Ihan hurjan kiva viikonloppu takana! Ja ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että muutin mieleni pennun nimestä. Viimeksihän julistin pennun kutsumanimen olevan Saga, mutta tänään pennun tavattuani ja nähtyäni sen luonneta hieman enemmän, totesin, ettei "Saga" vain jotenkin istu pennulle. Niinpä päädyin siihen, että pentu saa pitää pentulaatikkonimensä ja on siis Jippi :)
Perjantaina 4.7. viikonloppu alkoi suuntaamalla töiden jälkeen Hugon ja Markuksen kanssa Sipoonkorpeen lenkkeilemään. Koko lenkin aikana ei nähty yhtään ihmistä eli saatiin ihan omassa rauhassa lenkkeillä :) Pidettiin jopa pieni evästauko puolivälissä ja Hugo toki sai oman osansa eväsmarjoista.
Lauantaina 5.7. meillä oli kyläilijöitä eli Hugo sai rutkasti huomiota ja illalla suunnattiin vielä minun vanhemmilleni juhlistamaan isän synttäreitä - sielläkin siis Hugolle oli tiedossa rapsutuksia, leikkejä ja synttäriherkkuja. Ei siis yhtään hassumpi päivä sekään ;)
Tänään aamulla suuntasin Röykkään Jipin kasvattajalle Lauralle, johon kokoontui valtaisan joukko Wirneen-porukkaa - koirakoita kaikista kolmesta pentueesta oli edustettuna. Aloitettiin ensin tutustumalla Lauran luona toisiimme ja herkuteltiin (kuinkas muutenkaan ;) ). Tässä vaiheessa Jippi oli vielä vähän vaisu ja unisen oloinen, eikä oikein meinannut innostua leikkimään muiden mukana. Oli kuulemma ollut vähän masuvaivoja eli mahdollisesti siitä johtuvaa se vaisuilukin...
Lauralta jatkettiin koko porukan voimin läheiseen metsään hakutreenailemaan. Tehtiin pentujenkin kanssa jo pikkutreeniä, jossa pennulle näytettiin namipurkkia ja ohjaaja piti pentua kiinni, kun maalimies meni purkin kanssa muutaman metrin päähän metsässä. Pentua kutsuttiin ja sen juostessa luokse palkattiin namipurkin sisällöllä. Ohjaaja meni pennun perässä ja kun ekan purkin sisältö oli syöty, toinen maalimies antoi pennun haistaa purkin sisältöä ja taas meni muutaman metrin päähän, johon pentu vapautettiin. Yhteensä kullekin pennulle tehtiin lähetys neljälle purkille ja reippaasti kyllä pennut tekivät töitä ruoan eteen. Treeni oli toki vielä ihan simppeli eli siihen ei liittynyt vielä minkäänlaista ihmisen etsimistä, vaan ihan vain totuteltiin ajatukseen, että metsästä voi löytyä ihan vieraita tosi kivoja ihmisiä, joilta saa palkkaa :)
Jippi oli pennuista vimeinen, jonka kanssa treeni tehtiin. Vähän oli epäilyksenä, että mahtaakohan vaisulle Jipille maistua nappulat, kun kerran on ollut maha kipeänä pikkuisella. Hakiessani Jippiä pentuaitauksesta testasin yhdellä pentunappulalla, että miten ruoka maistuu ja se hotkaisi nappulan valtavalla ruokahalulla ja piristyi heti silmin nähden. Metsään mennessämme se haistoi jo purkit vähän matkan päästä ja nenä kävi kovaa vauhtia, kun se yritti paikantaa, mistä ruoanhaju tuli. Treeni menikin siis oikein kivasti eli varsin reippaasti ja innokkaasti lähti metsässä purkeille etenemään.
Treenien jälkeen Jippi olikin sitten varsin pirtsakka typy :) Kävin pariin otteeseen hakutreenien aikana Jipin kanssa pienellä hihnakävelyllä metsässä. Pari kertaa nappasi hihnasta kiinni, mutta pääosin kulki kyllä perässä tosi uteliaana ja jos meinasi lähteä vastakkaiseen suuntaan, niin sen sai houkuteltua mukaan. Tokikaan se eteneminen ei ihan mutkatonta vielä ole eli kyllähän Jippiä olisi kiinnostanut välillä edetän vähän eri suuntaan kuin mihin minä olin etenemässä, mutta hiljaa hyvä tulee!
Treenien loppuhuipennus oli yhteinen lenkki läheisen järven rantaan, missä koirat pääsivät uimaan. Lenkillä oli noin kymmenkunta sellaista koiraa, jotka eivät olleet ihan pikkupentuja enää - pääosin siis Wirneen H- ja I-pentueen koiria. Nämä ottivat yhteislenkkeilystä kaiken ilon irti eli vetivät ympärillämme valtavaa rallia. Pennu saivat sylikyydin eli minullakin oli Jippi sylissä pusuteltavana matkan ajan ja oli kyllä tosi nätisti sylissä. Rannassa isommat koirat pääsivät uimaan ja pennut vietiin rantaan vähän syrjemmässä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pennut saivat tutustua järviveteen. Pennut saivat tehdä tutustumisen omin ehdoin - toiset katselivat kauempaa ja toiset menivät innokkaasti kokeilemaan, miltä vesi tuntuu. Jippi tuntui ainakin olevan reipas pikkuinen vesipeto. Ei se ihan vielä uimaan ryhtynyt, mutta kahlaili kyllä reippaasti, kun itse kahlasin rantavedessä ja houkuttelin sitä perässä. Mahaa myöten siis kyllä kastui, eikä tuntunut pitävän vettä yhtään ällönä.
