla. Tarkoituksena olisi siis, että koira pysähtyy kontaktipinnalle niin, että takatassut jäävät kontaktille ja etutassut ovat maassa. Hugo kyllä stoppaa käskystä kontaktipinnalle, mutta ajoituksen kanssa on ongelmia niin, että yleensä pysäytän sen jo niin, että kaikki neljä tassua jäävät kontaktipinnalle. Niinpä jätinkin pysäytyskäskyn pois ja siirryin harjoittelemaan hommaa namialustan avulla. Eli laitoin namialustan A-esteen tai puomin loppuun sellaiselle etäisyydelle, että Hugo pysähtyisi oikeaan kohtaan. Kun Hugo pysähtyi namin luokse pyysin sitä namin syötyään odottamaan. Samalla etäännyin hugosta ja annoin vasta kauempaa luvan jatkaa. Malttoi kyllä hienosti odottaa lähtölupaa eli eiköhän me tällä tekniikalla jatketa harjoittelua!

Tiistaina otimme myös tokoilua eli käytimme hyväksi kentän esteitä ja aloimme harjoitella tokon alokasluokan hyppyä. Liike alkaa perusasennosta ja koira käsketään hyppäämään edessä oleva este (käytän tässä muuten "este"-käskyä agilityn "hyppy"-käskyn sijaan). Koiran hypättyä este, se käsketään seisomaan, ja koiran seistessä paikallaan ohjaaja menee koiran vierelle ja pyytää koiran istumaan perusasentoon. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun harjoittelimme tätä. Hugolle este-käsky on jonkin verran tuttu eli kokeilin alkuun ihan vain suoraan antamalla käskyn. Hugo kuitenkin epäröi aika paljon eli lähti kyllä esteelle, mutta saattoi kääntyä jo ennen estettä tai hyppäsi epävarmasti ja kääntyi ihmettelmään heti esteen jälkeen. Koira saa liikkeessä hypättyään kyllä kääntyä ympäri, mutta nyt riskinä oli se, että Hugo ehtisi hyppäämään esteen takaisin. Harjoittelinkin sitten niin, että Hugon ollessa perusasennossa, pyysin Hugoa odottamaan, kun vein namin esteen taakse parin metrin etäisyydelle esteestä. Palasin Hugon luokse ja annoin sitten käskyn "este". Tällöin Hugo eteni reippaasti esteelle, hyppäsi epäröimättä ja eteni namille asti. Namin syötyään se kääntyi ympäri ja tällöin annoin sille "seiso"-käskyn. Jokaisella kerralla Hugo seisahtui hyvin ja malttoi odottaa, että tulen vierelle ja pyydän sen istumaan. Eli mielestäni sujui ihan kivasti namin avulla, kun ottaa huomioon, että ensimmäisen kerran tätä teimme.

Muuten tottiksen osalta olemme nyt hinkanneet sivulletuloa, joka on jostain syystä se kaikkein vaikein liike. Suoraantulo onnistuu hetkittäin tosi hienosti ja sitten toisinaan taas Hugo ei tee riittävän suurta kierrosta vierelläni ja päätyy näin ollen vinoon. Lauantain HSKP:n tokossa kouluttaja sanoi itse palkkaavansa aina vain täysin oikeat suoritukset, eikä pyydä koskaan koiraa korjaamaan asentoaan, jos se jää vinoon. Jos koira jää vinoon, niin liike suoritetaan aina uudestaan, kunnes se onnistuu ja palkka vasta onnistuneesta suorituksesta. Olenkin nyt tällä tavoin yrittänyt saada liikettä "korjattua" ja Hugoa ymmärtämään, mitä liikkeessä todella vaaditaan.

Myös paikkamakuuta olemme harjoitelleet ja nyt kahden minuutin paikalla olo onnistuu ainakin yksin harjoitellessa. Vielä en ole häiriössä yrittänyt tätä ilman välipalkkauksia, mutta eiköhän siihenkin uskalleta pikkuhiljaa siirtyä. Ja mikä positiivista, niin nyt pitkään aikaan ei ole tullut yhtään epäonnistunutta paikkamakuuta eli olen aina palkannut ja vapauttanut Hugon, jos olen nähnyt sen käyvän levottomammaksi.

Meillä jää tänään tokotreenit väliin, mutta lauantaina sitten taas HSKP:n treeneihin. Tänään näyttäisi olevan niin kaunis keli, että taidammekin tehdä pitkän lenkin Vartiokylänlahden rannan kautta :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pääsiäismunia mä metsästän

Näin virkkoi Hugo eilen, kun meillä otettiin pieni varaslähtö pääsiäiseen. Ohjelmassa oli nimittäin pääsiäismunien piilotus ja tokihan Hugolle oli hankittu eläinkaupasta ihan oma koiran pääsiäismuna. Näytin sen Hugolle ennen kuin lähdin sitä piilottamaan ja "etsi"-käskyllä Hugo sitten säntäsi pääsiäismunan metsästykseen! Ja löytyihän se sieltä sohvalta sohvatyynyn takaa :)

Pääsiäismuna näytti erehdyttävästi suklaiselta, mutta kyllä se tuoteselosteen mukaan oli tehty papumassasta, jossa sitten oli mukana jotain, mikä teki siitä ilmeisen hyvän makuisen, koska hetkessä se hävisi. Tässä pari kuvaa Hugosta pääsiäismunansa kimpussa :)