Tänään aamulla käteeni osui möykky Hugon jalassa ja kuinkas ollakaan - punkkihan se siinä. Ja tällä kertaa oli ihan kiinni. Tästä löydöstä "intoutuneena" päätin käydä koiran läpi ja löytyipäs vielä kaksi punkkia lisää. Eikä tosiaan tähän mennessä ole yhtään punkkia löytynyt kiinnittyneenä... Kaksi lähti irti nätisti, mutta kolmas ei lähtenyt kokonaisena. Punkki oli kuollut jo ennen kuin aloin sitä irrottamaan (onkohan Hugo sitä purrut, kun oli takareidessä?) ja näytti iho siitä ympäriltä tosi punaiselta. Ei mitään rengasta ollut, vaan ihan vain oli ärtyneen näköinen. Desinfioin kaikki puremakohdat ja tuon punaisen vielä illalla uudestaan. Jospa ihan sillä hoituisi!
Pisti miettimään, että mahtaisikohan olla ainakin osasyynä se, että pesin muutama päivä sitten Hugon jalat ja mahanalusen shampoolla, kun oli niin kuraisena lenkin jäljiltä. Punkkikarkotteen pakkausselosteessa kyllä lupailtiin, että pesu ei vaikuttaisi aineen tehoon, mikäli olisi kulunut vähän aikaa aineen laitosta... No oli syynä mikä tahansa, niin tänään lisäsin ensimmäistä kertaa Hugon iltaruokaan valkosipulin kynnen pilkottuna. Maistui hyvin, eikä hengityskään onneksi haise valkosipulille :D Useat ovat nettipalstoilla kehuneet valkosipulin tehoa punkkeja vastaa (iholta erittyy ilmeisesti rikkipitoisisa yhdisteitä, jotka karkottaisivat punkkeja). Eli testataan nyt ainakin, eihän siitä haittaakaan ole - onhan se valkosipuli ainakin antioksidanttinen! Voipi olla, että joka tapauksessa jatkan sen syöttämistä juuri sen terveysvaikutusten vuoksi, vaikka ei punkkeja pitäisikään loitolla. Mutta seurataan nyt tilannetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti