maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hyvää vappua!

Hugo toivottelee kaikille hyvää vappua :) Ja tietysti minä myös!

Kirjoitin aiemmin viime agitreeneissä sattuneesta rähinästä. Jälkikäteen vasta selvisi, että Hugo oli kuin olikin onnistunut samaan hampaansa kiinni sen toisen koiran selkään sillä seurauksella, että oli tullut jonkinlainen lihasnaarmu siihen. Ei onneksi mitään syvää haavaa tullut eli tikkausta ei tarvittu, vaan puhdistuksella oli selvitty. Kuitenkin harmittaa toki kovasti tuollaiset - eihän sitä kukaan koiranomistaja varmasti haluaisi, että oma koira käyttäytyy noin... Tämän pitempiä tarinoita en tästä aiheesta kirjoittele - pääasia, että toisella koiralla on haava parantunut hyvin ja asia on kaikkien osapuolten kanssa selvitetty. Ei ole siis varmastikaan jäänyt mitään hampaankoloon ja voidaan niin ollen hyvillä mielin kaikki jatkaa treenailuja :)

Toki tulevaisuudessa en halua näin käyvän enää uudestaan eli olemmekin sopineet, että treeneissä emme Hugon kanssa tee treenailuja niin, että vieressä on toinen koira samaan aikaan treenaamassa. Tämän, kun voi niin helposti välttää ja Hugo kuitenkin normaaleissa agilitytilanteissa (treenataan yksi koira kerrallaan kentällä) kyllä käyttäytyy kunnolla. Hugo kyllä tulee toimeen muiden koirien kanssa, kunhan tosiaan ei satu lähekkäin samalla, kun kierrokset ovat korkealla treenaamisen aikana. Eli varmasti jatkuu treenit paremmalla onnella nyt, kun tällaiseen osaa varautua!

Vähän olen pohtinut kyllä Hugon leikkauttamista. Se on joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa kivesvian vuoksi ja jos Hugolla edes vähän on taipumusta tuollaiseen toisille uroksille isotteluun, niin ehkäpä siihenkin voisi kastrointi auttaa? Tietysti voi olla myös, että ei autakaan. Mutta kuten sanoin, edessä se on joka tapauksessa eli sen puolesta voisi olla parempi tehdä se kuitenkin, kun Hugo on vielä nuori, jolloin äijäilyoireet ja tyttöjen perässä kaahotuksetkin voisivat vähentyä - toivottavasti! Ehkäpä ensi syksynä voisi olla sopiva ajankohta... Kesällä en haluaisi leikkauttaa tulehdusriskin takia.

Olimme muuten lauantaiaamusta pitkästä aikaa Kaijan ja Nepin kanssa lenkillä ja treenailemassa. Tehtiin Hugon kanssa seuraamista ja etenkin sitä vaikeaa vasemmalle käännöstä. Kovin huonosti Hugo käyttää sitä takapäätään käännöksissä ja takaosan treenaamiseksi teimmekin "ylijyrkkiä" käännöksiä eli kulma oli pienempi kuin se normaalit 90 astetta. Apuna minulla oli nami tai pallo ja palkan avulla houkuttelin Hugo tekemään jyrkkiä käännöksiä. Näissä alkoikin käyttämään vähän paremmin takaosaansa eli ehkäpä tällä tavoin pitäisi jatkaa treenailua ja vielä molempiin suuntiin. Teimme lisäksi myös seuraamisesta istumaan- ja seisomaanjätöt. Seisomaanjätössä ensimmäiselä kerralla oli vielä tosi epävarma eli sen verran uusi liike on, että kaipaa vahvistusta. Tokalla kerralla meni jo paljon paremmin, kun selvästi Hugo oli itsekin varmempi siitä, mitä siltä odotettiin. Nepin treenatessa teimme paikkamakuun. Välipalkkasin aina, kun alkoi näyttää levottomalta ja näin teimme muutaman minuutin paikallaolon. Ei noussut ylös, vaikka kentän ohi meni vieras koira ja Neppi ja Kaija tarkoituksella kiersivät Hugon - ei kylläkään ihan metrin päästä. Uutena kuitenkin ilmeni pientä vinkumista. Hugo ei ole aiemmin pitänyt paikkamakuussa minkäänlaista ääntä, mutta nyt alkoi suurinpiirtein viimeisen minuutin aikana välillä päästämään pientä ininää. Täytyypä seurata jatkuuko se...

Huomenna olisi tarkoitus suunnata Kivikkoon vapaatreenailemaan! Kouluttajan ohjeistuksen mukaisesti ohjelmassa on irtoamisia kolmella estellä namitargetin kanssa ja lisäksi viime treenien teeman eli persjätön kertailua. Ja tietysti kaikki maxikorkeuksilla! Toivottavasti sää suosisi :)

Huomenna on tarkoitus suunnata Kivikkoon vapaatreenaamaan. Ohjelmassa kouluttajan ohjeiden mukaisesti irtoamistreeniä ja vielä sitä persjätön kertausta - ja tietysti kaikki maxikorkeuksilla!

1 kommentti:

  1. Hugolle ja Nooralle &co
    kaikille mukavaa vappua :-)
    tv Ritva

    VastaaPoista