Oli siis kaiken kaikkiaan superkiva treenipäivä pentujen kera. Oli kiva tutustua porukkaan ja tuntuvat kyllä olevan hirmu mukavia ja tosi aktiivisia eli varmaan tullaan paljon heitä näkemään. Parin kanssa jo sovittiinkin kimppatreenejä ja suunnitteilla on myös parin viikon välein pidettävät Wirneen-treenit, jossa treenaillaan sekä metsälajeja että tokoa ja agia. Kivaa!
Illalla sitten vielä kaiken muun kivan kukkuraksi oli hyvät agitreenit Hugon kanssa. Oltiin vapaatreenaamassa Sonjan ja Ofelian kanssa ja Hugon kanssa keskityttiin kontakteihin. Puomilla ja keinulla Hugo on helposti joko empinyt tai sitten varastanut kontaktilta törkeästi, joten olen nyt lähiaikoina tosi paljon palkannut Hugoa puomin/keinun alastulokontaktille. On selvästi tuottanut tulosta, sillä tänään Hugo tuli 2on2offiin melko reippaasti (ei mitään suurempaa empimistä) ja pysyi siellä tosia varmasti sekä puomilla että keinulla. Palkkailin alastulolle ja tein tarkoituksella ohijuoksuja yms. häiriötä, mutta näistäkin huolimatta pysyi hyvin paikoillaan ja vapautui vasta käskystä ja silloin vapautus tapahtui reippaasti. Hienoa!
Juoksu-A-treeneissä vedätys on alkanut sujua, eikä nopea vauhtikaan tunnut juurikaan aiheuttavan yliloikkia. Selvästi hankalin homma tuntuukin olevan tilanne, jossa A:ta ei lähestytä suoraan, vaan A:lle tullaan kaarevalla uralla. Tällöin Hugo ei tunnu saavan vauhtia kunnolla A:lle tullessa, jolloin laukat sotkeutuu helposti ja johtaa yliloikkaan. Tänään siis tehtiin A:ta kaarevalla uralla ja kehikko taas alastulokontaktilla apuvälineenä. Loivalla kaarella sujui vielä ihan hyvin, mutta vähän kun lähestymiskulmaa tiukensi (eikä nämä siis missään vaiheessa olleet kovin jyrkkiä!), niin Hugo loikkasi kontaktin yli. Ohops-käskyllä ja uusiksi ottamalla saatiin tilanne korjattua. Sitten otettiin kehikko pois. Ensin tehtiin yksi helppo toisto suoralla lähestymisellä ja onnistui hyvin. Kaarevalla uralla tekikin sitten taas yliloikan ja sanoin taas "Oho". Seuraavilla kahdella toistolla Hugo sitten tarjosikin loistavan hienot 2on2off-pysähdykset sinne A:n alastulolle eli siinä näkee, miten helposti koira pystyy kaivamaan aiemmin opitun taidon esiin, vaikkei olla sitä käytetty puoleen vuoteen..... Palattiin siis askel taaksepäin ja tehtiin yksi toisto suoralla linjalla. Näin sujui taas hyvin, joten siirryttiin taas tekemään loivalla kaarella (edelleen ilman kehikkoa). Nyt saatiin onnistuminen, joten palkkasin isosti ja lopetettiin siihen.
Summa summarum: Kaikki kontaktitreenit selvästi etenevät koko ajan touhuun tulee lisää varmuutta. Nyt tosiaan juoksu-A:lla etsitään niitä kaikkein vaikeimpia juttuja ja selvästi tämä kaarella oleva A oli hankala. Tässähän siis ideana ei ollut missään nimessä, että Hugo olisi tullut A:lle vinolla lähestymisellä, vaan edelliseltä hypyltä rintamasuunta kyllä suoristettiin kohti A:ta, mutta tämä tapahtui sen verran lähellä, ettei Hugo saanut pitkää vauhdikasta lähestymistä A:lle. Vaikuttaisi siis siltä, että suoralla lähestymisellä Hugo saa kunnon laukkavauhdin päälle ennen A:ta, jolloin laukkojen täsmääminen ylös- ja alastulolle onnistuu helpommin. Kun lähestyminen on lyhyempi, jo ylösmenolle tuntuu tulevan epämääräisiä laukka-askelia, jolloin sitten myös alastulolle laukan täsmääminen on hankalaa. Tätä siis treenaillaan, jotta saataisiin kaikenlaiset A-tilanteet haltuun. Ja tokihan siltikin kisatilanne on ihan erilainen eli taattua ei ole, että nämä, mitkä nyt ovat alkaneet sujua treeneissä, sujuisivat yhtä hyvin kisoissa. Mutta tarvitaan kuitenkin treeniä myös niistä kisatilanteessa tehdyistä juoksu-A-suorituksista, joten ollaankin heinäkuun lopulla suuntaamassa luultavasti parille agiradalle. Toistaiseksi siis jatketaan tekemällä A:ta ns. pienen radan osana ja niin, että tulee erilaisia lähestymisiä, erilaisia radan jatkoja A:n jälkeen ja sekä vedättäen että taakse jääden. Kehikkoa pidän varmasti vielä jonkin aikaa jokaisissa treeneissä alkuun mukana, mutta joka treeneissä pyrin tekemään toistoja myös ilman kehikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti