torstai 31. toukokuuta 2012

Töttis on kotiutunut

Tänään kello kahdelta oli siis aika Itä-Helsingin eläinlääkäriasemalle, missä Hugolle tehtiin ensin perustarkastus ja sen jälkeen laitettiin unten maille. Me lähdimme kotiin ja saimme ohjeeksi tulla viideltä hakemaan Hugoa. Leikkauksen arvioitiin voivan kestää, koska leikattavana oli piilokives, jota ei pystytty ilman leikkaamista paikantamaan. Varoittelivat myös, että voi olla, että joutuu tehdä useamman leikkaushaavan. Niinpä olikin oikein positiivinen yllätys, kun viideltä palatessamme saimme kuulla, että piilokives oli löytynyt helposti ja se oli saatu leikattua saman viillon kautta kuin se toinenkin. Eli toipumisen kannalta vastaa siis ihan normaalia kastrointia, koska vatsaonteloa ei tarvinnut nyt lainkaan avata.

Hugo - kaverien kesken töttis (=tötteröpää) - innostui selvästi meidät nähdessään ja sen innoittamana käveli omin jaloin autolle ja kotona myös sisälle (portaat tosin Markus kantoi - sen verran voimaton Hugo kuitenkin oli). Kotiin päästyään se lysähti omalle patjalleen, joka oli kuskattu varta vasten olohuoneeseen ja siitä ei ole sen koomin noussut. Eli väsymystä on havaittavissa ja varoittelivatkin eläinlääkäriasemalla, että koska on annettu opioidisia kipulääkkeitä, voi esiintyä tuijottelua, ääntelyä ja levottomuutta. No levottomuutta ei sinänsä ole ollut - tosiaan, kun ei ole pään nostamista enempää liikkunut kotiuduttuaan. Tuijottelua esiintyi etenkin alkuun eli ei selvästi reagoinut kovin hyvin ympäröivään maailmaan. Nyt silmät kyllä jo seuraa kovasti, mitä ympärillä tapahtuu, mutta muuten on yhä ihan kanttu vei. Noh näiden opioidisten lääkkeiden teho piti kestää 6-8 tuntia eli eiköhän se vähitellen ala virkistyä niin, että päästään pikkuiltaulkoilu tekemään. Huomenna sitten varmaan jo astetta virkeämpi, vaikkakin varmaan silloinkin vielä kovasti väsyttää.

2 kommenttia:

  1. Nyt pikaista toipumista Hugolle
    v.Ritva

    VastaaPoista
  2. Kiitos - terveiset välitetty eteenpäin :) Juuri ei enää kyllä edes huomaa Hugosta, että olisi ollut missään leikkauksessa! Pitää vain itse muistaa rajoittaa sen menoa vielä, kunnes haava on parantunut kunnolla. Hugo, kun itse ei millään malttaisi olla toipilaana :)

    VastaaPoista